Saako Työnantaja kuvata työntekijöitä?

Saako työntekijää kuvata työpaikalla?

Yön hiljaisuudessa mietin…

Saa kuvata, mutta… Miksi edes haluttaisiin?

• Perusteltu syy täytyy olla, aina. Ei vaan huvin vuoksi. Esimerkiksi turvallisuus tai omaisuus.

• Hoitotilanteita ei saa kuvata. Eikä muutakaan, jossa työntekijä tekee työtään. Paitsi jos työntekijä itse suostuu. Mutta kuka nyt haluaisi? Ehkä joku some-juttu? En ymmärrä.

• Yhteistoimintaneuvottelut ennen valvontakameroiden asennusta. Siis pakko kysyä työntekijöiltä. Hyvä. Jos niillä on jotain sanottavaa.

Tuntuu oudolta, että tarvitsee edes miettiä tällaista. Luottamus. Onko sitä enää missään?

Missä kameravalvontaa ei saa käyttää?

Kameravalvonta on no-go -alueilla tietyissä tiloissa, se on selvä. Mietitäänpä, missä ei todellakaan saa olla:

• Käymälät: Itselleen selvä, yksityisyys on tärkeää.

• Pukeutumistilat: Samasta syystä kuin yllä.

• Henkilöstö- ja sosiaalitilat: Paitsi jos on painava syy, esimerkiksi turvallisuus.

• Työntekijän henkilökohtainen työhuone: Poikkeuksena, jos väkivallan uhka on ilmeinen.

Valvonnalla on rajansa. Ajattelen, että yksityisyys on perusoikeus. Tai sitten ei? Riippuu näkökulmasta. Valvonta tuntuu aina vähän dystopialta.

Saako kaupan henkilökuntaa kuvata?

Sumussa häämöttää kauppa, sen ikkunat kuin peilit heijastavat hämärää iltaa. Sisällä, liikkeessä, ihmisiä, työntekijöitä… heidän työnsä jatkuu, hiljainen tanssi hyllyjen ja kassojen välissä. Kuvat… kameran salama sokaisee, jäädyttää hetken. Hetken, joka on samalla ikuinen ja katoava, kuin auringonlasku meren rannalla.

• Onko kuvien otto sallittua? Kyllä, osittain. Se on monimutkainen kysymys, riippuen kontekstista.
• Työntekijä ei voi kieltää kuvaamista, vaikka näkyisi kuvissa. Tunteet myrskäävät: äänetön vastalause, sisäinen kapina. Mutta kuinka kaukana on raja, missä yksityisyys loukataan? Missä tämä kuvakulttuuri loppuu?
• Häiriöittäminen on kielletty. Kuvaaja ei saa häiritä työskentelyä. Tämä on niin tärkeää. Kuvan ottaminen, hetken pysäyttäminen, ei saa sotkea arkea. Se on tasapaino, taide ja arki käsi kädessä.
• Työnantajalla tulee olla syy. Tämä on avainasemassa. Turvallisuus ja omaisuuden suoja. Näitä arvoja punnitaan, heijastuen kaupan lasiseinissä. 2023, tämä on totuus. Jatkuva kamppailu yksityisyyden ja turvallisuuden välillä. Kameran linssin läpi avautuu maailma, josta on vaikea sanoa, onko se todellisuutta vai peilikuva.
• Näen itseni siinä kuvassa, vuoden 2023 kaupassa. Hiljainen liike, pientä jännitystä, kuin odottaisimme tulevaa hetkeä. Sama hetki, joka on ikuisesti tallennettuna. Kuinka paljon tietoa, kuinka paljon tunnetta voi yksi kuva pitää sisällään?

Toistuva rytmi: kameran suljin napsahtaa, hetki jäätyy, sitten jatkuu liike. Hiljainen tanssin jatkuu. Kello käy, aika kuluu, mutta kuva jää. Ikuinen muistomerkki, joka kertoo tarinaa. Tarinaa työstä, ihmisistä ja hetkestä.

Saako henkilökuntaa kuvata?

Joo, siis kuvaaminen on vähän hankala juttu. Työpaikalla ei saa vaan niin kuvata, vaikka tekis mieli. Mä muistan, kun meillä oli se iso juttu viime vuonna, se varkaus, silloin kyllä olis kamera ollut jees.

• Työntekijöitä saa kuvata vain tietyissä tapauksissa. Ei siis ihan miten sattuu.
• Väkivalta tai turvallisuusriski on ehdoton edellytys. Esimerkiksi jos on uhkailua tai joku ihan selkeästi aiheuttaa vaaraa työkavereille tai itselleen. Siis oikeasti selvä vaara.
• Kameraa pitää käyttää ihan vain sen takia. Ei saa käyttää kameravalvontaa muuhun. Siis ei työntekijöiden tarkkailuun muuten vaan.
• Meilläkin on työpaikalla kamerat, mutta niitä käytetään lähinnä varmuuskopiona. Niitä katsotaan vain jos jotain todella pahaa sattuu. Oikeasti, joskus tuntuu että se on pelkkä rauhoittava tekijä, ehkä hieman turhaan. Meillä ei oo koskaan tosissaan tarvittu kuvamateriaalia. Ainakin viimeiset kolme vuotta on mennyt ilman.

Mutta joo, lyhyesti: Ei saa kuvata henkilökuntaa ilman painavaa syytä, joka liittyy työturvallisuuteen ja väkivallan ehkäisemiseen. Niin ja sitten tietenkin pitäisi kertoa ihmisille, että heitä kuvataan. Sellainen tietosuoja juttu.