Mihin rikkinäiset lakanat?

Voi ei, rikkinäiset lakanat... taas. Se tunne, kun joudut luopumaan jostain niin tutusta ja rakkaasta. Niistä lakanoista, jotka ovat tuntuneet ihoa vasten niin pehmeiltä ja viileiltä kuumina kesäöinä. Niistä, joihin on kietoutunut talvella flunssan kourissa, nenä vuotaen ja kuume poskilla. Muistatteko sen tunteen? Turvallisen, pehmeän pesän. Ja nyt ne ovat reikäisiä, ehkä jopa vähän kulahtaneita reunoista. Tai sitten – yök – homepilkkuja nurkassa! Pakko myöntää, että joskus niitä on venytetty ehkä liian pitkälle... Tiedättekö, se "vielä yhdet yöunet" -syndrooma. Mutta silti.

Heittää ne pois? Roskiin? Se tuntuu jotenkin... väärältä. Kaikki ne muistot. Niin monta unta niiden alla nähty. Tuntuu kuin heittäisi osan itseään pois. Eikö niitä voisi jotenkin kierrättää? Jossain luin, että tekstiilijätettä syntyy Suomessa jotain ihan älytöntä määrää vuodessa, varmaan satojatuhansia kiloja, tai jotain. En muista tarkkaan, mutta paljon joka tapauksessa! Ja mihin ne kaikki päätyvät? Energiajätteeksi? Se kuulostaa jotenkin surulliselta lopulta niille rakkaille lakanoille.

Muistan mummoni, joka teki vanhoista lakanoista rättein. Sellaisia ihania, pehmeitä siivousrättein. Ehkä voisin tehdä itsekin niin? Tai sitten antaa ne koiralle pediksi? Vaikka tiedän, että se repii ne silppuiks hetkessä. Mutta silti, parempi sekin kuin roskis. Tai no, jos ne ovat ihan homeessa, niin silloin ei auta muu kuin roskis. Hyi olkoon! Sellaisiin en kyllä halua enää koskeakaan. Ehkä pitäisi siis alkaa vaihtaa lakanoita useammin... Mutta kuka nyt ehtii? No joo, ehkä pitäisi.