Onko Helsingissä kalliimpaa?

Onko Helsingissä kalliimpaa? Huh, kyllä kirpaisee! Niin paljon, että välillä tuntuu kuin sydän supistuisi. Vuokrat? Älä edes kysy. Muistan sen kerran, kun etsin kaksiota, jossa olisi edes pikkuinen parveke, jolle saisi kukkaruukun – ja lopulta löysin ahtaan, kalliin kolon, jossa parveke oli koko yksiön kokoinen vain kuvittelussa. Ja ruokakauppa… aivan kuin joku olisi viritellyt hinnat laserilla suoraan lompakkoni kohti. Muistan sen viikon, jolloin yritin elää 30 eurolla viikossa – aivan järjetön haaste! Kaurapuuroa, kaurapuuroa, vähän lisää kaurapuuroa ja sitten… ah, ihana kaurapuuro! Olenko hullu?

Toki, Helsinki on upea kaupunki. Kulttuuri, tapahtumat, merelliset maisemat… kaikki on niin lähellä! Mutta onko se todella sen arvoista, kun joka päivä mietin, milloin pystyn taas syömään kunnolla? Millä rahalla voisin ostaa vaikkapa sen ihanan kirjan, jota olen jo viikkoja himoinut? Tai käydä teatterissa? Kyllä sitä joskus kaipaa helpotusta – sellaista oloa, että ei tarvitse jatkuvasti miettiä rahanmenoa ja miettiä, mihin voi tällä viikolla ehdottomasti mennä ja mitä voi jättää väliin.

Luin jostain tutkimuksesta – en muista tarkkaa lukuakaan enää, joku prosentti tai euro-summa, jota en nyt osaa edes arvioida – joka osoitti Helsingin olevan yksi kalleimmista kaupungeista Euroopassa. Ei yllätys. Sehän näkyy joka puolella. Mutta silti, aina välillä mietin: onko tämä kaikki vain minun ongelmani, vai onko tosiaankin näin? Ja eikö tämä saisi jotenkin muuttua? Minä en ainakaan halua elää pelkästään kaurapuuron voimalla. Tätäkö on hyvä elämä? Kaipaan vähän sitä keveyttä, jota rahalla ei voi ostaa, mutta jonka puuttuminen tekee arjesta raskasta. Tai ainakin minun arjestani.