Mikä määrittelee perusoikeudet?

Mikä määrittelee perusoikeudet? Perustuslaki ja kansallinen laki

Moni pohtii arjessa sitä, mikä määrittelee perusoikeudet ja miten ne suojaavat yksilöä viranomaisten päätöksiltä.
Oikeuksien perustan tunteminen auttaa hahmottamaan oman aseman yhteiskunnassa ja välttämään väärinkäsitykset lain tulkinnassa. Tutustu tarkemmin siihen, miten lainsäädäntö turvaa keskeiset oikeutesi.

Mikä määrittelee perusoikeudet kansallisessa lainsäädännössä?

Perusoikeuksien määrittely riippuu oikeudellisesta asiayhteydestä ja valtion valtiosäännöstä, mutta ytimeltään ne ovat kansallisessa perustuslaissa valtion oikeudenkäyttöpiirissään oleville henkilöille takaamia oikeuksia. Niille on ominaista perustuslaintasoisuudesta johtuva erityinen pysyvyys sekä vahva oikeudellinen luonne, joka sitoo suoraan julkista valtaa.

Suomessa nämä oikeudet on koottu perustuslain 2 lukuun (pykälät 6-23), joka toimii koko yhteiskunnan oikeudellisena selkärankana. Mutta tässä piilee ratkaiseva yksityiskohta, jonka moni ymmärtää väärin - palaan tähän kriittiseen rajoitussääntöön tuonnempana. Perustuslaintasoisuus nostaa nämä oikeudet tavallisten lakien yläpuolelle, mikä estää eduskuntaa kaventamasta niitä hetken mielijohteesta.

Olen vuosien varrella seurannut lukuisia lakiesityksiä ja huomannut, miten usein arkikielessä perusoikeuksiksi kutsutaan mitä tahansa tärkeäksi koettua etua. Oikeudellisesti asia on kuitenkin tiukasti rajattu. Vain perustuslakiin kirjatut oikeudet nauttivat tätä erityistä suojaa.

Perustuslaki ja perusoikeudet: Kaksi keskeistä tunnusmerkkiä

perustuslaki ja perusoikeudet kietoutuvat yhteen kahden peruspilarin kautta, jotka ovat muodollinen perustuslaintasoisuus ja aineellinen perusoikeusluonne. Yhdessä ne takaavat, ettei yksilön vapauksia voida ohittaa tavallisella lainsäädäntömenettelyllä tai viranomaisten hallinnollisilla päätöksillä.

Erityinen pysyvyys ja vaikeutettu muuttaminen

Toisin kuin tavalliset lait, perustuslaki nauttii erityistä pysyvyyttä vaikeutetun säätämisjärjestyksen ansiosta. Suomessa perustuslain muuttaminen vaatii tavallisesti kahden kolmasosan (2/3) määräenemmistön hyväksynnän sekä nykyisessä että vaalien jälkeisessä uudessa eduskunnassa. Jos asia julistetaan kiireelliseksi, vaaditaan peräti viiden kuudesosan (5/6) määräenemmistö.

Tämä jarru on tarkoituksellinen. Se suojaa vähemmistöjä enemmistön mielivallalta. Kun lainsäädäntötyötä seurataan läheltä, käy nopeasti selväksi, kuinka raskaaksi prosessi muuttuu heti, kun ehdotus hipaiseekin perustuslain rajoja - valiokuntakäsittelyssä punnitaan jokainen sanamuoto äärimmäisen tarkasti.

Vahva oikeudellinen luonne ja julkisen vallan velvoite

Perusoikeudet eivät ole pelkkiä kauniita julistuksia tai poliittisia tavoitteita, vaan ne ovat suoraan tuomioistuimia ja viranomaisia sitovaa oikeutta. Perustuslain 22 pykälä velvoittaa julkisen vallan aktiivisesti turvaamaan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen kaikessa toiminnassaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa kaksisuuntaista suojaa. Valtion on pidättäydyttävä puuttumasta yksilön vapauksiin (kuten sananvapauteen tai kotirauhaan), mutta sen on myös luotava tosiasialliset edellytykset oikeuksien toteutumiselle järjestämällä esimerkiksi maksutonta perusopetusta ja riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja.

Ketkä kuuluvat valtion takaamien perusoikeuksien piiriin?

Yleinen harhaluulo on, että perustuslaki suojaa vain maan omia kansalaisia, mutta todellisuudessa valtion takaamat perusoikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti jokaiselle valtion oikeudenkäyttöpiirissä olevalle henkilölle. Kansalaisuus ei siis ole edellytys perusoikeussuojan saamiselle Suomen rajojen sisällä.

