Milloin käytetään heittomerkkiä?

Milloin heittomerkkiä tarvitaan kielessä?

Muistan vieläkin koulusta, miten heittomerkki tuotti päänvaivaa. Se on oikeastaan aika looginen juttu, kun sen hoksaa. Ei se ole mikään pilkunviilaus.

Se tulee eteen, kun kaksi samaa vokaalia on peräkkäin, mutta haluat niiden kuuluvan eri tavuihin. Ajattelen vaikka sanaa raaka. Kun syön sushia, syön nimenomaan raa'an kalan, en raaan. Se pieni merkki siinä välissä on kuin pieni hengähdystauko sanan sisällä, erottaa ne vokaalit.

Toinen juttu on ne ulkomaiset sanat ja nimet. Siinä se vasta tuleekin tarpeeseen.

Viime syksynä, taisi olla 12. lokakuuta, suunnittelin viikonloppumatkaa ja mietin Ranskaa. Miten taivutan Bordeaux? Sinne mennään Bordeaux'hon, koska se nimi äännetään vokaaliin päättyen, vaikka se kirjoitetaan konsonantilla. Sama homma kun menin katsomaan Queen-musikaalia, olin show'ssa.

Nämä kun muistaa, niin pärjää jo aika pitkälle. Ei se sen vaikeampaa ole, ihan arkipäivän juttuja loppujen lopuksi.

Tuleeko piste heittomerkkien jälkeen?

Säännöt. Aina ne säännöt. Ne on tehty noudatettaviksi.

• Piste, kysymysmerkki ja huutomerkki sijoitetaan lainausmerkkien sisäpuolelle. Tämä tapahtuu, kun välimerkki kuuluu alkuperäiseen lainaukseen. Esimerkiksi: Hän kysyi: "Tuletko sinä?".

• Pilkku sijoitetaan lainausmerkkien ulkopuolelle. Aina.

Amerikassa kaikki on toisin. Siellä ne laittavat pilkunkin sisään. Logiikkaa ei ole. Se vain on.

Sitten on se toinen juttu. Kun lainaus on osa sinun omaa virkettäsi.

Jos päävirkkeesi vaatii välimerkin, se tulee lainausmerkkien jälkeen. Se on pomo. Et kai tosissasi sanonut "kaikki on hyvin"? Kysymysmerkki on sinun, ei lainauksen. Silloin se tulee ulos.

Ostin eilen uudet kuulokkeet. Sony WH-1000XM5. Hiljaisuus on arvokasta.

Välimerkit ovat vain sopimuksia. Kuten kaikki muukin. Tärkeintä on, että viesti menee perille. Tai sitten ei.

Milloin käyttää heittomerkkejä?

Muistan sen hetken niin selvästi, vaikka siitä on jo vuosia. Olin siinä aikuisten suomen kielen kurssilla, Helsingin ydinkeskustassa, jossain Annankadun vanhassa koulutalossa. Ikkunasta näkyi kaupungin valoja, ilta oli pimenevä. Mietin, miksi ihmeessä englannissa on aina niitä apostrofeja, mutta meillä ei melkein koskaan. Olin kirjoittanut ylös jonkun harjoituksen lauseen, missä oli "poikien" ja olin vahingossa laittanut sen perään pienen heittomerkin. Opettaja käveli ohi, pysähtyi mun kohdalle ja hymyili. Sanoi lempeästi, että suomeen harvoin kuuluu sellainen merkki. Se oli selkeä opetus. Tajusin heti, etten ollut ainoa, joka mietti tätä. Ihan hullua, miten joku pieni merkki voi aiheuttaa niin paljon päänvaivaa. Suomen kielessä ei tarvita heittomerkkiä, kun kyseessä on vain lyhennys tai sanan taivutus kuten englannissa. Tämä jäi mieleen.

Sitten myöhemmin, kun luin vanhoja tekstejä, esimerkiksi isoisän vanhoja kirjeitä jostain 50-luvulta, huomasin, että siellä ne heittomerkit olivatkin! Siis sellaiset loppuheitot, esimerkiksi "mietti' " tai "tul' ". Se näytti mun silmään niin oudolta. Vähän kuin vanha elokuva, eri aikakausi. Onneksi kieli kehittyy, enää ei tarvitse miettiä sitä. Aina on opittavaa, mutta perussäännöt ovat kyllä kirkkaat. Yritän olla tarkkana.

