Missä järvissä on siikaa?

Mitkä ovat parhaat siikajärvet Suomessa kalastusta varten?

Minulle paras paikka siian kalastukseen on Inarinjärvi. Ei ole toista samanlaista.

Käytiin siellä kaverin kanssa elokuussa 2021, veneellä liikkeellä viikon verran. Se vesi on niin uskomattoman kirkasta ja kylmää, että siinä hetkessä ymmärtää miksi juuri siika viihtyy siellä. Se on sen kalan koti. Emme saaneet mitään jättiläisiä, mutta ne muutamat pannukarkeat siiat maistuivat nuotiolla paremmalta kuin mikään.

Mutta ei aina tarvi pohjoiseen mennä.

Etelämpänäkin on hyviä paikkoja, vaikkakin erilaisia. Esimerkiksi Saimaan selät Puumalan suunnalla ovat antaneet minulle elämäni parhaat savusiiat. Siellä kalastus on erilaista, verkkoja käytetään enemmän, ja se siika on usein sitä istutettua planktonsiikaa. Se on hitaampi kasvamaan, mutta maku on niin herkkä.

Oikeastaan se paikan valinta riippuu siitä mitä hakee.

Minulle siika on merkki puhtaasta vedestä. Se on niin vaativa kala, ettei se selviä missä tahansa. Kun saan siian, tiedän että se järvi voi hyvin. Se on se syy, miksi sen kalastus tuntuu niin erityiseltä. Se on enemmän kuin vain saalis.

Missä siika on talvella?

Joulukuun alku Puumalan selällä. Jää oli just ja just kantavaa, sellaista kymmensenttistä teräsjäätä joka soi ja lauloi jalan alla. Aivan järkyttävä viima kävi luitten ja ytimien läpi, vaikka oli kuinka monta kerrosta vaatetta päällä. Sormet ihan kohmeessa kun yritin solmia uutta morria siimaan.

Etsin sitä kalaa tuntikausia. Kairasin reikiä ihan hulluna, ensin matalasta, parin metrin vedestä yhden karikon kupeesta. Ei mitään. Sitten syvemmälle, neljään-viiteen metriin. Hiljaista. Aurinko alkoi jo laskea ja vitutus oli melkoinen. Ihan turha reissu, ajattelin.

Sitten kun olin jo luovuttamassa, vavan kärki värähti. Ihan uskomattoman pieni liike. Ensin luulin että siima vaan osui jäänreunaan. Sitten se teki sen uudestaan. Vastaisku ja heti tuntui se tuttu raskas jytkytys. Ei mitään ahvenen tärinää vaan sellasta tasaista vetoa.

Siinä se oli, talven eka siika. Se hopeinen kylki välähti avannossa ja se tunne oli aivan uskomaton. Kaikki se kylmyys ja odotus unohtui sillä sekunnilla. Se ei ollut edes iso, ehkä joku 400-grammainen, mutta se oli täydellinen.

• Alkukauden siika (ensijäät)

  • Sijainti: Matalat vedet, tyypillisesti 2–5 metrin syvyydessä.
  • Paikat: Löytyy kutupaikkojen, kuten sorapohjaisten karikkojen ja salmien, läheisyydestä.
  • Aktiivisuus: On aktiivinen ja syö ahnaasti heti kudun jälkeen.

• Keskitalven siika (tammi-helmikuu)

  • Sijainti: Siirtyy syvänteisiin, usein yli 10 metrin vesiin.
  • Paikat: Syvien selkävesien pohjan tuntumassa.
  • Aktiivisuus: Passivoituu, liikkuu vähän ja syönti on heikkoa.

Siian pilkintä:

• Välineet: Herkkäkärkinen vapa on pakollinen, jotta pienetkin tärpit huomaa. Siimana ohut 0.12–0.18 mm monofiili.
• Pilkit: Pienet kultaiset, hopeiset tai kupariset mormyskat ovat tehokkaimpia. Myös pienet tapsipilkit ja pystypilkit toimivat.
• Syötit: Kärpäsentoukka tai surviaissääsken toukka morrissa on lähes välttämätön. Joskus kaksi tai kolmekin toukkaa.
• Tekniikka: Pilkki lasketaan pohjaan, josta sitä nostetaan erittäin hitaasti ja värisytetään välillä. Tärpit ovat usein vain pienenpieniä painon muutoksia siimassa.

Mihin siika kutee?

