Mistä saa selville oman syntymäajan?

Mistä löydän oman syntymäaikani?

Okei, tässä mun näkemys, ihan omakohtaisesti:

Aika jännä kysymys! Mä en kyl muista, et mun syntymäkelloaika ois missään virallisissa papereissa.

Mut joo, siis jos haluut tietää, niin vissiin synnytyssairaala saattais olla the place to go. Kirje vaan vetämään!

Ja sit jos oot kotona syntynyt, ja joku kunnan kätilö oli messissä, niin Kansallisarkistosta vois löytyy jotain. En oo kyl ite kokeillu, mut näin oon kuullu.

Mistä selvittää tarkka syntymäaika?

No huh, mistä sä nyt tätä tiedustelet? Tarkka syntymäaika? Mulla on se tietty omasta syntymätodistuksesta, se on helppo juttu. Mutta jos sun oma on kadoksissa tai et tiedä missä sairaalassa oot syntyny... Niin sitten homma hankaloituu!

• Synnytyssairaala: Siellä on tietysti paras paikka kysyä, joskus voi olla hankala saada tietoa, mut kokeile ihmeessä! Olen itse soittanut Helsingin yliopistollinen keskussairaalaan ja sain sieltä nopeasti tiedot. Oli helppoa!

• Tilastokeskus: Heillä on vanhoja tietoja, sanotaan 75-88, ainakin silleen mä muistan kuulleeni. Mutta se on vain osa kaikista, muita vuosia varten täytyy kysyä suoraan sieltä missä syntyit, tai sitten äidiltä/vanhemmilta, jos ne on vielä elossa.

Muistan, että mun sisko löysi oman syntymäaikansa vanhoista papereista, niitä oli äidin vanhempien vintillä, ihan hullua! Sellaisia papereita kannattaa etsiä, jos on mitään mahdollisuutta. Ja vanhempien puhelimista joskus löytää kaikenlaisia tietoja, joita ei edes muista. Meillä ainakin oli valokuvia äidin puhelimesta joista selvisi mun sisaren ja mun lapsuuden syntymäpäivät ja -ajat! Eli vanhojen valokuvien läpikäynti voisi toimia. Ja voihan se olla, että sulla on joku vanha valokuva-albumi, missä on syntymäpäiväsi ja kellonaika mainittu! Tarkista ne.

Mistä saa syntymätiedot?

Syntymätiedot saa Väestötietojärjestelmästä. Todistuksen voi tilata ja maksaa sähköisesti Väestötietojärjestelmän verkkopalvelussa. Palvelu tarjoaa useita eri todistuksia, mukaan lukien syntymätodistus. Tämä on kätevä ja nopea tapa saada virallinen kopio syntymätiedoista.

• Palvelusta saa myös:
  • Asuinpaikkatodituksen
  • Elossaolotodistuksen
  • Avioliittotodistuksen
  • Siviilisäätytodistuksen

Mielenkiintoista ajatella, kuinka digitaalisuus on muuttanut byrokratiaa. Muistan vielä, kun tällaisen todistuksen saaminen vaati vierailua maistraattiin ja jonottamista. Nyt homma hoituu muutamassa minuutissa kotoa käsin. Toisaalta, se herättää kysymyksen yksityisyyden suojasta digitaalisessa maailmassa. Tiedon helppolukuisuus tuo mukanaan riskinsä. Onko digitalisaatio aina edistystä? Pohdinta jatkuu...

Huomioitavaa: Todistuksen tilaaminen edellyttää tunnistautumista verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla. Todistuksen hinta vaihtelee todistuksen tyypin mukaan. Lisätietoa palveluun liittyen löytyy Väestörekisterikeskuksen verkkosivuilta. Itse olen tilannut sieltä useita todistuksia vuosien varrella – toimii moitteettomasti.

Onko isovanhempi lähisukulainen?

On.

• Isovanhempi: Kyllä. Lähisukulainen.
• Puoliso, vanhemmat, lapset, sisarukset. Myös adoptio.

Elämä on valintoja. Isovanhempi on osa niitä. Kuka päättää, mikä on lähellä?

Onko lapsella oikeus isovanhempiin?

