Mikä voi motivoida?

Mikä motivoi eniten ihmistä?

Se, mikä minua eniten sysää eteenpäin, on ihan se oma halu tulla paremmaksi siinä, mitä teen. Vaikka se olisi vain se, että osaisin leipoa paremmin, tai ehkä pelata kitaraa ilman hermoilua.

Toipumisessa täällä, tammikuussa -22, mä sain voimaa siitä, että tiesin haluavani palata siihen hetkeen, kun pystyin taas kävelemään ilman kipua. Se oli se visio.

Ja sitten se tunne, että haluan tehdä jotain merkityksellistä. Vähän kuin se ympäristöasia, joka on mua aina poltellut.

Pelko siitä, että terveys menee lopullisesti, on kyllä sellainen asia, joka pistää miettimään. En halua joutua sellaiseen tilanteeseen, että en pysty enää tekemään mitään.

Mun iso motivaattori on ollut se, että olen nähnyt läheisiä kärsivän, ja tiedän etten halua heille sitä samaa kohtaloa.

Mikä lisää työmotivaatiota?

Pimeää... Taas mietin, mikä oikeasti saa jaksamaan. Miksi teen tätä, tätä kaikkea. On öitä, kun motivaatio on ihan hukassa. Se tuntuu niin kaukaiselta, vieras tunne. Mutta sitten on päiviä, kun se löytyy. Mikä sen tekee?

Tuntuu, että se oma asenne on ihan kaikki kaikessa. Jos aamulla jo ajatus työstä ahdistaa, niin vaikea sitä on väkisin vääntää. Ja sitten se muu elämä, jos siellä on kaaosta, miten voi töihin keskittyä? Elämänhallinta on perusta, ihan kaiken.

Sitä toivoo, että oppisi uutta. Se on ehkä se juttu, se kehittymishalukkuus. Kun on joku haaste, jokin uusi taito opittavana, se pitää kiinni. Ja jos työ edes vähän sattuisi omiin mielenkiinnon kohteisiin, se on jo puoli voittoa. Välillä sitä vain toivoo löytävänsä sen.

Työyhteisössä se ratkaisee niin paljon, se tunneäly. Miten ymmärrämme toisiamme, kohtaamme toistemme ahdistukset tai ilot. Huonot kohtaamiset vievät niin paljon energiaa. Mutta jos on kannustava ilmapiiri, se auttaa jaksamaan. Sitä tarvitsee.

Ja sitten se oma kuva itsestä, se terve itseluottamus ja oma ammatillinen minäkäsitys. Se vaikuttaa niin paljon, miten näkee itsensä tekemässä tätä kaikkea. Osaako, riittääkö? Epäilykset hiipivät helposti mieleen öisin.

Ja tietenkin se elämänvaihe. Nyt on tämä vaihe, joskus oli toinen. Arvot muuttuvat, prioriteetit vaihtuvat. Se kokemus työn merkityksestä... se heijastaa aina sitä, missä elämässä juuri sillä hetkellä on.

Mitä työmotivaatiota lisää:

• Oma asenne työtä kohtaan: Vaikuttaa päivittäiseen kokemukseen ja suoriutumiseen.
• Kehittymismahdollisuudet: Uusien taitojen oppiminen ja haasteet pitävät mielenkiintoa yllä.
• Tunneäly työyhteisössä: Edistää positiivista ilmapiiriä ja sujuvaa yhteistyötä, vähentää stressiä.
• Omat mielenkiinnon kohteet työn sisällössä: Työ tuntuu merkityksellisemmältä ja vähemmän velvollisuudelta.
• Elämänhallinnan tunne: Tasapainoinen henkilökohtainen elämä tukee työssä jaksamista.
• Terve itseluottamus ja ammatillinen minäkäsitys: Vahvistaa uskoa omiin kykyihin ja paikkaan työyhteisössä.
• Elämänvaihe ja sen vaikutus työn merkitykseen: Motivaation lähteet muuttuvat elämäntilanteen mukaan.

Mitä on motivointi?

Motivointi tarkoittaa syitä ja perusteita, jotka saavat ihmisen toimimaan. Niin. Mutta onko se aina niin yksinkertaista? Miettiikö sitä edes kun tekee jotain? En minä yleensä. Mikä mua motivoi heräämään tänä aamuna kello 6.30? Tylsää. Se oli se, että piti mennä töihin.

Motivaatio voi olla sisäistä tai ulkoista. Tätä mietin usein. Onko se eron tekeminen edes tärkeää? Varmaan on. Mulle on ainakin. Sisäinen motivaatio on sellaista kun tekee jotain ihan itsensä takia.

