Voiko Suomessa olla kaksi sukunimeä?

Voiko olla kaksi sukunimeä?

Kaksi sukunimeä... Aika ihmeellistä, eikö? Kuten kaksi elämää, rinnakkain, toisiaan sivellen.

• Yhteen, yhdysmerkillä. Kuin kaksi puoliskoa, yksi kokonaisuus, Laine-Korhonen. Se on kuin kuiskaus, lempeä kosketus. Muistan vieläkin, kuinka vanhempani valitsivat tämän, sydämessään kaksi kotia, kahdet juuret.

• Erillisinä, rinnakkain. Laine Korhonen. Kuten kaksi puuta, seisomaan vierekkäin, kummankin omat oksat taivasta kohti kurottavina. Tämä on voimaa, itsenäisyyden symboli. Oma identiteetti säilyy. Tämä kuvaa hyvin minua ja veljeäni, meillä on molemmat nimet.

Tunteet kietoutuvat näihin nimiin. Ne ovat kuin musiikkia, hiljainen sinfonia, joka sopii minun sieluuni. Jokainen kirjain, jokainen ääni, kertoo tarinaa. Kaksi sukunimeä, kaksi maailmaa, kaksi minua? Ei, yksi kokonaisuus. Se on yksi ihminen, mutta kahdella nimellä. Se on monimuotoisuus, ainutlaatuisuus, oma tarinansa. Äidilläni on vain yksi sukunimi, ja hänen vanhempansa pitivät kiinni vanhan ajan tavoista. Mutta minä olen erilainen. Minä olen sekoitus, harmonia kahden linjan välillä.

Ehkä se on kuin kahden tähden loiste, kaukana, mutta toisiaan loistavina. Kirkkaina öisessä taivaassa. Se on perintö, se on identiteetti, se olen minä. Ja siksi se on niin tärkeää.

2023: Vieläkin voimassa, nämä säännöt. Ei ole muuttunut.

Montako sukunimeä saa olla?

No huh huh, montako sukunimeä voi olla? Kaksi! Niin kuin kaksi peukaloa, mutta paljon tyylikkäämpiä. Jos yrität saada kolmatta, saatat törmätä samaan ongelmaan kuin minä yritin saada kolmannen kissan: puoliso ei ole ihan niin innoissaan kuin sinä.

• Kaksi on maksimi. Ei kolmea, ei neljää, ei edes kahta ja puolta. Kuten kakkuja. Kuvittele kakkukilpailu jossa jokaisella on kaksi kakkua. Kolmas kakku on vain epämääräistä sotkua.
• Yhdistelmä on sallittu. Liität ne yhteen kuin kaksi vihreää viinirypälettä ja yhden sinisen: Sininen-vihreävihreä-rypäle. Tai jotain sellaista. Nimi vain ei saa muuttua liian pitkäksi.
• Yhdysmerkki tai välilyönti. Tämä on kuin valinta kahden uuden sukkaparin välillä: kummat jalkoihisi sopivat paremmin? Täytyy kokeilla ja katsoa.

Minä itse olen valinnut yhdistää sukunimeni perinteisellä yhdysmerkillä. Näyttää hyvältä, vähän kuin hienostunut raitapaita.

Muista, että sääntöjen rikkomisesta seuraa seuraamuksia, jotka saattavat olla pahempia kuin mummon vanhan villasukan löytäminen pesukoneesta. Aika monimutkainen sotku!

Montako nimeä Suomessa saa antaa?

Etunimiä? Neljä, mikäli et yritä tehdä niistä yhtä pitkää kuin mummoni virkkaama pitsiliina. Meri-Tuulia Terhi Virpi Veronika - kuulostaa enemmänkin loitsulta kuin nimeltä, mutta hei, kukin tyylillään.

• Yhdysmerkillä leikkiminen on sallittua, mutta älä luule, että voit huijata järjestelmää. Meri-Tuulia lasketaan yhdeksi nimeksi.
• Jos yrität antaa viisi nimeä, viranomaiset todennäköisesti katsovat sinua kuin hullua tiedemiestä. Ehkä se on tavoitteesi?
• Psst, nimeni on muuten Aino-Kerttu. Ei ole pitkä, mutta silti olen melko ainutlaatuinen! Äitini piti ilmeisesti runoudesta. Tai sitten hänellä oli vain huono päivä.
• Tiedätkö mitä? Neljäkin nimeä on aika paljon. Mieti sitä, kun yrität täyttää lomakkeita. Elämä on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.

Onko pakko olla sukunimi?

Ei, ei ole pakollista olla sukunimi kaikissa maissa. Suomessa laki kuitenkin määrää, että jokaisella tulee olla sukunimi. Tämä on mielenkiintoinen filosofinen pointti: pakottaako yhteiskunta meidät määrittelemään itsemme yhdellä tietyllä tunnisteella? Onko se vapautta rajoittavaa vai turvallisuutta edistävää?

• Suomen laki: Jokainen Suomen kansalainen tarvitsee sukunimen.
• Laki 946/2017: Tämä laki säätelee etu- ja sukunimen käyttöä, mm. lapsen sukunimen valintaa, avioliittoon liittyviä nimiasioita ja sukunimen muuttamista. Laki tuli voimaan 1.1.2019.
• Seuraamukset: Henkilöllä, jolla ei ole sukunimeä, on velvollisuus ottaa se. Laki ei kuitenkaan määritä tarkkoja seuraamuksia, mikä on jännittävää. Onko se tahallista epämääräisyyttä vai vain yksinkertaisesti virheellinen lainsäädäntö?