Vuoden 1995 perusoikeusuudistus poisti perustuslaista vanhan viittauksen pelkkiin Suomen kansalaisiin ja laajensi suojan koskemaan kaikkia ihmisiä. Poikkeuksia on vain kourallinen. Esimerkiksi äänioikeus valtiollisissa vaaleissa sekä ehdoton oikeus saapua maahan on rajattu vain Suomen kansalaisille.

Nämä kaksi poikkeusta (jotka liittyvät suoraan valtion suvereniteettiin ja poliittiseen osallistumiseen) eivät kuitenkaan heikennä muuta suojaa. Ulkomaalaisella on Suomessa täysin sama oikeus elämään, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, oikeusturvaan ja yhdenvertaisuuteen kuin syntyperäisellä suomalaisella.

Milloin ja miten perusoikeuksia voidaan rajoittaa?

Tässä on se ratkaiseva yksityiskohta, johon viittasin alussa: perusoikeudet eivät ole ehdottomia, vaan niitä voidaan rajoittaa tarkkarajaisilla edellytyksillä, kun eri perusoikeudet joutuvat keskenään ristiriitaan. Esimerkiksi yhden henkilön sananvapaus voi törmätä toisen yksityiselämän suojaan.

Harvoin näkee yhtä tiukkaa seulaa kuin perusoikeuksien määritelmä edellyttää. Rajoituksen on aina perustuttava eduskunnan säätämään lakiin, sen on oltava tarkkarajainen ja välttämätön hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi, eikä sillä saa koskaan puuttua perusoikeuden ydinalueeseen.

Suoraan sanottuna rajoituskriteerien soveltaminen käytännössä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista matematiikkaa. Joskus lainsäätäjä joutuu punnitsemaan kuukausikaupalla, painaako vaakakupissa enemmän yleinen turvallisuus vai yksilön liikkumisvapaus. Esimerkiksi kidutuksen kielto ja kuolemanrangaistuksen kielto ovat kuitenkin täysin ehdottomia - niistä ei voida poiketa edes poikkeusoloissa.

Perusoikeudet vs. ihmisoikeudet: Keskeiset erot

Arjessa perusoikeudet ja ihmisoikeudet sekoittuvat usein toisiinsa, mutta oikeudellisesti ne perustuvat eri säädöksiin ja valvontamekanismeihin.

Perusoikeudet (Kansallinen taso)

• Koskee valtion omalla oikeudenkäyttöpiirillä olevia henkilöitä.
• Kansalliset tuomioistuimet, perustuslakivaliokunta sekä ylimmät laillisuusvalvojat.
• Erityisen pysyvä; muuttaminen vaatii perustuslain säätämisjärjestyksen (2/3 tai 5/6 enemmistön).
• Säädetään kansallisessa perustuslaissa (Suomessa perustuslain 2 luku).

Ihmisoikeudet (Kansainvälinen taso)

• Universaaleja oikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle ihmiselle syntymästä lähtien asuinpaikasta riippumatta.
• Kansainväliset elimet, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ja YK:n komiteat.
• Valtiot sitoutuvat niihin kansainvälisesti, eivätkä ne voi yksipuolisesti muuttaa sopimusten sisältöä.
• Perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin, kuten Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja YK:n yleissopimuksiin.

Kuntalaisen valitusoikeus ja julkisuusperiaate Tampereella

Antti, 42-vuotias rakennusinsinööri Tampereelta, huomasi kotikatunsa viereisen puistoalueen kaavamuutoksen etenevän poikkeuksellisen nopeasti. Hän epäili, ettei lähialueen asukkaita ollut kuultu asianmukaisesti ja pyysi kaupungilta nähtäväksi valmisteluasiakirjoja.

Ensimmäinen yhteydenotto kirjaamoon tuotti pettymyksen - virkailija vetosi keskeneräisyyteen ja kieltäytyi luovuttamasta taustamuistioita. Antti turhautui byrokratiaan ja pohti jo asian jättämistä sikseen.

Perehdyttyään perustuslain 12 pykälän julkisuusperiaatteeseen ja 21 pykälän oikeusturvaan hän tajusi, että viranomaisen tallenteet ovat pääsääntöisesti julkisia. Hän teki kirjallisen, perustuslakiin nojaavan tietopyynnön ja vaati kirjallista valituskelpoista päätöstä.

Viikon kuluessa kaupunki luovutti pyydetyt asiakirjat, ja kaavavalmistelu palautettiin uudelleen kuultavaksi. Antti oppi, etteivät perusoikeudet toteudu aina automaattisesti, vaan ne vaativat joskus kansalaisen aktiivista vetoamista perustuslakiin.