Yksi kerta muistan kun kaverin kanssa väiteltiin jostain mainoksesta. Siinä oli joku tosi harvinainen nimi ja sen perään oli laitettu 's. Siinä vaiheessa tajusin, että puolilainausmerkkikäyttö on se toinen juttu, mihin heittomerkkiä meillä käytetään. Ei osana sanaa, vaan nimenomaan lainausmerkkinä. Voi luoja, miten sekavaa se oli selittää hänelle, kun hän oli tottunut vain englannin kielioppiin. Tuntui, että olin siinä asiassa ihan mestari, kun olin opiskellut sen kunnolla.

• Loppuheitto: Tätä käytettiin aiemmin, kun sanasta jätettiin osa pois, esimerkiksi "tul' " (tule). Nykysuomen oikeinkirjoituksessa tätä ei enää pidetä tarpeellisena. Silti sitä voi nähdä vanhoissa teksteissä.
• Puolilainausmerkki: Heittomerkkiä käytetään yksittäisenä lainausmerkkinä silloin, kun on kyseessä lainaus lainauksen sisällä. Esimerkiksi: Hän kysyi: "Muistatko 'Ole varovainen!' -ohjeen?" Tällöin heittomerkki ei ole osa minkään yksittäisen sanan kirjoitusasua.

Mitä heittomerkki tarkoittaa?

Heittomerkki on apostrofi. Välimerkki, joka näyttää sanan rakenteen. Sen tarkoitus on selventää.

Se ei ole koriste. Se on työkalu. Käyttö on tarkkaa, ei mielivaltaista.

Heittomerkin tehtävät:

• Poiston merkkinä. Kun vokaali puuttuu. Runous, puhekieli. Esimerkki: älä sinä huol' on sama kuin älä sinä huoli.

• Vierasperäisten nimien taivutus. Kun nimi päättyy konsonanttiin, mutta lausutaan vokaaliin. Esimerkki: show'n, Bordeaux'hon. Rakenne tulee näkyväksi.

• Taivutuspäätteen erottajana. Kun sanan lopussa ja päätteen alussa on sama vokaali. Pääasiassa erisnimissä. Esimerkki: Maire'en, Lee'hin. Myös yleisnimessä vaa'an.

• Genetiivin selventäjänä. Kun nimi loppuu kirjaimiin -s, -x tai -z. Esimerkki: Chris'in, Marx'in. Tämä estää sekaannuksen.

Missä heittomerkkiä käytetään?

Heittomerkkiä (apostrofia) käytetään suomen kielessä pääasiassa merkitsemään kirjaimen tai numeron poisjättöä, usein puhekielisissä tai tiivistetyissä ilmaisuissa. Se on kielellinen merkki, joka viestii, että sanasta tai numerosta on jätetty osa pois.

Yleisimmin heittomerkki ilmestyy kontraktioissa eli lyhennyksissä, joissa substantiivi tai pronomini ja verbi ovat yhdistyneet. Tässä tapauksessa se korvaa sen kirjaimen, joka olisi ollut paikallaan sanan täydellisessä muodossa. Merkki sijoitetaan juuri siihen kohtaan, missä puuttuva kirjain sijaitsee. Se toimii eräänlaisena visuaalisena piippauksena: tässä on nyt käytetty lyhyempää muotoa.

Esimerkkejä yleisistä puhekielisistä lyhennyksistä, joissa heittomerkkiä käytetään:

• En oo (en ole)
• Et oo (et ole)
• Eikö oo (eikö ole)
• Mä oon (minä olen)
• Sä voit (sinä voit)

Vaikka heittomerkin käyttö näissä puhekielisissä muodoissa ei ole aina pakollista, se usein selkeyttää luettavuutta ja korostaa lyhennettyä ilmaisua, varsinkin jos halutaan tarkasti imitoida puheen rytmiä kirjoitetussa tekstissä. Se on merkki siitä, että puhuja tai kirjoittaja on tietoisesti valinnut epävirallisemman muodon.

