Mihin laittaa vanha ruokaöljy?

Miten kierrätetään käytetty ruokaöljy oikein ja ympäristöystävällisesti?

Ruokaöljyä en kaada koskaan viemäriin. Se on ihan ehdoton sääntö täällä kotona, koska se rasva jähmettyy ja tukkii putket niin pahasti. Se on opittu, ei onneksi kantapään kautta, mutta kuulemalla kauhutarinoita putkiremonteista.

Jos paistan vaikka pekonia pannulla, siitä jäävä pieni määrä rasvaa on helppo. Annan sen jäähtyä ja jähmettyä hetken, sitten pyyhkäisen sen talouspaperilla pois pannulta. Se rasvainen paperi menee suoraan meidän biojäteastiaan keittiössä.

Mutta nestemäinen öljy, kuten se jolla uppopaistoin munkkeja vappuna, onkin ihan toinen juttu. Sitä ei voi laittaa biojätteeseen.

Sitä varten mulla on aina säästössä tyhjä maitotölkki tai joku muu suljettava purkki. Annan öljyn jäähtyä täysin, kaadan sen suppilon avulla tölkkiin ja teippaan korkin vielä kiinni varmuuden vuoksi. Koko paketti menee sitten sekajätteeseen.

Jouluna on se Kinkkutemppu, se on paras. Silloin me kerätään kinkun paistorasva talteen.

Viime joulukuun 28. päivä vein meidän kinkunrasvat vanhassa muovipurkissa lähimmän K-Citymarketin pihalla olevaan keräyspisteeseen. Siitä tehdään uusiutuvaa polttoainetta. Se tuntuu oikeasti fiksulta tavalta hoitaa se iso rasvamäärä.

Miten hävitetään vanha ruokaöljy?

Se hetki, kun paistinpannu on jo jäähtynyt, ja sen pohjalla vielä lepää se tummanruskea, paksuuntunut öljy. Muisto eilisestä illallisesta, ehkä paistetuista perunoista, tai kalan tuoksusta, joka yhä leijuu keittiöni ilmassa. Se on kuin pisara aikaa, joka pitäisi siirtää pois, varovasti, kunnioituksella sen elämänkaarta kohtaan. Ei saa valuttaa sitä viemäriin, ei koskaan. Se tukkii putket, myrkyttää vettä, luo näkymätöntä tuhoa.

Siksi, se ensimmäinen, lempeä kosketus. Juoksevat rasvat ja öljyt, ne tarvitsevat apua tiensä päässä. Talouspaperi, se on pelastus. Pehmeät, imevät arkilliset, jotka suutelevat öljyä, vetävät sen itseensä, muuttavat nestemäisen painon kiinteäksi, hallittavaksi. Muistot imeytyvät paperiin, hiljaisiksi, näkymättömiksi. Sitten tuo mustunut, rasvasta raskas paperipallo.

Minne sen vie? Sen paikan, jonne elämä palaa kiertokulkuun.

• Biojätteeseen, sen syliin, missä se saa elää uuden elämän, muuttua maaksi, ravinnoksi puille, kukille.
• Kompostoriin, sen lämpöön, jossa se murenee, osaksi sitä suurta muutosta. Ajatus, että jokin vanha muuttuu uudeksi, on kaunis.

Mutta joskus, minun pihallani, ei ole sitä vihreää astiaa, ei multaa tekevää pönttöä. Silloin, silloin se menee sekajätteeseen. Siihen astiaan, joka ottaa vastaan kaiken, mitä emme muualle saa. Se tuntuu hieman surulliselta, kuin viimeinen leposija ilman toivoa uudesta alusta. Silti, se on oikea paikka, kun muut vaihtoehdot puuttuvat.

Entä se kinkun paistorasva, joulun maku, joka jähmettyy valkoiseksi, kiinteäksi palaksi? Se on erilainen. Kiinteät rasvat voi raaputtaa suoraan biojätteeseen tai sekajätteeseen, riippuen omakotitaloni jätehuollon säännöistä. Ne eivät vaadi imeytystä, ne ovat jo muuttuneet, valmiina uuteen matkaan.

Ja ne suuret määrät. Jos olet paistanut paljon, jos olet ammattikokki sydämeltäsi, ja öljyastia on täynnä. Silloin tarvitset jotain muuta, jotain suurempaa. Vie se jätteidenkäsittelylaitokselle, erityiseen vastaanottoon. Älä koskaan kaada sitä maahan, älä metsään. Se on haitallista elämälle, hiljaisuudelle, sille puhtaalle vedelle, jota me kaikki tarvitsemme. Meidän on suojeltava sitä, mitä meillä on. Jokainen teko keittiössäni vaikuttaa.