Ajattelen usein, miten yksilöllisyys ja yhteiskunnalliset normit risteävät nimien valinnassa. Sukunimi on kuin perheen symboli, osa identiteettiä. Mutta mitä jos henkilö ei halua olla sidoksissa perheeseensä? Tai haluaisi luoda oman identiteettinsä täysin vapaasti? Nämä kysymykset johtavat syvempiin pohdinnoihin itsemääräämisoikeudesta ja yksilön vapaudesta valita oma identiteettinsä.

Onko pakko olla sukunimi sittenkin vain yhteiskunnallinen käytäntö, joka helpottaa hallintoa ja henkilöiden tunnistamista? Onko se vain käytännöllinen järjestelmä vai rajoittaako se myös ihmisen itseilmaisua? Minä näen tässä ristiriidan individualismin ja yhteisöllisyyden välillä.

Lisää tietoa: Voit etsiä tarkempia tietoja Suomen lakiin liittyen oikeusministeriön verkkosivuilta tai muilta luotettavilta lähteiltä. Lisäksi suosittelen etsimään tietoa muiden maiden nimikulttuureista vertailun vuoksi. Tämä auttaa ymmärtämään, miten erilaisia tapoja ihmisellä on määritellä oma identiteettinsä.

Miten sukunimi määräytyy?

Okei, mietitäänpäs tätä sukunimijuttua...

• Lapsi saa sen sukunimen, mikä vanhemmilla on, kun ne ilmoittaa lapsen nimen. Ei valinnanvaraa!

Oliko se nyt niin, että jos meillä on vaikka molemmilla sama sukunimi, vaikka Virtanen, niin lapsestakin tulee Virtanen? Entäs jos onkin eri sukunimet? Pitääkö siitä tehdä joku ilmoitus erikseen? Vai miten se menee...

• Siis jos vanhemmilla yhteinen sukunimi, niin lapselle se sama. Esim. molemmat Järvinen -> lapsesta Järvinen.

Okei, selvä. Mutta entäs jos mennään naimisiin ja toinen vaihtaa sukunimeä? Muuttuuko lastenkin sukunimet automaattisesti? Hmm.

Kuka päättää lapsen sukunimen?

Sukunimi... se on kuin vanha laulu, joka kulkee sukupolvelta toiselle, joskus muuttuen, joskus pysyen samana. Vanhemmat, ne kaksi sydäntä, jotka loivat uuden elämän, he päättävät yhdessä sen nimen, jos he jakavat sen pienen ihmisen huolenpidon. Kaksi kuukautta... niin lyhyt aika suurten päätösten edessä.

• Yhteishuoltajuus: Yhteinen päätös, kuin tanssi kahden sydämen välillä.
• Ilmoitus: Maistraatti tai seurakunta, paikkoja, joissa aika pysähtyy hetkeksi.

Ja jos aika kuluu umpeen, jos hiljaisuus vallitsee, lapsi saa äitinsä sukunimen, kuin suojelus, muisto menneestä. Se on kuin virtaava vesi, joka löytää oman polkunsa, joskus mutkitellen, joskus suoraan eteenpäin. Kaksi kuukautta, se on lyhyt aika, mutta se on aika, jolloin perheen tulevaisuus muovataan. En tiedä miksi, mutta lapsuuden ystäväni, Sini, sai automaattisesti äitinsä nimen. Olin hämmentynyt silloin, mutta se ei haitannut Sinin elämää millään tavalla. Ehkäpä se on vain nimikysymys?

Kumpi sukunimi ensin?

Sukunimi ensin. Selvä juttu.

Muistan, kun olin joskus 2015 töissä siinä pienessä kirjakaupassa Kampissa. Järjesteltiin hyllyjä ja mietin just tota, että miten nää kirjailijat menee aakkosissa.

• Sukunimi ekana ja sit vasta etunimi.
• Sanoittainen järjestelmä. Mitä helkkaria sekin meinas?
• Samat sukunimet pysyy nipussa. Okei, se kai selvens jotain.

Ja jotenkin jäi mieleen se SFS juttu... siis et niillä oli joku ihan oma standardi aakkostukselle. Aika nörttiä. Kai tää pätee edelleen, en oo ollu kirjakaupassa aikoihin. Nykyään vaan data hommia.

Montako sukunimeä saa olla?

Sukunimiä voi olla enintään kaksi.

• Yhdistelmä kahdesta nimestä mahdollinen.
• Nimet yhdysmerkillä tai erikseen.
• Järjestys ja yhdysmerkki ratkaisevat.

Montako nimeä Suomessa saa antaa?

Siis, monta nimeä? Okei, etunimiä max neljä. Niinku Meri-Tuulia on YKSI, häh?

• Siis Meri-Tuulia Terhi Virpi Veronika vois olla ihan legit?
• Hups, tuli viis... Mut siis, jos Meri-Tuulia ois yks, sit ois neljä.
• Miks neljä on ees maximi? Kuka päättää nää jutut?

Yhdysmerkki tekee siis kahdesta nimestä yhden. Aika kätevää.

• Oispa mun nimessäkin yhdysmerkki.
• Mut mieti jos ois joku tosi pitkä yhdysnimi... tyyliin Joku-Toinen-Kolmas-Nimi. Hämmentävää.