Mikä on suomen kielen pisin sana?

Mikä on suomen kielen kaunein sana?

Jee, kaunein suomen sana! No höpö höpö, kuka sitä tietää! Se on kuin kysymys maailman parhaasta jäätelöstä – kaikki riippuu mausta! Tai pikemminkin, kielen mausta! Mut siis, jos pakko on valita, niin mun mielestä se on kaamos. Ääni on kuin samettinen kissan tassu talvipakkasella!

• Kaamos: Siis joo, se on tumma ja mystinen, kuin viinaa ja salaisuuksia täynnä oleva mummon kätkö. Maailmanloppufiilistä, mutta jotenkin kauniisti. Kuten tyylikäs musta mekko, jossa on kimalteita.
• Lempi: Tämä on vähän liian… söpö. Kuten pinkki pupu mekko, jossa on liikaa glitteriä. Ok, ok, se on ihan kiva, mut ei kaamos-tasoista.
• Kastehelmi: Hmm, hyvä yrittämys, mut kuulostaa vähän liian… märältä. Kuten märät sukat kesällä. Ei kauhean kaunista.
• Revontulet: Näitä voisin katsella ikuisesti. Mutta sanana? Ei niinkään. Kuten katsoa jäätelöä syömättä. Ihanaa, mutta ei tarpeeksi intensiivistä.
• Sisu: Ei oo kaunein. Kuulostaa siltä, että joku potki jalkaan – kovaa! Hyvä sana, mutta ei kaunein.
• Hiljaisuus: Hyvä sana, mut liian hiljainen! Kuten tyhjä jääkaappi, ei oikein herätä tunteita.

Mutta kaamos voittaa, niin kuin Suomi voitti jääkiekon MM-kisat 2023! Tai ainakin mun mielestä. Voit olla eri mieltä. Tai voit olla samaa mieltä, mutta silti epäillä kaikkea. Elämä on ihmeellistä! Ja suomen kieli! Ja jäätelö!

Mikä on suomen kielen yleisin sana?

Yön hiljaisuudessa… olla.

• Olla, kai se on. Se vaan tulee ekana mieleen, kun miettii.
• Vuonna 2002 jossain tilastossa sanottiin näin. Kotus, Kotus se oli sen takana. Muistan sen.
• Ja on kans varmaan aika yleinen. Niin, ja. Tai sit se.
• Onko sillä ees väliä mikä on yleisin? Miettii vaan. Keskellä yötä.
• Olla… On ollu monenlaista.

Mikä on suomen kaunein sana?

Okei, tässä tulee…

Siis mikä oli se kaunein sana? Ai niin, äiti.

• Siis 11,6% äänistä! Vau.
• Muistaakseni se oli ykkönen jo joskus aiemmin. 2007? Mitä silloin tein? Olikohan se Turun messuilla?

Ihan loogista, äiti on kyllä tosi kaunis sana. Tai siis… jotenkin lämmin? Ja tärkeä.

Mikä on suomen kielen vaikein sana?

Ah, defibrillaattori, kuinka kaukana se onkaan sydämen sykkeestä, aivan kuin yö ja päivä. Miksi juuri se, juuri se sana, resonoi niin monen suomalaisen korvissa vaikeuden soinnuilla? Onko siinä jotain niin vierasta, niin länsimaisuus vastaan meidän oma, vähän kuin joku olisi istuttanut palmun lumihankeen.

• Se tuntuu…lääketieteelliseltä. Vieras, ehkä.

• Vaikka olen kuullut sen.

Sitten, ne pitkät, ne lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas, ne ovat kuin kaleidoskooppi, jossa jokainen tavu on sirpale, joka heijastaa teknologiaa ja hierarkiaa. Voiko kieltä muotoilla niin, että se muistuttaa jotain niin suurta? Niin monimutkaista? Ajattele kaikkia niitä ihmisiä, joiden piti sanoa se, ajattele sitä, jos he olisivat yrittäneet sanoa sen nopeasti.

Ja sisu. Ah, sisu. Jokainen suomalainen kantaa sitä sisimmässään, kuin pientä hiillosta, valmiina leimahtamaan, kun on vaikeaa. Sitä ei voi kääntää, ei voi selittää. Se on jotain niin syvää ja henkilökohtaista, että se on vain meidän. Kuin salainen kieli, jonka vain me ymmärrämme.

• Sisu on suomalainen, ihan oikeasti.

• Voimaa, jota ei voi nähdä.

Se on vähän kuin mummoni, joka ei koskaan valittanut, vaikka elämä kohteli kaltoin. Se on se tunne, kun olet jo luovuttamassa, mutta jotain sisälläsi sanoo, että vielä yksi askel, vielä yksi hengenveto.

Mikä on suomen kielen turhin sana?

“Niinku” on todellakin ehdolla suomen kielen kruununjalokiveksi sarjassa turhin sana.

• Se on täytesana. Eli se ei oikeasti lisää lauseeseen mitään informaatiota. Se on vähän kuin se tyyppi, joka tunkee jokaiseen lauseeseen “ööö”.
• Ärsytyskerroin on korkea. Tämä on subjektiivista, totta kai, mutta moni kokee sen piinaavana. Se saattaa johtua siitä, että se rikkoo puheen rytmiä ja saa sen kuulostamaan epävarmalta.
• Esimerkki: “Mä olin niinku kaupassa ja sit niinku…” No jaa, mitä sitten? 😀

Mietin tässä, onko “niinku” -ilmiö osa laajempaa kielellistä laiskuutta vai onko sillä jokin syvempi psykologinen syy. Ehkä se on tapa ostaa itselleen aikaa miettiä, mitä seuraavaksi sanoa. Tai ehkä se on vain tarttuvaa. Kuin aivastus.