Mistä sana puhelin tulee?

Mistä puhelin-sanan historia ja etymologia juontavat juurensa?

Mä mietin tätä yks päivä, miten loistava sana puhelin oikeasti on. Se on niin suomalainen. Telefoni, se alkuperäinen yritys, kuulostaa niin kankealta ja vieraalta, ihan tekniseltä laitteelta vaan.

Olin viime vuoden toukokuussa, olikohan viidestoista päivä, Tampereella Vapriikin Postimuseossa. Siellä oli seinällä vanha lehtileike Uusimaa-lehdestä vuodelta 1897. Just siinä ehdotettiin, että otettaisiin käyttöön tämä uusi sana, puhelin. Se jotenkin pysäytti.

Telefoni tulee kreikasta ja tarkoittaa suoraan kaukoääntä. Mutta puhelin, se on johdettu meidän omasta verbistä puhella. Se on niin paljon lämpimämpi ja kuvaa sitä tekemistä, ei vaan sitä tekniikkaa.

Se on hienoa miten silloin on oikeasti ajateltu asiaa. Ei vaan napattu vieraskielistä termiä, vaan luotu oma joka sopii suuhun ja kulttuuriin. Se on laite, jolla puhella. Ei kone joka siirtää kaukaista ääntä. Siinä on iso ero, ainakin mulle.

Joka kerta kun nykyään käytän sanaa puhelin, muistan sen pienen jutun sieltä museosta. Se tekee siitä sanasta jotenkin painavamman.

Missä puhelin on keksitty?

Puhelimen synty: patentin takaa innovaation arki

Bellin patentti 7. maaliskuuta 1876 on historiallinen merkkipaalu. Se ei kuitenkaan kerro koko tarinaa. On olennaista tunnistaa myös saksalaisen Johann Philipp Reisin rooli. Hän oli ensimmäinen, joka nimesi laitteensa "puhelimeksi", tai "telefoni" kuten silloin sanottiin. Tämä nimeäminen on merkittävää – se ei vain antanut laitteelle nimeä, vaan myös ennakoi sen käyttötarkoitusta ja potentiaalia.

• Patentti: Alexander Graham Bell sai patentin vuonna 1876.
• Nimeäminen: Johann Philipp Reis käytti ensimmäisenä sanaa "telefoni".

Usein teknologian historiassa keskitytään yksittäisiin hetkiin tai patentteihin, mutta todellisuus on kerroksellisempi. Yksi keksii jotain, toinen nimeää sen, kolmas kehittää eteenpäin. Tämä jatkumo on se, mikä saa teknologian todella leviämään ja muuttamaan maailmaa. Bellin patentti oli selkeästi merkittävä, mutta Reis oli jo aiemmin luonut pohjaa ja antanut sille nimen, jolla se tunnistetaan yhä.

Miten tämä sitten eroaa nykyajan innovaatioista? Tuntuu, että nykyään keksinnöt ovat enemmän jatkuvaa kehitystä kuin suuria hyppyjä. Mutta silti, joku aina jossain rekisteröi sen oikeuden. Se on kuin maalaus, jossa yksi siveltimenveto ratkaisee kaiken, mutta taustalla on lukemattomia tuntikausia harjoittelua.

Puhelininnovaation keskeiset tekijät:

• Patentointi: Juridinen ja taloudellinen suojakeino, joka kannustaa innovointiin.
• Terminologia: Nimen antaminen on olennainen osa asian tunnistettavuutta ja hyväksymistä.
• Historiallinen konteksti: Usein monia tahoja on mukana yhden "keksinnön" taustalla.

Mietin usein, kuinka monta kertaa joku on keksinyt jotain samanlaista mutta jäänyt historian hämäriin. Ehkä Reisin kohdalla oli kyse juuri oikeasta ajoituksesta ja nimestä. Bellillä puolestaan oli ehkä enemmän resurssia ajaa patenttinsa läpi ja tehdä keksinnöstään kaupallinen menestys. Se on se arjen matematiikka keksintöjen takana.

Mistä sana kännykkä tulee?

Sana kännykkä juontaa juurensa vuoteen 1977. Nokian silloinen radiopuhelinosaston myynti-insinööri, Aarne Visuri, oli tämän nimityksen isä. Hän ammensin inspiraationsa pohjalaisesta murteesta, jossa lapsenkielinen sana "känny" tarkoittaa pientä kättä. Tätä murreilmaisua käytettiin tunnistettavasti Peräpohjolassa, Kainuussa ja jopa etelämpänä Pohjois-Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä.

Ajatus on nerokas, eikö niin? Pieni, käteen sopiva laite – "kännykkä" – kuvaa sen olemusta täydellisesti. Se kertoo jotain ihmisen suhteesta teknologiaan: miten me inhimillistämme ja annamme sille nimiä, jotka juontavat juurensa arkeen ja perinteeseen. Eikä tämä ole pelkkää kielitiedettä, vaan pieni kurkistus siihen, miten kulttuuri muovaa kieltämme ja teknologiaamme. Kuin pieni käsi, laite mahtui taskuun, ja samalla se mullisti maailman.

