Missä päin Suomea sanotaan mie?

Missä päin suomea sanotaan mie? Alueelliset murteet ja taustat

Sanan missä päin suomea sanotaan mie maantieteellinen levinneisyys kattaa kaksi pääaluetta Suomessa. Tämän pronominin käyttö liittyy vahvasti alueelliseen identiteettiin ja suomen kielen historialliseen kehitykseen, ja sen tutkiminen auttaa ymmärtämään kotimaisten murteiden rikkautta ja monimuotoisuutta.

Missä päin Suomea sanotaan mie?

Sanaa mie käytetään Suomessa ensisijaisesti kahdella pääalueella: itäisissä kaakkoismurteissa eli Karjalan ja Kymenlaakson seudulla sekä pohjoisissa Peräpohjan murteissa eli Lapissa. Nämä kaksi toisistaan maantieteellisesti erillistä murrealuetta jakavat tämän saman tunnistettavan persoonapronominiperheen, johon kuuluu lähes poikkeuksetta myös sana sie.

Kun aloin aikoinaan tarkemmin tutkia Suomen murrekarttaa - kierrettyäni ensin vuosia ympäri maata - huomasin jotain hämmentävää. Moni luulee, että mie ja sie kuuluvat automaattisesti kaikille itämurteiden puhujille. Se on harhaluulo. Esimerkiksi laajalla savolaismurteiden alueella ei perinteisesti sanota mie, vaan siellä puhutaan minästä muodossa minä tai miä. Suomen murteet mie sana ja sen rajat ovat usein tarkempia kuin uskommekaan.

Kaakkoismurteet ja Peräpohjan murteet tarkemmassa syynissä

Suomen murteiden tutkimuksessa kaakkoismurteet kattavat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson itäosat sekä entisen luovutetun Karjalan alueet. Pohjoisessa taas Peräpohjan murteet ulottuvat Kemistä ja Tornionlaaksosta aina syvälle Länsi-Lappiin ja aina Käsivarteen saakka. Nämä kaksi aluetta kattavat yhteensä maantieteellisesti noin 30-35 prosenttia Suomen kokonaispinta-alasta, vaikka väestöllisesti painopiste onkin etelässä.

Mutta miksi sanotaan mie kahdella näin kaukana toisistaan olevalla alueella? Selitys löytyy historiasta ja asutuksen liikkumisesta. Vuosisatoja sitten asuttajat veivät kielelliset juurensa mukanaan etelästä pohjoiseen. Se on kiehtova ketju. Yhtäkkiä huomaat, että saman sanan käyttö sitoo Kittilän asukkaan ja lappeenrantalaisen opiskelijan yhteen.

Muistan elävästi, kun istuin kerran rovaniemeläisessä kahvilassa ja kuuntelin viereisen pöydän puhetta. Olin varma, että he olivat kotoisin Imatralta. Ei mennyt putkeen. He olivat asuneet ikänsä Sodankylässä. Puheen rytmi oli eri, mutta pronominit olivat täysin samat. Se oli itselleni konkreettinen oppitunti siitä, miten elävä ja yllättävä suomen kieli voi olla.

Miksi sanotaan mie eikä minä?

Kielellinen kehitys on muovannut lyhyitä pronomineja eri puolilla maata käytännöllisyyden ja puheen sujuvuuden vuoksi. Alkuperäinen pitkä muoto on karsiutunut erilaisten äännemuutosten kautta. Tyypillisesti alueilla, joilla mie sie murdealue on käytössä, myös verbien taivutus noudattaa tiettyjä säännönmukaisuuksia, kuten sanoissa saaha tai tehä.

Murteiden kehitykseen ja nykytilaan liittyy myös useita mielenkiintoisia piirteitä, jotka vaikuttavat kielenkäyttöön arjessa.

Murteen muuttuminen ja nykypäivän käyttö

Nykypäivänä perinteiset murrerajat hämärtyvät nuorison muuttoliikkeen ja median vuoksi. Siinä missä ennen vanhaan tietyn kylän rajan ylittäminen muutti pronominin, nykyään kaupungeissa kuulee sekaisin kaikkea. Tilastolliset arviot osoittavat, että noin 60-70 prosenttia nuorista muuttaa murreidentiteettiään asuinpaikan vaihtuessa, mutta mie-sana säilyy usein poikkeuksellisen sitkeästi osana omaa puhetyyliä.

Suomen pronominimurteiden erot

Kaakkois- ja Peräpohjan murteet

• Infinitiivien d-kirjain katoaa usein, esimerkiksi saaha ja tehä
• Etelä-Karjala, Kymenlaakson itäosat sekä Lappi
• Käytössä ovat selkeästi mie ja sie

Savolaismurteet

• Diftongiutuminen ja välivokaalit, esimerkiksi suorvvoo
• Savo, Pohjois-Karjala, Kainuu ja osa Keski-Suomea
• Käytössä ovat pääasiassa minä tai miä

Länsimurteet (yleiskuva)

• Lyhentyneet muodot ja painon siirtyminen, esimerkiksi mää teje
• Varsinais-Suomi, Satakunta, Pohjanmaa ja Häme
• Käytössä ovat mnää, mää, mä tai sää

Antin muutto Lappeenrannasta Tampereelle

Antti, 24-vuotias opiskelija Lappeenrannasta, muutti Tampereelle opintojen perässä syksyllä. Hän oli tottunut käyttämään mie- ja sie-sanoja joka päivä osana luonnollista identiteettiään.

Ensimmäisellä opiskelijaviikolla Antti huomasi ryhmätöissä, että hänen puheensa herätti hilpeyttä ja jatkuvaa kommentointia. Hän yritti pakottaa itsensä käyttämään mä-sanaa sulautuakseen paremmin joukkoon.

Tämä keinotekoinen vaihtaminen kuitenkin kramppasi hänen puheensa ja teki kommunikaatiosta epäluonnollista ja vaivaannuttavaa kahden viikon ajan. Antti tajusi, ettei kielen muuttaminen väkisin toiminut.

Lopulta hän palasi käyttämään mie-sanaa ylpeästi, mikä auttoi häntä erottumaan positiivisesti, ja hän huomasi saavansa uusia ystäviä juuri oman aidon murteensa ansiosta.