Mitä tehdä, jos yhteishuoltajuus ei toimi?

Mitä tehdä, jos yhteishuoltajuus… murenee käsiin? Se kysymys on painanut minua jo pitkään, liian pitkään. Yhteishuoltajuus, se kuulosti niin ihanalta paperilla, tasa-arvoiselta ja oikeudenmukaiselta. Mutta todellisuus? Todellisuus oli aivan jotain muuta.

Muistan sen päivän, kun allekirjoitin ne paperit. Oli niin paljon toivoa, niin paljon uskoa siihen, että me pystyisimme tähän. Mutta sitten alkoivat väärinkäsitykset, riidat, jotka kuormittivat meitä kaikkia. Lapsen silmät, ne olivat peili, johon kaikki se kipu heijastui. Eikö se ole kamalaa? Näkeä lapsen kärsivän vanhempien riitojen vuoksi.

Eivätkä riidat olleet vain pieniä kinasteluja. Oli kyse isoista, perustavanlaatuisista asioista, jotka koskivat lapsen hyvinvointia. Kuten vaikkapa se, miten lapsi hoidetaan sairastellessaan tai kuka päättää, mihin kouluun hän menee. Luuletteko, että sellaisista asioista voi keskustella rakentavasti, kun luottamus on jo mennyt? Ei voi. Ainakin meillä ei voitu.

Ja sitten luin jostain, että toinen vanhempi voi hakea yksinhuoltajuutta, jos yhteishuoltajuus ei toimi. Se kuulosti radikaalilta, mutta samalla se kuulosti… ratkaisulta. Minun oli pakko tutkia asiaa tarkemmin. En tiedä tarkkoja lukuja siitä, kuinka moni päätyy tähän vaiheeseen, mutta tiedän, että yksinhuoltajuus ei ole helppo tie, vaikka se toisinaan tuntuisikin ainoalta mahdolliselta. Se tarkoittaa sitä, että toinen vanhempi päättää lapsen asioista – siis kaikki, kaikki. Toki lapsella on edelleen oikeus nähdä molempia vanhempiaan, ainakin teoriassa. Mutta käytännössä? Se riippuu monesta asiasta.

Minun tilanteessani, vaikka yksinhuoltajuus tuntuu vaikealta, se voisi olla helpotus lapsen kannalta. Helpotus loputtomilta riidoilta ja epävarmuudelta. Vaikean päätöksen äärellä olen nyt. Mutta olen päättänyt, että lapseni hyvinvointi on kaiken yläpuolella. Ja jos se tarkoittaa yksinhuoltajuutta, niin sitten niin.