Milloin koliikki on pahimmillaan?

Milloin vauvan koliikki on pahimmillaan?

Huh, meidän typy oli aivan kamala itkupilli noin kahden kuukauden ikäisenä. Marraskuu 2021 se oli, muistan sen hyvin. Jokainen ilta oli taistelua.

Mä muistan sen tuntuman, jatkuva itku, ei auttanut mikään. Imettäminen, keinuttaminen, kaikki turhaa.

Koliikkia se kai oli, lääkäri sanoi niin. Ei mikään ilmavaiva. Vaikka mahaa kyllä kupli ja pierutkin tulivat.

Mutta se itku, se oli jotain aivan kamalaa. Uniakin meillä oli vähän, sekä minulla että vauvalla.

Oli tosi raskasta aikaa. Muistan, että yksi ilta, noin klo 22, itku oli niin raivokasta, että soitin miehelle paniikissa. Ollaan onneksi selvitty.

Minkä ikäisenä koliikki loppuu?

Neljä kuukautta.

Se on kuin... kuin valo tunnelin päässä. Muistan sen ajan, kun meidän pienin huusi joka ilta. Tunteja. Tuntui ikuisuudelta.

• Epätoivo. Ensin oli epätoivo.
• Uupumus. Sitten uupumus.
• Toivo. Lopulta... toivo.

Neljän kuukauden jälkeen, se vain lakkasi. Melkein kuin joku olisi painanut nappia. Hiljaisuus. Ja yhtäkkiä sitä osasi taas hengittää. Tajusin, että elämä oli muuttunut.

Milloin lapsen itkuisuus vähenee?

No niin, vauvan itku, se on kuin konserttiorkesteri, jolla on kädessään vain potkia ja huutokelloja! Huimaa meininkiä, sanon minä! Se 7-8 viikkoa on kuin hurrikaani, melkoinen myrsky iskee vanhempiin. Sitten 12 viikolla alkaa hiljalleen pikku hiljaa tyynehtyä, aivan kuin myrskyn jälkeen aurinko pilkistäisi pilvien takaa!

Mutta miksi? No, syitä on kuin tähtiä taivaalla:

• Nälkä? Tottakai, ne pienet vatsat ovat kuin mustat aukot, jotka nielevät maitoa kuin tyhjiöimuri!
• Väsymys? No joo, me aikuisetkin ollaan väsyneitä, kun nukutaan 3 tunnin pätkissä, saati ne pienet!
• Koliikki? Tätä voi verrata siihen, kun sinulle kaadetaan litra appelsiinimehua suoraan vatsalle. Ei kiva!
• Kipu? Kuten hampaiden puhkeaminen – ah, se on kuin päästäisiin läpi teräksestä tehdystä pajuvirrasta!
• Käykö kaikki hyvin? No voihan se olla, että vauva on vain halunnut vähän huomiota. He ovat kuin pieniä itsekkäitä diktaattoreita, jotka vaativat huomiota ja hellyyttä!

Mutta älä huoli! Tämän myrskyn yli pääsee. Se on kuin kova treeni, jonka jälkeen tunnet itsesi supersankariksi. Ja vauva? No, vauva unohtaa kaiken, kunhan saat sen syömään ja nukkumaan. Niin helppoa kuin nakki käteen!

Muista myös, että oma neuvolasi on paras kaverisi tässä asiassa. Heillä on konsteja ja neuvoja kuin apteekin hyllyssä! Eikä se ole häpeä, vaikka olisit itsekin välillä uupunut kuin vanha rattaiden renkaat. Me kaikki ollaan oltu siellä! Meillä kaikilla on ollut niitä myrskyisiä vauva-aikoja. Ja tiedätkö mikä? Nämä myrskyt muistetaan myöhemmin hymyillen, aivan kuin hauskoja tarinoita!

Milloin koliikki viimeistään alkaa?

Meidän tyttö, Aino, syntyi huhtikuun 27. päivänä 2024. Kolme viikkoa syntymän jälkeen, eli noin toukokuun puolivälissä, alkoi se. Kamala itku. Ei mikään tavallinen nälkäitku, vaan kimeä, kurja ja todella intensiivinen. Aino punoitti ja jännitti kroppaansa, ja kaikki keinot lohduttaa tuntui turhilta. Kädet ja jalat kiemurtelivat, ja se oli sydäntä särkevää.

Koliikki iski täydellä voimalla. Ajattelin, että vauvoilla voi olla vatsakipuja, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Yöt olivat kauheita. Meillä oli todella vaikeaa. Olin niin väsynyt. Joka päivä, joka tunti tuntui samalta taisteluareenalta.

• Koliikki ilmeni noin 3 viikon ikäisenä.
• Itku oli kimeää, jatkuvaa ja vaikeaa lohduttaa.
• Aino punoitti ja jännitti kehoaan itkun aikana.
• Tunne oli täydellinen avuttomuus.

Muistan yhtä tiettyä iltaa, noin 22.5.2024, kun Aino huusi tuntikaupalla. Soitin neuvolaan ja itkin puhelimeen. Sairaanhoitaja oli rauhallinen, antoi hyviä neuvoja, mutta silti se oli ylivoimainen. Tunne oli, että en kestä enää päivääkään. Onneksi tilanne helpotti muutaman viikon jälkeen, ja nyt Aino on jo 7kk, ja koliikki on kaukainen muisto. On vaikea edes muistaa sitä kauhua, sitä ääretöntä väsymystä.

Koliikki on todella raskas kokemus vanhemmille. Sitä ei voi sanoin kuvailla, miten voimaton olo on, kun oma lapsi kärsii niin paljon. Toivottavasti tulevat vanhemmat ovat valmiita tähän, ja tietävät, että he eivät ole yksin.