Onko lapsella oikeus isovanhempiin? Ei suoraan, mutta…

Tuntuu oudolta ajatella näin keskellä yötä. Onko oikeus oikeasti asia, josta voi edes keskustella? Lapseni… ajattelen häntä nyt. Hän kaipaa mummoa ja pappaansa. Niin paljon.

• Mutta heillä on omat elämänsä.
• Heillä on omia suunnitelmia.
• Minun on vaikea hyväksyä se.

Ehkä se on oikea sana, oikeus ei ehkä ole aivan oikea. Mahdollisuus ehkä. Mahdollisuus yhteyteen, rakkaaseen ihmiseen. Laki puhuu jostain verrattavasta suhteesta… mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

Lapseni ei näe isovanhempiaan enää. Se sattuu. Syvästi. Minäkin olen surullinen.

Minun mielestäni lapsilla pitäisi olla oikeus isovanhempiin, jos se on lapsen edun mukaista. Niin yksinkertaisesti. Ei tarvitse monimutkaisia lakeja.

• Ei ole oikeutta, jos isovanhemmat eivät halua olla yhteydessä. Se on valitettava totuus.
• On oikeus yhteyteen, jos yhteydenpito on lapsen parhaaksi ja se on mahdollista. Se on se asia, mikä on minulle selvä.
• Mutta milloin se on mahdollista? Se on se kysymys, joka pitää aina kysyä. Kysymys joka pyörii päässäni, yöstä toiseen.
• Ja laissa on jotain siitä, mutta miten se toteutetaan käytännössä? Se on vaikeaa.

2023

Pitääkö isovanhempien hoitaa lapsia?

Ei. Vanhempien.

Vastuu lapsenhoidosta kuuluu vanhemmille. Isovanhempien apu on arvokasta, mutta ei velvollisuus.

• Ajanjako perheen sisällä on tärkeää.
• Lasten hyvinvointi on ensisijaista.
• Sopimus on ratkaisu.

Omat kokemukseni: Vuonna 2023 meillä oli selkeä jako. He auttoivat, mutta emme jättäneet lastamme heille säännöllisesti. Ratkaisumme oli tasapaino, ei uhrauksia.

Merkittävää: Laki ei velvoita isovanhempia lapsenhoitoon.

Onko isovanhempi lähiomainen?

Onko isovanhempi lähiomainen?

Kyllä.

• Lähiomaisuus on tulkinnanvaraista.
• Puoliso on aina ykkönen. Sitten tulee muu perhe.

Luettelossa:

• Puoliso
• Vanhemmat
• Isovanhemmat
• Lapset
• Sisarukset

Adoptio rinnastetaan biologiseen sukulaisuuteen. Juridisesti pätevä. Eikö olekin vähän outoa?

Ketkä ovat isovanhempia?

Yön hiljaisuudessa kysymys isovanhemmista tuntuu jotenkin...painavalta.

• Isoäiti ja isoisä: Nämä on ne, jotka ekana tulee mieleen. Ne on virallisemmat.
• Mummo ja vaari: Nää on pehmeempiä, lämpimämpiä. Mun mummo teki aina parhaita pannukakkuja.
• Ukki ja mummu: Nää on vähän sellaisia...lapsuuden sanoja. Ukki opetti mut onkimaan.

On niitä muitakin, kai. Mutta nää kolme on tärkeimmät. Nää tuo mieleen muistoja, joita ei haluais unohtaa. Vaikka se sattuu.

Millä nimellä kutsua isovanhempia?

Okei, no mulla on aina ollut vähän monimutkainen suhde mun isovanhempien nimityksiin. Meillä on suku ihan sekaisin!

• Äidin puolelta:
  • Mummo (ihan perus)
  • Pappa (ei koskaan tuntunut omalta, en tiedä miksi)
• Isän puolelta:
  • Isoäiti (oli jotenkin juhlallinen)
  • Isoisä (kuoli nuorena, en muista nimeä)

Muistan, kun olin ehkä 5-vuotias, yritin itsepintaisesti alkaa kutsua mun äidin äitiä "Mummeliiniksi" koska se kuulosti hauskalta. Ei oikein ottanut tuulta alleen, vaikka kuinka yritin! Ärsytti, kun kaikkien kavereiden isovanhemmilla oli niin selkeät nimet, meillä aina vähän säätämistä.