Se voi olla vaikka oppimisen ilo tai joku oma arvo, mikä tuntuu tärkeältä. Olen yrittänyt harrastaa kitaran soittoa jo puoli vuotta, 2024 siis alotin. Aika hidasta. Mutta miksi? Kukaan ei pakota. Se vaan tuntuu hyvältä, kun oppii uuden soinnun.

Toisaalta sitten... se ulkoinen. Ulkoinen motivaatio tulee ympäristöstä, jostain ulkopuolelta. Niin kuin jos joku maksaa mulle, tai saan palkinnon, tai just se, etten saa potkuja jos en mene töihin. Tämä on se juttu, kun on pakko.

• Sisäinen motivaatio:

  • Tekee mieli treenata, koska tuntuu hyvältä ja terveys paranee.
  • Luen kirjaa, koska tarina kiehtoo.
  • Maalaan, koska luovuus kumpuaa sisältä.

• Ulkoinen motivaatio:

  • Teen työni, jotta saan palkkaa.
  • Siivoan, koska vieraat ovat tulossa.
  • Opiskelen tenttiin, koska haluan läpäistä kurssin.

Kumpi on parempi? Aika hankala kysymys. Eihän kaikki voi tulla sisältä. Pakko on tehdä asioita, mitä ei kiinnosta. Vaikka tiskata. Mutta sitten kun on tosi sisäisesti motivoitunut, se tuntuu ihan erilaiselta. Aivan erilaiselta.

Miksi mä en saa itseäni aina motivoitua? Tai miksi jotkut asiat vaan on niin paljon helpompia? Esimerkiksi mun oma harrastus. Teen sitä, koska se on kivaa. Kukaan ei patista. Tai kuka se patistaa? Olenhan minä. Aika sekavaa.

Joskus se on pelkkä pakko. Onko sekin motivaatiota? Kyllä on. Se on vaan vähän eri lajia. Pakko on aika vahva sana, eikö? Mutta jos jättäisin tekemättä, se aiheuttaisi ikäviä seurauksia. Siinä on se ulkoisen motivaation juju.

Niin että, sisäinen motivaatio on itsestä lähtöisin olevia haluja ja tavoitteita. Ja ulkoinen motivaatio on jostain ulkopuolelta tulevia kannustimia tai paineita. Näin ne eroaa. Molempia tarvitaan. Mun mielestä. Elämässä.

Mistä se oikein johtuu, että jotkut ovat aina niin motivoituneita? Ja sitten minä istun täällä. No, kukin tyylillään. En minä voi olla aina täysin boostattu. Mutta onhan se hyvä tietää, miksi teen mitäkin. Tai ainakin yrittää tietää.

Kyllä se motivaatio on lopulta voima, joka ajaa meitä eteenpäin. Oli se sitten omaa halua tai ulkoista palkkiota. Aika perusjuttu. Mutta monimutkaista samalla. Miettikää sitä. Minä mietin. Vieläkin.

Miten motivaatiota voi parantaa?

Motivaatiota ruokitaan selkein päämäärin. Saavutus palkitsee. Onnistumisen tunne on polttoainetta.

• Omat tavoitteet: Aseta ne. Vain sinä tiedät päätepisteen.
• Haasteet: Ne hiovat taitosi. Älä pelkää niitä.
• Palaute: Rehellinen palaute terävöittää suuntaa.

Motivaatio on henkilökohtainen taistelukenttä. Yksi polku ei sovi kaikille. Ymmärrys on ensimmäinen askel.

Voiko ihmistä motivoida?

Ihmistä voi motivoida, mutta todellinen motivaatio syntyy lopulta yksilön sisältä. Ulkoiset tekijät voivat kyllä ohjata ja tukea sen syntyä. Motivaatio kytkeytyy vahvasti minäkäsitykseen ja itsetuntoon. Kun ihminen on motivoitunut, hän panostaa tavoitteisiinsa ja saattaa ylittää omat ja muiden odotukset.

Motivaatio on kuin sisäinen moottori. Sen polttoaineena toimivat yksilön arvot, tavoitteet ja ne syvälliset uskomukset omasta kyvykkyydestä. Se ei ole pelkkä nappi, jonka painat, vaan monimutkainen psykologinen ilmiö. Ajattele vaikka lasta, joka oppii pyöräilemään. Kaverit kannustavat, mutta se sisäinen halu oppia ja itsepäisyys saa hänet ylös kaatumisten jälkeen.

