Miksi peruna laitetaan kylmään veteen?

Oi, ne ihanat uudet perunat! Muistan lapsuuden kesät, kuinka isoäiti istui keittiön pöydän ääressä, kädet täynnä pieniä, maasta nostettuja aarteita. Miksi ne pitää aina laittaa kylmään veteen? Se oli minulle aikoinaan suuri mysteeri, ihan kuin joku salainen ritarikunta olisi vaalinut tätä perunankäsittelyn salaisuutta.

Vasta aikuisena, ihan sattumalta jostain lukemalla, tajusin, että kyse on noista pirullisista entsyymeistä. Kylmä vesi – niinkö? Se siis hidastaa niiden toimintaa? Huh, kuinka moni asia selkeneekin, kun vihdoin pysähtyy miettimään! Ja kylmään veteen upottaminen pitää perunat oikeasti napakampina, ei löysinä ja veltoina.

Mutta hei, minä olen aina ollut pehmeiden perunoiden ystävä! Kiehuvaan veteen suoraan, niin ne sulaa melkein suuhun – aivan kuin pehmeä pilvi. Eikä se niinkään ole niiden kokoerojen takia, vaikka toki tasakokoisia on mukavampaa keittää, jotta kaikki kypsyvät samanaikaisesti. Muutenhan se on kuin venäläinen rulettia – toinen on täydellinen, toinen ihan liisteriä, ja kolmas vielä raaka, kamala! Eikä se ole missään nimessä hauskaa.

Tänä kesänäkin aion keittää perunoita niin paljon, että koko suku tulee kylään. Määrä on vähän hakusessa, ehkä 5 kiloa? Ehkä enemmänkin. On niin paljon ihmisiä syömässä. Ja kaikki tietysti odottavat niitä uusia perunoita, jotka on keitetty juuri niin, kuin he itse haluavat, toiset napakana ja toiset ihan höttöisenä. Eikö se olekin ihan hauskaa? Itselleni ainakin! Ja minä sitten istun keittiön pöydän ääressä, aivan kuin isoäiti, ja katselen kaikkia iloisia naamoja. Hyvää ruokahalua meille kaikille!