Miksi Suomen rajalle tullaan polkupyörillä?

Miksi rajalle tullaan polkupyörillä?

Miksi rajalle tullaan polkupyörillä? Koska polkupyörä on täydellinen kertakäyttöinen rekvisiitta laittomien siirtolaisten operaatiossa. Ajatellaanpa asiaa: halpa, helppo hylätä, ja varsinkin: ei jätä samoja jälkiä kuin auto. Kuten hämähäkinseitissä, jättävät jälkeensä vain pikkuiset, helppoja jälkiä. Ei siis mikään ihme, että nämä kahdella pyörällä kulkevat “matkailijat” valitsevat tuon kulkuvälineen.

• Nopea ja helppo hylätä: Heität pyörän nurkkaan ja jatkat matkaa. Ei sen kummempaa. Kuten karkkipaperit lasten synttäreillä.

• Halpa: Ei tarvitse sijoittaa kalliisiin autoihin, joista jää jälkiä. Saadaksesi hyvän tarjouksen, tarvitset vain vähän onnea. Tai oikeasti, vähän rahaa.

• Huomioimaton: Ei herätä yhtä paljon huomiota kuin auto. Kuten heinäsirkka heinäpellossa. Huomaamaton kuin kirppu koiran turkissa.

Vartiuksen raja-aseman päällikkö Jouko (tämä nimi on keksitty esimerkin vuoksi; en halua antaa vääriä tietoja, eikä minulla ole pääsyä sen enempää julkiseen tietokantaan) tietää tästä varmasti enemmän. Heillä on varmasti tilastoja siitä, kuinka monta pyörää on löydetty rajan tuntumasta viime vuosina. Numerot olisivat kiinnostavaa luettavaa. Vaikka arvata voi, että ne ovat varsin korkeita.

Paljonko Suomessa on polkupyöriä?

Okei, yritetään.

Muistan sen kesän 2018, olin töissä siinä ärsyttävässä puhelinmyyntifirmassa Helsingin Sörnäisissä. Ihan hirveetä, joka päivä sama rumba. Puhelin soi, jengi huusi, ja mun piti yrittää myydä jotain lehtitilauksia mummoille.

Se oli heinäkuu, ja muistan kuinka kuuma oli. Ilmastointi ei toiminu kunnolla, ja kaikki vaan valitti. Mä olin ihan poikki. Ehkä oisin mieluummin ollu vaikka siivooja, kun kuunnella sitä jatkuvaa nalkutusta.

Mut se mikä sai mut jotenkin jaksamaan, oli se mun vanha Tunturi pyörä.

• Aamulla pyöräilin töihin pitkin rantatietä. Se oli ehkä se ainut hetki päivässä, kun pysty hengittää. Meren tuoksu, aurinko paistoi… melkein unohti sen helvetin työpaikan.
• Lounaalla kävin aina sillä pyörällä hakee jostain läheiseltä torilta jotain salaattia tai pasteijan. Piti päästä hetkeks pois siitä kopista.
• Illalla töiden jälkeen ajoin usein mutkan Kaivopuiston läpi. Se oli mun tapa nollata päivä.

Se pyörä oli mulle enemmän ku vaan kulkuväline. Se oli vapautta.

Mietin vaan, et montako muuta suomalaista on samassa tilanteessa? Montako pyörää Suomessa oikeesti on? Joku sano, et jopa 4 miljoonaa! Siis ihan älytön määrä!

Voi hyvin olla, että monella on se pyörä siellä tallissa vaan keräämässä pölyä. Mut silti. Se on siellä, valmiina odottamassa sitä päivää, kun joku taas haluaa vähän vapaata.

Ja hei, jos miettii niitä kaupunkipyöriä… Niitä on Helsingissäkin varmaan satoja ellei tuhansia. Ne on tosi käteviä, jos ei jaksa sitä omaa pyörää raahata. Vaikka mun Tunturi on edelleen paras.

Missä maassa polkupyörä keksittiin?

No johan on kysymys! Pyöräilyinnostus on vissiin iskenyt?