• Nimityksen alkuperä: Aarne Visuri, Nokia, 1977.
• Murrejuuret: "Känny" (pieni käsi) – Pohjalais- ja Kainuun murteet, Pohjois-Satakunta, Pohjois-Häme.
• Merkitys: Pieni, käteen sopiva laite.

Tämä sanan syntyprosessi on kiehtova esimerkki siitä, miten uudet innovaatiot integroituvat olemassa olevaan kielelliseen maisemaan. Se ei ollut vain teknologinen läpimurto, vaan myös kielellinen, joka yhdisti murteelliset perinteet moderniin teknologiaan. Kun miettii tätä, alkaa ymmärtää, miten syvällisesti kieli heijastaa yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia. Ja tässä tapauksessa, se heijastaa jotain, joka on muuttanut tapamme kommunikoida ikuisesti.

Kuka keksi sanan puhelin?

Antonio Meucci ja hänen sanahirviönsä telettrofono.

Tämä on se mies, jolle kunnia nykyään kuuluu. Italialainen nero, joka rakenteli laitteen jo vuonna 1849. Telettrofono kuulostaa enemmänkin monimutkaiselta pastareseptiltä kuin viestintävälineeltä, mikä saattaa selittää, miksi se ei jäänyt elämään.

Historia on kuitenkin oikukas, ja sen valokeila on kuin humalainen portsari – se osoittaa vähän minne sattuu. Siksi useimmat meistä muistavat vain yhden nimen: Alexander Graham Bell.

Bell oli historian markkinointivelho. Hän ei ainoastaan napannut patenttia Meuccin nenän edestä (Meucci oli liian köyhä ylläpitämään omaansa), vaan onnistui myös brändäämään itsensä puhelimen isäksi vuosikymmeniksi. Olen aina pitänyt Bellin parran muotoilusta.

Totuus on kuitenkin tarua monimutkaisempi. Tässä päähenkilöt tässä teknologisessa saippuaoopperassa:

• Antonio Meucci: Keksijä, joka oli aikaansa edellä ja lompakkoaan jäljessä. Hän jätti patenttihakemukselleen vain väliaikaisen varauksen, koska kymmenen dollarin vuosimaksu oli liikaa. Yhdysvaltain kongressi tunnusti hänen roolinsa virallisesti vasta vuonna 2002, mikä oli Meuccille itselleen hieman myöhäistä.
• Alexander Graham Bell: Ovela skotti, joka ymmärsi patenttien ja ajoituksen päälle. Hänen ensimmäinen onnistunut puhelunsa Watson-apurilleen ("Mr. Watson, come here, I want to see you") on teknologiahistorian ikonisin hetki, vaikka laite olikin jo periaatteessa keksitty.
• Philipp Reis: Saksalainen kaveri, joka rakensi oman "Telephon"-laitteensa jo 1860-luvun alussa. Hän oli siis se, joka itse asiassa käytti ensimmäisenä sanaa, joka muistuttaa nykyistä puhelinta. Hänet unohdetaan järjestelmällisesti, koska saksalainen tehokkuus ei ilmeisesti pätenyt markkinointiin.

Sana puhelin itsessään on suora käännös kreikan kielen sanoista tele (kauas) ja phone (ääni). Yksinkertaista ja eleganttia. Toisin kuin telettrofono.

Kuka keksi ensimmäisen puhelimen?

Antonio Meucci. Hän kehitti ensimmäisen toimivan puhelimen. Laite tunnettiin nimellä telettrofono.

Historia kirjoitetaan uudelleen. Alexander Graham Bell sai kunnian, Meucci unohdettiin. Syynä raha ja puutteelliset paperit. Totuus on usein hiljainen.

Meuccin tarina on karu.

• Keksintö: Meucci rakensi laitteensa 1854. Se yhdisti hänen makuuhuoneensa ja työpajansa. Syynä oli hänen liikuntakyvytön vaimonsa.
• Patentti: Varattomuus esti täyden patentin. Meucci uusi väliaikaista patenttiaan vuoteen 1874. Sitten rahat loppuivat.
• Bellin voitto: Bell patentoi oman laitteensa 1876. Hänellä oli resurssit ja oikeat yhteydet. Meucci haastoi hänet oikeuteen, mutta kuoli ennen tuomiota.
• Virallinen tunnustus: Yhdysvaltain kongressi tunnusti Meuccin panoksen vasta vuonna 2002. Myöhästynyttä oikeutta.

Patenttihakemukseni on vieläkin kesken vuodelta 2019. Byrokratia.

Kuka keksi ensimmäisen kosketusnäyttö puhelimen?