Apostrofia voi nähdä myös numeroiden yhteydessä, varsinkin kun vuosikymmentä lyhennetään. Vaikka Kielitoimisto suosittelee yleensä yhdysmerkin käyttöä (esim. "90-luku"), heittomerkki ('90-luku) on myös mahdollinen, ja se alleviivaa selkeämmin, että numeroryhmästä on jätetty etuosia pois. Se kertoo, että "90" tarkoittaa tässä "yhdeksänkymmentälukua", eikä pelkkää lukua 90. Tässä käyttötavassa korostuu jälleen poisjätetyn osan merkkaaminen.

On mielenkiintoista pohtia heittomerkin roolia eri kielissä. Englannissa apostrofilla on paljon monipuolisempia tehtäviä: se merkitsee omistusta (John's book), supistumia (don't), ja monikkoa tietyissä tilanteissa. Suomessa sen rooli on paljon suppeampi ja selkeämpi: melkein aina kun heittomerkki ilmestyy, jotain on jäänyt pois. Meillä omistus ilmaistaan päätteillä (Jukan kirja), ei erillisellä merkillä. Tämä tekee suomen heittomerkkikäytöstä mielestäni jopa johdonmukaisempaa, mutta se voi hämmentää englannin kielestä tulevia kirjoittajia.

Kieli elää ja muuttuu, ja puhekieli pyrkii tehokkuuteen ja nopeuteen. Kirjoitettu kieli puolestaan yrittää parhaansa mukaan vangita tätä dynamiikkaa. Heittomerkki on siinä hyvä apuri, se on kuin pieni, äänetön huudahdus, joka sanoo: "Tässä säästän sinulta kirjaimen, mutta älä huoli, ymmärrät kyllä!" Se on merkki kielellisen ekonomian hienostuneesta soveltamisesta.

Minusta on aina kiehtovaa nähdä, miten säännöt ja käytäntö kohtaavat arjessa. Itse käytän näitä heittomerkillisiä lyhennyksiä paljon tekstiviesteissä ja epävirallisessa kommunikaatiossa, koska ne vain nopeuttavat kirjoittamista puhelimella. Tuntuu luonnolliselta kirjoittaa "Mä oon tulossa" ennemmin kuin "Minä olen tulossa", kun haluaa viestiä rennosti ja nopeasti. Se on kontekstisidonnaista, ja hyvä kirjoittaja osaa mukauttaa tyylinsä tilanteen mukaan.

Milloin heittomerkkejä käytetään?

Heittomerkit. Jännä juttu. Muistan joskus yläasteella, oliko se yhdeksännellä vai kahdeksannella luokalla, kun meillä oli se vanha suomen kielen opettaja, Liisa-nimeltään. Hän oli tarkka, niin tarkka. Kaikki pilkut ja pisteet piti olla kohdallaan.

Ja sitten heittomerkit. Ne tuntuivat aina jotenkin ylimääräisiltä, hankalilta. Istuin siellä ikkunan vieressä, muistan kuinka ulkona sataa tihutti syksyllä, ja luokan ilma oli tunkkainen. Yritin keskittyä, mutta ajatukset harhaili.

Meillä oli just joku ainekirjoitustehtävä menossa. Aiheena oli vapaavalintaisesti joku oma harrastus. Minä kirjoitin tietysti pleikkarin pelailusta, aivan kuin moni muukin siihen aikaan. Aika modernia. Ja sitten tuli vastaan se sana, show. Miten sen taivuttaa? Showssa vai show'ssa?

Liisa-opettaja piirsi taululle sen esimerkin Bordeaux'sta. Muistan sen kirkkaasti. Valkoinen liitu narahti mustalle taululle. Bordeaux'ssa. Ja sitten selitti sen vokaaliäänteen jutun. Mun aivot yrittivät ottaa kiinni, mutta se oli niin outoa.

Miksi show tarvitsee heittomerkin, mutta sitten vaikka blogi ei? Blogiin, ei blog'iin. Se oli niin sekavaa. Tuntui, etten koskaan opi tätä. Stressi iski, kun ajattelin, että virheitä tulee taas.