Tämä yhteys minäkäsitykseen ja itsetuntoon on keskeinen. Jos en usko itseeni, miksi edes yrittäisin jotain suurta? Positiivinen minäkäsitys ja vahva itsetunto ovat pohja. Ne antavat rohkeutta ottaa riskejä ja kohdata haasteita. Tulee mieleen, onko itsetunto ensin, vai syntyykö se onnistumisten myötä? Ne ruokkivat toisiaan. Kierre.

Kun motivaatio on aitoa, ponnistelu ei tunnu pakkopullalta. Se on ennemmin sijoitus omaan tulevaisuuteen tai tavoitteeseen. Et pakota itseäsi, vaan haluat tehdä sen. Tässä vaiheessa motivoitunut ihminen panostaa ja jaksaa, ja usein ylittää ne alkuperäiset odotukset. Se on siisti fiilis, kun yllättää itsensä.

Miten sitten voi tukea tätä sisäistä moottoria? On muutamia juttuja, jotka toimivat:

• Selkeät, realistiset tavoitteet: Ei mitään utopiaa, vaan konkreettista ja saavutettavissa olevaa. Liian isot asiat lannistavat.
• Autonomiaa: Anna ihmisille vapaus vaikuttaa. Kun saa valita oman reitin, sitoutuminen kasvaa. Se on niin kuin oma lapsi valitsisi, mitä pukee päälle – se pukee sen.
• Palautetta ja tunnustusta: Rehellinen palaute kehittää. Ja kiitos! Se tuntuu hyvältä, kun joku huomaa, mitä teet. Vahvistaa tunnetta, että tekee jotain tärkeää.
• Kannustava ympäristö: Yhteisö, joka tukee, nostaa kaikkien motivaatiota. Urheilujoukkueet tai hyvä tiimi työpaikalla todistaa tämän.

Olen huomannut, että kun projekti todella kiinnostaa, aika katoaa. Ei tunnu työnteolta. Joskus taas pienikin pakollinen tehtävä tuntuu vuoren valloitukselta, kun sisäistä kipinää ei ole. Mielen juju. Vuonna 2024, työelämässä työn merkityksellisyys on palkkaa tärkeämpää. Ihmiset haluavat kokea tekevänsä jotain arvokasta, ei vain suorittavansa.

Mikä syö motivaatiota?

Päätösvaltaa pois työntekijältä? Siinäpä vasta motivaation tappaja! Se on kuin yrittäisi rakentaa linnaa hiekkakakkuvuorelle sadekelillä – tuomittu epäonnistumaan. Kun et saa itse päättää pätkääkään omasta hommasta, vaan olet pelkkä hyrrä suuressa koneistossa, motivaatiokoneisto alkaa kirskua kuin vanha kärry.

• Päätösvallan puute: Kun pomo tai joku ylempänä päättää jokaisen mummon marjan poimintajärjestyksen, se pistää motivaation kuolemaan kuin viimeinenkin pätkä mustikkaa pussista. Et ole enää ihminen vaan robotti, joka suorittaa vain käskyjä.
• Järjettömät tehtävät: Tekeminen, joka tuntuu ihan päättömältä, on kuin yrittäisi puhua koiralle latinaksi. Ei siitä mitään tolkkua saa, eikä innostu millään.
• Kontrollin menettäminen: Tämä on se pahin. Kun oma työstä ei hallitse mitään, ei edes sitä, milloin juo kahvia, motivaatio katoaa kuin tuhka tuuleen.

Miksi tämä on niin paha? No, ihmiselle on luontaista haluta hallita omaa elämäänsä ja työtään. Kun tämä perustarve evätään, tuloksena on väistämättä turhautumista ja tyytymättömyyttä. Se on kuin koittaisi opettaa kissalle uimaan – mahdotonta ja vain turhauttaa molempia osapuolia.

Lisäksi:

• Luovuuden tukahduttaminen: Päätösvallan puute tappaa luovuuden kuin ötökkämyrkky heinikon. Ei uskalla edes ehdottaa mitään uutta, kun tietää, että se torpataan ennen kuin on edes ehtinyt avata suunsa.
• Omistajuuden tunteen katoaminen: Kun et saa vaikuttaa, et myöskään koe työtä omaksesi. Se on vain suoritettava tehtävä, eikä mikään, mistä voisi olla ylpeä.
• Työuupumuksen riski kasvaa: Jatkuva tunne siitä, että on voimaton ja joutuu tekemään järjettömiä asioita, on varma reitti työuupumukseen. Lopputuloksena on ihminen, joka on yhtä energinen kuin jääkaappi myrskyn silmässä.