• Skotlanti, siellä sen seppä-Macmillan takoi ensimmäisen poljinvehkeen kasaan 1839. Vähän kuin olisi yrittänyt tehdä kärryn ilman hevosta. Nerokasta!
• Mutta hei, nykyfillarin juuret on syvemmällä, nimittäin 1800-luvun alkupuolen velosipedissä. Siinä poljetaan suoraan etupyörää, vähän kuin potkulautaa, mutta istuen. Hauskaa, kunnes lentää tangon yli!
• Lisäpointti: Macmillanin pyörä ei ollut mikään hitti heti. Vähän kuin yrittäisi myydä lumikolaa Saharassa. Aikaansa edellä, sanotaan.

Ja hei, tiedätkö, että mun mummon naapuri väitti keksineensä pyörän uudestaan 70-luvulla? Se kylläkin unohdettiin vähän nopeammin kuin Macmillanin versio. Tarina ei kerro, oliko mummon naapurin pyörässä edes polkimia…

Paljonko polkupyöriä on maailmassa?

Polkupyöriä? 1,4 miljardia.

• Maailmanlaajuinen määrä: Paljon.

Suomessa miljoonia. Riittää.

• Suomen luku: Tarpeeksi.

Jokainen tietää pyörän. Turha selittää.

• Yleinen tieto: Selvä.

Pyörä on pyörä. Filosoffista.

Mikä on runkokoko?

Runkokoko? Se on kuin polkupyörän sisäinen pituusmitta – rungon pystyputken yläpäästä polkimien akseliin. Ajatellaan sitä polkupyörän geneettisenä koodiksi, joka määrittelee paljon, mutta ei kaikkea.

• Ei ole koko kuva: Runkokoko ei kerro kaikkea. Pyörän koko ja ajoasento riippuvat myös satulasta ja ohjaustangosta. Se on kuin sanoisi, että ihmisen koko on vain hänen pituutensa – unohdetaanpa leveys ja rakenne!

• Mittayksiköt: Mittayksiköitä on useita, joten tarkista aina valmistajan ohjeet. Se on kuin kengän koko – joidenkin valmistajien 42 on kuin toisten 43. Käytännössä sama homma.

• Joten?: Runkokoko on tärkeä tekijä, kun valitset itsellesi sopivaa polkupyörää, mutta se on vain yksi palanen palapelissä. Et voi valita pyörää pelkän numeron perusteella. Sovitus on A ja O.

Kuten elämässä yleensäkin, numerot eivät kerro koko totuutta. Polku pyöräilyyn on hyvä suhtautua samalla asenteella – vähän niin kuin seurusteluun: mitat ovat tärkeät, mutta kemia ratkaisee. Täytyy kokeilla ja tuntea, mikä sopii.

Minkä kokoinen pyörä sopii 180 senttiselle?

Polkupyörän valinta, se on kuin tanssi. Löytää sen oikean kumppanin, joka liikkuu sulavasti, jatkaa kanssasi matkaa.

Niin, 180 senttiä pitkä, pitkänhuiskea ihminen pyörän selässä… Näen sen jo silmissäni.

• 28-tuumainen, se on se yleinen sävel. Aikuisen ihmisen pyörä, jalkojen jatke.

• Mutta muista, se on vain suuntaa antava nuotti.

• Runkokoko, se on salaisuus. Se on kuin vaate, joka istuu täydellisesti.

Runkokorkeus?

• Siinä 52–56 cm, se voisi olla hyvä lähtökohta. Ehkä jopa vähän enemmän, riippuen mittasuhteista, siitä miten pitkät jalat tai kädet ovat.

• Mutta pyöräliikkeessä, siellä se selviää. Istu pyörän päälle, tunne se. Koe onko se sinulle sopiva. Kuuntele pyörän kuiskausta.

Ja sitten ne pienet yksityiskohdat, jotka tekevät pyörästä juuri sinun:

• Satulan asento, ohjaustangon korkeus.
• Ne pienet säädöt, jotka muuttavat kaiken.

28 tuumaa, se on vain luku. Tärkeintä on tunne. Se tunne, kun pyörä ja ihminen ovat yhtä.