Seuraava sääntö, se vokaalien erottelu, oli jotenkin loogisempi. Vaa'an. Maa'an. Kaksi samaa vokaalia peräkkäin, mutta eri tavuissa. Eli se ikään kuin rikkoo sen rivin. Silloin tällöin törmään vieläkin ihmisten teksteissä, ettei tätä käytetä. Se on vähän kuin pieni piikki mun silmään. Ei iso juttu, mutta huomaan sen.

Milloin heittomerkkejä käytetään?

• Heittomerkkiä käytetään sanan sisäisellä tavurajalla, kun kaksi peräkkäistä, samaa vokaalia kuuluu eri tavuihin. Esimerkiksi: vaa'an (genetiivi sanasta vaaka), maa'an (genetiivi sanasta maa).
• Heittomerkkiä käytetään vierasperäisten sanojen taivutuksessa, kun sana päättyy vokaaliin ääntämyksessä, mutta sen kirjoitusasu tai rakenne tekisi taivutuksen epäselväksi tai hankalaksi. Esimerkiksi: show'ssa, Bordeaux'ssa.

Välillä on kyllä vaikea hahmottaa, milloin vierasperäinen sana vaatii sen. Esimerkiksi chat taivutetaan chattaamaan, ei chat'taamaan. Se on just näitä pieniä nyansseja, jotka tekee kielestä haastavaa, mutta samalla niin mielenkiintoista.

Myöhemmin, kun kirjoitin opinnäytetyötä, nämä säännöt palasivat mieleen. Silloin jo hieman helpommin. Kieltä oppii lopulta parhaiten käyttämällä. Luin niin paljon, että ne vain alkoivat näyttää oikeilta, tuntua oikeilta. Se on se paras tapa. Ei vain sääntöjen pänttääminen.

Muistin virkistämiseksi, tai jos mietit: Heittomerkin käyttö usein liittyy:

• Vokaalien erotteluun: Estämään lukemasta kahta samaa vokaalia yhdeksi pitkäksi vokaaliksi, kun ne kuuluvat eri tavuihin. Vaikka se raa'an (adjektiivista raaka).
• Vierasperäisten sanojen luontevaan taivutukseen: Kun sanan äänneasu ja kirjoitusasu eivät kohtaa suomalaisessa taivutuksessa. Erityisesti jos sana päättyy vokaaliäänteeseen.

Se on oikeastaan sellainen pieni apuri lukijalle. Auttaa lukemaan oikein. Ei tarvitse arpoa. Muistan joskus kirjoittaneeni pitkän sähköpostin, missä olin aivan varma, että olin tehnyt kaiken oikein. Lähetin sen ja sitten huomasin yhden virheen. Puuttuva heittomerkki.

Pieni, mutta jäi vaivaamaan. Siinä oppi, että aina kannattaa tarkistaa. Monta kertaa. Se on osa sitä prosessia. Kieli on elävää, ja vaikka säännöt on, niin välillä tuntuu, että pitää vain tuntea se, milloin se kuuluu sinne. Aivan kuten silloin Liisa-opettajan tunnilla. Se tunne jäi. Kun vain tietää. Se on se juttu.

Miten käyttää heittomerkkejä?

On taas myöhä. Kello on jo vaikka mitä. Ajatukset pyörii päässä, yritän kirjoittaa jotain järkevää mutta ei siitä tule mitään. Piti sitten tarkistaa tämäkin. Heittomerkit. Tuntuu hassulta miettiä pilkkuja ja merkkejä tähän aikaan yöstä. Mutta kai se on parempi kuin ei mitään.

• Yhdyssanan sisällä, kun sanan alusta jää vokaali pois. Tämä on se yleisin kai. Tai se, jonka muistan koulusta. Sitä näkee usein runoissa ja vanhoissa teksteissä.

  • jok'ikinen (jokainen ikinen)
  • pois'ikään (pois ikään)

• Selventämään tavunrajaa kahden saman vokaalin välissä. Tämä on tärkeä, ettei sanaa lue väärin. Se tekee sanasta selkeän, kun muuten se olisi vain yhtä vokaalimössöä. Tämän kanssa teen itsekin joskus virheitä.