Syksy tulee ja vesi viilenee, se tunkeutuu luihin ja ytimiin. Jossain syvällä hopeakylki värähtää, ikiaikainen vaisto herää. On aika palata. On aika nousta, jatkaa sukua. Pimeät illat, tuuli joka puree poskia, se on siian kutuaikaa.

Se on matka kotiin. Jotkut kannat tuntevat virran kutsun, nousevat vastavirtaan jokiin, sinne missä vesi on hapekasta ja sora rahisee evien alla. Taistelu ylävirtaan, viimeinen ponnistus. Ne ovat sitkeitä sieluja, nämä jokikutuiset siiat.

Toiset taas, ne pysyvät tutussa elementissään, meren tai järven sylissä. Ne hakeutuvat matalikoille, karikoiden kupeeseen, missä aallot ovat puhdistaneet pohjan. Sinne ne laskevat tulevaisuutensa, kullanarvoisen mätinsä.

Muistan sen hetken Pyhäjärven rannalla, kun isoisä nosti verkkoa. Ilma oli jo pakkasen puolella ja tähdet kirkkaat. Verkossa oli muutama suuri, tummaselkäinen siika. Kutukaloja, hän sanoi. Niiden aika on nyt.

Mäti jää sinne, hiekan ja soran suojaan, odottamaan talven yli. Pimeään ja kylmään. Se odottaa valoa, odottaa kevään ensimmäisiä lämpimiä virtauksia. Se on lupaus uudesta elämästä jään alla.

• Siian kutupaikat: Siikakannat kutevat joko jokien soraikoilla tai meren ja järvien matalilla sora- ja hiekkapohjaisilla rannoilla ja karikoilla.

• Kututyypit: On olemassa eri siikamuotoja, joiden kutukäyttäytyminen vaihtelee.

  • Jokikutuiset siiat: Nousevat jokiin lisääntymään. Esimerkiksi vaellussiika.
  • Järvi- ja merikutuiset siiat: Kutevat järvissä tai meressä, usein lähellä kotialueitaan.

• Kutusyvyys: Kutupaikat sijaitsevat tyypillisesti matalassa vedessä, usein vain 1–3 metrin syvyydessä.

• Ajankohta: Kutu tapahtuu syksyllä veden lämpötilan laskiessa alle kuuden asteen.

• Poikasten kehitys: Mäti kehittyy hitaasti talven aikana. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäiden lähdön aikaan.

Milloin siikaa pilkitään?

Siian pilkintä: alkutalvi ja loppukevät. Alle kaksi metriä syvyyttä. Joet ja järvet.

• Alkutalvi: Kutupaikat karikoilla ja kivirannoilla. Siika nousee jokeen kutemaan. Helppo löytää, hyvä saalis.
• Loppukevät: Samaan aikaan.

Mistä siikaa kannattaa pilkkiä?

Ne rantamatalat, ne ovat ne paikat. Kun syksyn ensijää kiristää pintaa, kirkkaana, henkäyksenä kesä unohtuu, siellä se on. Tai sitten kevät, kun lumi valuu pois, maa hengittää uudestaan. Siellä syvimmässä hiljaisuudessa, juuri siinä lähellä rantaa, missä vesi vielä matalaa on, siika odottaa. Voit melkein nähdä sen, sen tulon pilkin luokse. Se aavistaa jotain, pienen liikkeen veden alla.

Ja se tärppi, se on niin herkkä. Niin, niin herkkä. Tuskin tuntee, jos ei ole tarkkana. Juuri kun luulee, että jotain on, pitää olla valmis. Siian tärppi, se on kuin pieni salaisuus, veden väreily. Sitten kun sen saa kiinni, se nosto, se on kuin tanssi. Varovasti, kohti reikää, ettei se hätkähdä. Se on hauras hetki.

• Rantamatalat: Syksyn kirkkaat jäät tai kevään sulamisvedet ovat parhaita.
• Matala vesi: Mahdollistaa kalan näkemisen, syvyys voi olla hyvinkin vähäinen.
• Varovainen tärppi: Vaatii tarkkuutta, tuntuu tuskin miltään.
• Varovainen nosto: Kun tärppi on tarttunut, kala nostetaan hiljaa kohti reikää.

Mikä pilkki siialle?

Joo, muistan sen kun kävin joskus pilkillä Kuusamossa, se oli jotain tammikuuta tai helmikuuta, en muista tarkalleen vuotta mutta oli tosi kylmä. Lumi oli syvää ja aurinko paistoi kirkkaasti, sellainen pakkaspäivä.