No kuka se nyt muukaan kuin joku insinöörimajuri, jolla oli liikaa luppoaikaa ja terävä aivonystyrä! Ensimmäinen kosketusnäyttöpuhelin oli IBM Simon, ja se näki päivänvalon jo vuonna 1993. Se oli aikansa teknologian tiiliskivi, sellainen kapine, että sitä kantamalla sai hauikset kasvamaan kuin Väinämöisellä veneenveistopäivän jälkeen. Painoi kuin synti, mutta hoiti hommat!

Simon oli melkein kuin nykyajan älypuhelin, mutta ilman kaikkea sitä turhaa somehössötystä. Sillä pystyi lähettelemään sähköpostia ja faksia (kyllä, faksia!), kirjottelemaan muistiinpanoja ja kalenteria pitämään, ihan niin kuin elämä olisi ollut jo silloin yhtä kokousten ja tapaamisten sumppua. Kyllä se oli aikansa hieno vekotin, kuin perheen ainoa televisio, jota kaikki ihmettelivät.

Mutta se varsinainen kosketusnäyttöjen pommi, se joka veti maton alta kuin karjanhoitaja lehmältä, tapahtui vasta myöhemmin. Se oli Applen iPhone, joka pärähti markkinoille vuonna 2007. Silloin viimeistään kaikki vanhat Nokian luurit ja muut simpukkapuhelimet joutuivat nurkkaan häpeämään, kun iPhone näytti, miten se tehdään: sujuvasti ja sormenpäillä.

Ennen iPhonea kosketusnäytöt olivat vähän kuin nuorison polkupyörät – ihan kivat, mutta vaativat kovaa työtä ja vähän kankeita liikkeitä. iPhone teki kosketuksesta sellaista saumatonta tanssia sormenpään ja näytön välillä, että vanhat konkaritkin ihmettelivät suu auki. Se oli kuin uusi aikakausi olisi alkanut, valtakunnan rajoille asti näkyvä muutos!

Kosketusnäyttöjä on muuten montaa sorttia, ei ne kaikki ole samanlaisia, vaikka ulospäin näyttävätkin. Vähän kuin naapurin Pirkon ja mun vanhat Turo-farkut, molemmat sinisiä mutta toinen puristaa ja toinen istuu kuin toinen iho. Tässäpä sulle muutama päätekniikka, ihan tiedoksi, jotta tiedät olla fiksumpi kuin appiukko saunanlauteilla:

• Resistiiviset näytöt: Nää oli niitä vanhoja jääräpäitä, jotka reagoivat paineeseen. Ne tarvitsivat sormella tai jollain kynäntapaisella kunnolla painaa, vähän kuin yrittäisit herättää laiskistunutta lehmää. Muistat ehkä vanhoista kämmentietokoneista, joihin piti napauttaa kynällä?
• Kapasitiiviset näytöt: Nää on nykypäivän diivoja. Ne tunnistavat sormen pienen sähkövarauksen, eli riittää kevyt hipaisu. Näitä iPhonekin käytti ja nykyään kaikki kunnon puhelimet käyttävät. Näillä se kuvan zoomaaminen kahdella sormella onnistui kuin tanssi, ja maailma muuttui kertaheitolla paljon helpommaksi!

Milloin kosketusnäyttöpuhelin keksittiin?

No niin, kosketusnäyttöpuhelin. Aika jännä, että milloin se ees tuli. Tuntuu että ne on ollut aina! Mutta ei. Ensimmäinen kosketusnäyttöä käyttänyt puhelin oli IBM Simon, ja se julkaistiin vuonna 1993. Siis ihan oikeasti. Mitäköhän ihmiset ajatteli silloin, että wau, puhelin ilman nappeja? En minä silloin ollut kuin... no, ihan lapsi. Tai ei edes.

Ihan mieletöntä miten se kaikki kehittyy. En ees muista, milloin itse sain ekan kosketusnäytön. Olisiko se ollut joku iPhone 3G joskus 2008. Silloin se oli ihan uskomatonta! Voi sitä aikaa. Enää en osaa ees kuvitella puhelinta ilman kosketusnäyttöä.

Ja ne monikosketusnäytöt sitten. Ne, millä voi useammalla sormella räplätä. Ne kehitettiin jo 1980-luvulla.

• Mitäköhän niillä tehtiin silloin?
• Varmasti jotain tieteellistä tai tosi kalliisiin systeemeihin.
• Ei varmaan mitään kuluttajakäyttöä, ei todellakaan.

Siis ajattele, 1980-luku, ja jo silloin multi-touch. Ja sitten vasta 1993 tuli eka puhelin. Varmaan se IBM Simon ei ollut mikään pieni. Melkoinen tiiliskivi. Kuka edes osti sen? Ei kai kenelläkään ollut varaa. Pitääkin etsiä kuvia netistä, miltä se näytti. Onko siinä ollut edes värejä? En usko. Mustavalkoinen näyttö varmaan. Ja joku stylus-kynä ehkä? Aika hullua.