  • raa'an (sanan raaka taivutusmuoto)
  • vaa'an (sanan vaaka taivutusmuoto)

• Taivutettaessa vierassanoja, jotka päättyvät kirjoituksessa konsonanttiin mutta ääntyvät vokaaliin. Nämä on aina vaikeita. Pitää tietää, miten sana lausutaan. Ei riitä, että vain lukee sen.

  • show'n (lausutaan šou)
  • Bordeaux'hon (lausutaan bordoo)
  • Alexandre Dumas'n (lausutaan dümaa)

Niin yksinkertaista, ja silti niin vaikeaa muistaa. Kuin moni muukin asia. Muistan kun Sanna laittoi viestiin "vaaan" ilman sitä heittomerkkiä ja en ymmärtänyt yhtään mitä se tarkoitti. Pieni merkki, iso ero.

Pitäisi varmaan yrittää nukkua. Huomenna on taas päivä.

Milloin heittomerkki?

En oikeasti tajunnut heittomerkin ja puolilainausmerkin eroa pitkään aikaan. Muistan kun olin yläasteella, ehkä 8. luokalla, ja kirjoitin äidinkielen ainetta. Olin muotoillut lauseen "vuos'kymmenten takaa" ja olin ihan ylpeä itsestäni, kun olin jättänyt sen d:n pois. Kirjoitin sen siihen näppäimistöllä siitä "p-kirjaimen vierestä", tai siis Shift+ä. Se näytti ihan hyvältä.

Sitten tuli opettaja Leena. Hän oli tosi tarkka oikeinkirjoituksesta. Hän pyysi aina kiinnittämään huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin. Leena palautti aineeni ja siinä oli punaisella tussilla iso rengas tuon "vuos'kymmenten" ympärillä. Sydän pomppasi kurkkuun. Mitä nyt? Mähän olin ihan varma, että se oli oikein.

Hän selitti rauhallisesti, mutta napakasti, että suomen kielessä käytetään yleensä sulkevaa puolilainausmerkkiä ('), ei sitä suoraa heittomerkkiä ('). Hän näytti, että vaikka ne voivat näyttää samalta, niissä on pieni vivahde-ero. Se oikea, Kielikellon suosittama, ikään kuin kumartaa oikealle. Se suora taas on enemmän vanha tyyppikirjoituskoneen peruja.

Mun aivot vain menivät solmuun. Miten ihmeessä voisin muistaa tällaista? Tuntui typerältä, että noin pieni merkki voisi olla niin väärin. Mutta se selitys jäi kaivamaan mieltäni. Siitä lähtien aloin tarkistaa noita merkkejä tosi neuroottisesti. Se oli sellainen "ahaa!"-hetki, joka jäi mieleen syvästi. Käytän nykyään aina sitä sulkevaa puolilainausmerkkiä.

Lisätietoja heittomerkistä ja puolilainausmerkistä:

• Virallinen suositus: Kielikello suosittaa sulkevaa puolilainausmerkkiä (') kaikessa modernissa tekstissä, kun tarvitaan heittomerkkiä. Tämä on yleisin käytäntö.
• Visuaalinen ero: Usein nämä merkit näyttävät samanlaisilta tietokonefonteissa, mutta periaatteessa sulkeva puolilainausmerkki on hieman kaareva ja kumartaa oikealle. Pystysuora heittomerkki on suora.
• Käyttökohteet:
  • Katkaistut sanat: Esimerkiksi kas'kkohan, paljo'nko, eikö's.
  • Numerot ja lyhenteet:90-luku'. Huom: Suositumpaa on yleensä käyttää pelkkää tavuviivaa, esim. 90-luku. Heittomerkkiä käytetään vain harvoissa, vakiintuneissa lyhenteissä.
  • Muut kielet: Joissakin kielissä heittomerkillä on vakiintuneempi rooli kuin suomessa.
• Näppäimistöllä: Suomalaisessa näppäimistössä ' löytyy yleensä Shift+ä -yhdistelmällä. Tämä on juuri se suositeltu merkki.
• Miksi tällä on väliä? Vaikka ero voi tuntua pieneltä, oikea merkkien käyttö parantaa tekstin luettavuutta ja ammattimaisuutta, ja noudattaa vakiintuneita kielioppisääntöjä. Se on osa hyvää kieliasua.