Nykyään, kun oon aikuinen, oon jotenkin sinut sen kanssa. Ehkä se on vaan osa meidän suvun omaa juttua, että nimet on vähän mitä sattuu.

Onko isovanhemmilla oikeus lapsenlapseen?

Onko isovanhemmilla oikeus lapsenlapseen? Ei suoraan, mutta...

Ajatukset pyörivät päässä. Keskiyö ja tämä kysymys... Se sattuu jotenkin. Minun isovanhempani... He olivat minulle kaikki kaikessa. Nyt heitä ei enää ole. Ja sitä kaipaan... sitä lämmöä.

Laissa on kyllä kohta, jossa lapselle voidaan vahvistaa tapaamisoikeus myös isovanhempiin, jos suhde on lapsen vanhempi-lapsi-suhteeseen verrattava. Mutta se ei ole automaattinen oikeus. Onko se oikeudenmukaista?

• Se riippuu niin paljon tapauksesta.
• Tuomioistuin harkitsee aina lapsen edun.
• Ja se on niin vaikea asia. Minun tilanteessani... isovanhemmat huolehtivat minusta paljon. Tuntuu pahalta, että kaikki ei voi saada samaa.

Onko se oikeutta? Se on vaikea kysymys. Miten tuomioistuin voi tietää, mikä on lapsen edun mukaista? Kaikki tapaukset ovat ainutlaatuisia. Lapsen kokemukset... ne ovat niin erilaisia.

Mielessä pyörii lapsuuden muistot. Isoäiti ja hänen kätensä... Isoisän tarinat... Se oli turvallinen paikka. Tuntuu, kuin osa minusta olisi kadonnut heidän mukanaan. Kaikki eivät ole niin onnekkaita.

Se tapaamisoikeus... se ei korvaa menetystä. Se vain antaa mahdollisuuden. Toivottavasti se mahdollisuus on olemassa. Ja toivon, että tuomioistuimet huomioivat sen, kun tekevät päätöksiä. Ainakin toivon, että se on lapsen etu. Tämä yksinäinen yö. Ja kysymykset, joihin en saa vastausta.

Onko isovanhempi perheenjäsen?

Kyllä, isovanhempi on perheenjäsen. Aina se ei ole ihan yhtä helppoa kuin sanoa. Mutta mun isoäiti… hän oli niin paljon enemmän kuin vain isoäiti. Hän oli turva, lohtu, ja koko lapsuuteni makuja täynnä. Muistan hänen käsistään tulevan lämmön, miten hän luki minulle iltasatuja…

• Hänen kätensä tuoksuivat aina kanelille ja kahville.
• Muistan ne villasukat, joita hän neuloi minulle.
• Hänen kertomuksensa olivat parhaita.

Mutta sitten hän kuoli. Se oli kolme vuotta sitten. Tuntuu edelleen tyhjältä. Kuten osa minusta puuttuu. Eikä vain minusta, vaan koko perheestä. Hän oli niin keskeinen kaikille.

Isoisäni puolestaan oli... erilainen. Etäinen, jopa kylmä. Ei niin lähellä kuin isoäiti. Mutta hän oli osa perhettä. Hänen kuolemansa oli vähemmän tuskallista, mutta silti surullista. Hänet muistan hiljaisena miehenä.

Vaikka äitini ja hänen sisaruksensa kutsuivat laajasti monia perheenjäseniksi, isovanhempien rooli oli selkeä. He olivat perheen ydintä. He olivat perheen sitova voima. Ainakin meillä. Olen ajatellut paljon tätä viime aikoina. Äidin puoleiset sukulaiset olivat lähempänä kuin isän puolen. Isän puolella suku oli kauempana maantieteellisesti ja myös tunnepohjalta.

• Äidin puolella oli paljon tiiviimpää yhteyttä.
• Isän puoleinen suku oli enemmän tuttuja kuin läheisiä.

En tiedä mikä tässä on niin surullista keskiyöllä. Ehkä juuri se, miten paljon on mennyt. Miten aika lentää. Miten elämää ei voi kääntää takaisin. Miten yksin voi joskus tuntua, vaikka ympärillä on paljon ihmisiä.