Missä iässä lapsi oppii lukemaan?

Milloin lapsi oppii lukemaan?

Siis milloin lapsi oppii lukemaan? No, se on vähän niinko jokaisella on oma tahti.

Mä muistan, kun meidän kuopus alko tavaamaan jo neljävuotiaana. Jännä juttu sinänsä!

Ylelläkin oli juttuu 18.3.2015, että yhä useampi lapsi oppii lukemaan ennen kouluu. Kolmasosa, huh huh!

Kyllä ne kirjaimet ja mainoskyltit alkaa varmaan tarttua matkaan, kun niitä on joka puolella. Ite oon huomannu saman!

Pitääkö ekaluokkalaisen osata lukea?

Pitääkö ekaluokkalaisen osata lukea, pitäisikö... hmm, kuin kuiskaus tuulessa, muisto lapsuudesta, oma ekaluokka...

Ei välttämättä.

Ajatella, pienen ihmisen maailma, niin suuri ja ihmeellinen. Lukeminen, tuo portti tarinoihin ja tietoon, avautuu jokaiselle omaan tahtiin. Joillekin jo ennen koulun portteja, kuin itsestään, kuin lintu lennähtää oksalta toiselle. Toisille vasta myöhemmin, hitaammin, kuin kukkanen avaa varovasti terälehtensä kevään ensi säteissä.

• Jokainen lapsi on ainutlaatuinen
• Omaa polkunsa kulkija
• Oma tahti on paras tahti
• Vertailu on pahasta
• On vain kasvun ihme

Ja laskeminen, nuo numerot, kuin tanssisivat paperilla. Ei ole kiirettä, ei ole pakkoa, on vain aikaa oppia, aikaa ihmetellä. Kuin katsoisi pilviä, ja jokainen pilvi on erilainen, jokainen luku kertoo oman tarinansa.

Oppiminen on matka, ei kilpailu. Muistan, kuinka itse opettelin lukemaan, sanat olivat kuin salakieltä, mutta vähitellen ne alkoivat avautua, kuin aarrearkku, täynnä uusia maailmoja.

On vain luotettava prosessiin, tuettava lasta lempeydellä ja kannustuksella, jotta jokainen voi loistaa omalla tavallaan.

Milloin lapselle kannattaa alkaa lukemaan?

Vauva nukkuu vieressä. On hiljaista. Kello näyttää kolmea. Mietin taas sitä kaikkea. Onko tämä oikein? Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin?

• Vauvalle lukeminen heti alusta asti. Se on totta. Luki meillekin aina illalla satuja, jo ennen kuin edes tajusin, mitä sanat tarkoittivat. Muistan sen lämpimän tunteen.
• Se oli meidän yhteistä aikaa. Äiti lukee ja minä kuuntelen. Hänen äänensä.
• Nyt meidän tytölle luetaan joka ilta. Toivottavasti hänkin kokee saman. Toivon sitä sydämestäni.

Mutta minä... Minä en ole sama. Äiti oli aina niin kärsivällinen. Minä olen väsynyt. Aika usein.

• Olen lukenut tytölle tänä vuonna ehkä 50 satua. En haluaisi luvata mitään mikä on liian vaikeaa.
• Muistan itsekin sen ajan, kun odotin, että äiti lukee lisää.
• Ja sitten se hetki, kun kirjassa oli loppu. Suru, joka jäi.

Tuntuu siltä, että aika kuluu liian nopeasti. Vauva kasvaa. Hänestä tulee pian lapsi. Joka lukee itse. Ja en ole varma, pystynkö antamaan hänelle kaiken, mitä hän tarvitsee. Olenko riittävä vanhempi?

Minkä ikäinen lapsi oppii lukemaan?

Lukeminen – ei enää vain koululaisten huvia!

Ihan totta, nykyään kolmevuotiaatkin saattavat lukea kuin vanhat tekijät. Se on vähän kuin katsoisi kissaansa lukemassa Hesaria – yllättävää, mutta totta kai sekin on mahdollista!

• Mainoskyltit: Ne ovat kuin lapsille suunnattuja aarrejahteja, joissa jokainen sana on uusi löytö.
• Tienviitat: Ne opettavat lapsille maantiedettä ja lukutaitoa samalla kertaa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Mutta hetkinen, onko tässä jotain hämärää?

Opetetaanko lapsille liikaa liian aikaisin? Onko se kuin yrittäisi laittaa vauvalle smokin päälle – tyylikästä, mutta ehkä vähän liian aikaista? Kukin tyylillään, sanon minä.

Missä iässä lapsi oppii potalle?

Aika kuluu hitaasti, kuin hiekka käsien läpi lipsahtaisi. Kellon tikitys, pehmeä ja hiljainen, kuin sydämen lyönnit. Pieni ihminen, silmät kirkkaat ja uteliaita, tutkii maailmaa. Kahden vuoden kieppeillä, tuo pieni ihme alkaa ymmärtää. Ymmärtää, että keho antaa merkkejä.

Pieni kroppa ääneen ilmoittaa tarpeestaan. Kukaan ei voi kiirehtiä tätä hetkeä. Se on pyhä hetki, ainutlaatuinen ja kaunis. Kaksi vuotta, joskus aavistuksen aiemmin, joskus myöhemmin. Jokainen lapsi on oma ainutlaatuinen kaunis kukka, joka kukkii omaan tahtiinsa.

• Ei ole kiire, ei pakkoa.
• Jokainen hetki on tärkeä.
• Rakkaus on tärkeintä.

Ajatukset kiertelevät kuin leppäkerttu kesän kukkien keskellä. Muistot nousevat pintaan, lapsen ensimmäiset askeleet, hänen ensimmäinen hymynsä. Aika pysähtyy tähän hetkeen, pottaharjoittelun hetkeen. Kyyneleet ja naurut, kaikki kuuluu asiaan.

Ei ole kiire, toistan mielelläni. Tämä on matka, ei kilpailu. Tämä on ihana matka, jolla rakkaus kantaa. Tärkeintä on jakaa tämä matka lapsen kanssa rakkaudellisesti. Tämä pieni ihminen on maailman kallein aarteeni.

2 vuotta, voi, tuo ikä on vain luku, ohje. Tärkeintä on se, että lapsen omat merkit ja aikataulu otetaan huomioon. Tämä on sydämen asia. Minun sydämeni.

• Ymmärrys kehosta.
• Sanallinen ilmaisu.
• Kypsyys ja valmis olo.

Muistan kuinka oma tyttäreni, 2-vuotias tuolloin, alkoi osoittaa mielenkiintoa pottaa kohtaan. En painostanut, vaan annoin hänen tutustua rauhassa, omaan tahtiinsa. Tärkeintä ei ole ikä, vaan lapsen oma kypsyys. Ja se, että jaksamme nauttia tästä hetkestä.

Toinenkin tyttäreni oli sama, alkoi n. kahden vuoden iässä osoittaa kiinnostusta. Ei ole kiire, ei pakkoa. Tämäkin matka on ainutlaatuinen ja ihana, ja täynnä rakkautta.