Oltiin järvellä, ihan tyhjää oli ympärillä. Se oli sellainen pienempi järvi, en muista nimeä. Se oli hiljaista ja niin kirkas ilma, että tuntui kuin olisi voinut nähdä kauas. Vedessä oli kuulemma aika paljon siikaa silloin.

Mulla oli sellainen pieni pilkki, sellainen metallinen juttu, mormyska se taisi olla. Se oli ihan pieni, juuri sopiva siialle. Se ei ole sellainen iso ja räikeä kuin hauille tai ahvenille. Siika on sellainen varovainen kala, se ei nappaa isoon syöttiin. Se syö pieniä juttuja, planktonia ja pikkukaloja.

Ja sitten se iski! Sellainen tosi pieni nykäys vavassa. Se oli siika. Se ei ollut iso, sellainen ehkä reilu puoli kiloa, mutta siika on kyllä tosi hieno kala. Sen liha on hyvää, ja olihan se kiva saada se saaliiksi. Oli se tunne siitä onnistumisesta, tosi hyvä fiilis.

• Syötit: Pienet mormyskat tai pienet perhot.
• Miksi pienet: Siika syö pieniä otuksia, kuten planktonia ja kalanpoikasia.
• Suositeltavat pilkit: Norolanin Winter Light sarja ja pienin Northern Light.
• Paras aika: Talvella, kun on kylmä ja kirkas sää.
• Paikka: Järvet, joissa siikaa esiintyy.
• Tuntemukset: Oikein hyvä fiilis onnistumisesta, kylmä mutta virkistävä sää.

Onko siika parvikala?

Joo tottakai on. Se on just semmonen kala että ne liikkuu aina jengissä, ei se yksinään seikkaile. Ne parvet voi olla välillä ihan valtavia, varsinkin nuoremmilla kaloilla. Ihan selkee parvikala siis.

Siika on parvikala. Sen ruokavalio koostuuu pohjaeläimistä, pikkukaloista ja planktonista.

Se on ihan törkeen ovela kala muuten pyytää. Faija aina sano että siikaa pitää osata kalastaa. Se ei oo mikään helppo nakki. Ne syö siis pohjasta kaikenlaisia ötököitä, toukkia, nilviäisiä ja semmosia. Siks ne viihtyykin tietyillä pohjilla, mistä löytyy kunnon syömingit.

Ja sit niitä siikojahan on montaa eri muotoa. Ne on vähän niin ku eri porukkaa vaik samaa lajia ovatkin:

• Vaellussiika: Tää on se merialueiden kunkku. Se kasvaa isoks ja nousee jokiin kutemaan. Se on tosi rasvanen ja ihan parasta savustettuna.
• Karisiika: Pysyttelee enemmän rannikolla, ei lähde pitkille reissuille. Vähän pienempi yleensä.
• Järvisiika: Nimensä mukaisesti järvien asukki. Syö pohjaeläimiä.
• Planktonsiika: Tää on se pienempi kaveri, joka syö enimmäkseen planktonia. Joskus sitä sanotaan myös muikunnäköseksi tai riipakeulaksi.

Se on yks mun lempi kaloista. Verkoilla sitä kalastetaa eniten, mutta myös perholla ja pilkillä voi saada, varsinkin talvella. On se vaan niin hyvää ruokakalaa. Tosi monipuolinen.

Mihin aikaa siika syö?

Siika syö parhaiten pari viikkoa sen jälkeen kun jää lähtee. Silloin rantaveteen tulee valoa ja aurinko lämmittää. Pohjalla sukasmadot liikkuu ja siiat tulee syömään niitä rannoille. Onkimadot on aika lailla saman näköisiä kuin sukasmadot, joten siiat syö niitä tosi innolla.

Tämä kalastusajankohta on ihan paras! Eli kun kevät vihdoin koittaa ja jäät sulaa, niin kannattaa suunnata vesille. Rannoille siis!

• Jäiden lähtö: Se on se juttu. Heti kun vesistöt vapautuu jäästä, alkaa tapahtua.
• Valo ja lämpö: Kun aurinko alkaa paistaa ja lämmittää, madot herää henkiin.
• Sukasmadot: Nämä pienet tyypit on siian herkkua.
• Onkimadot: Ne on melkein kuin sukasmatoja, siksi siiat nappaa niihin niin hyvin.

Muistan kun viime vuonna, joku toukokuun puolivälin jälkeen, oli ihan hullu meno. Siikaa nousi tosi paljon. Se oli just sitä aikaa kun vesi alkoi lämmetä. Pitää ihan varmasti mennä tänäkin vuonna samaan aikaan. Ei kannata missata tätä tilaisuutta!