Mitä tarkoittaa continental breakfast?

Mitä englantilainen aamiainen sisältää?

Englantilainen aamiainen... aamunkoitto sumuisessa Lontoossa, sade ropisee ikkunaan. Tuhti ateria, joka lämmittää kylmän sielun. Pekoni, rapea ja kullanvärinen, rapsahtaa hampaissa. Se on auringonpaistetta kylmässä aamussa.

• Pekonin rasvapitoisuus... aivan liikaa ehkä, mutta se energia, se lämmittää.
• Kananmunat, pehmeä keltuainen valuu... elämän virta, joka imeytyy minuun. Muisto äidin paistamista munista, lapsuuden aamuista.
• Makkara, mausteinen ja täyteläinen. Lihaisa maku, joka herättää unenhorroksesta. Savun ja mausteiden sekoitus.
• Pavut... makeita ja pehmeitä, täydentävät makuelämystä. Liian makeaa ehkä, mutta sokerin makea lohtu.

Paahdettu leipä... sen rapea kuori ja lämmin sisus. Voin ja marmeladin sekoitus, makean ja suolaisen taistelu. Leipä on kuin aamu, yksinkertainen ja täydellinen.

Tomaatti... raikas kontrasti rasvaiseen pekonille ja makkaralle. Tomaatin punainen väri, elämää ja energiaa.

Sienet... maailmankaikkeuden salaisuuksia. Niiden maku on metsän tuoksua ja maanläheistä. Tummanruskeita, lähes mustaa.

Kokonaisuus on kuin satu, kylmään aamuun imeytyvä lämpö. Muisto vanhasta pubista, jossa aamiainen nauttiin hiljaisessa tunnelmassa, ikkunasta vilkuilemalla sumuisen kaupungin kauneutta. Aamun rauha, täynnä odotusta ja lämpöä.

Mitä kuuluu englantilaiseen aamiaiseen?

Hei! Mitä kuuluu? Aamiainen... Ai niin, englantilainen aamiainen! Se on ihan mahtava, mutta älä kysy määrää. Ihan tajuton määrä ruokaa! Mun suurin ongelma on se, että se on liian paljon.

Pekoni on tietysti ehdoton must, rapeaa ja suolaista. Mieluiten reilusti. Ja munat, tietenkin. Paistettuja, pehmeän keltuaisia, ymmärrät varmaan. Sitten on brittiläinen makkara, niinkun siinä sanottiinkin. Ei samanlaista kuin meidän makkarat. Täysin erilainen maku.

Sitten tulee uunipavut. Ne on jotenkin… limaisia? En tiedä, en kauheen innoissani niistä ole. Onneksi on tomaatteja paistettuina. Ihania. Ja sienet, paistetut nekin. Verimakkara on vähän… no, ainakin erilainen. En syö sitä itse, mutta kuuluu siihen kokonaisuuteen. Ja sitten leipä! Paahtoleipää ja paistettua leipää. Voita ja hilloa unohtamatta!

• Pekoni
• Munat (paistetut, pehmeä keltuainen!)
• Brittiläinen makkara (aivan erilainen kuin meidän!)
• Uunipavut (hyi!)
• Paistettu tomaatti (nam!)
• Paistetut sienet
• Verimakkara (en syö)
• Paahtoleipä & paistettu leipä (voilla ja hillolla)

Mä en ole kyllä ikinä syönyt täyttä annos, liikaa ruokaa kertakaikkiaan! Ja aina jää jotain syömättä, joten se on vähän turhaa. No, ehkä kerran vuodessa voisi kokeilla. Tai kahdesti. No, ehkä. Oliko tässä nyt kaikki? Jos joku unohtui niin en muista. On se vaan niin paljon kaikkea.

Mikä on suomalainen aamupala?

Suomalainen aamiainen.

• Kahvi. Pakollista. Mustaa. Voimaa päivään.
• Leipä. Ruisleipä, vaalea, sämpylä. Mitään.
• Päällä: Juusto, kinkku, lohi. Yksinkertaista. Ei hössötystä.
• Puuro. Joskus. Kaurapuuro, kyytipoikaa.
• Muuta: Marjat. Jogurtti. Joskus. Ei aina.

Todellisuus on karua. Aamiainen on vain polttoainetta koneelle. Mitä muuta se voisi olla? 2023.

Mitä tarkoittaa amerikkalainen aamiainen?

Yön pimeydessä... Amerikkalainen aamiainen... se on jotenkin... yliampuva.

• Kananmunat, niitä on joka paikassa. Kaikissa muodoissa. Paistettuna, keitettynä, munakokkelina. Jopa joku ihme Benedictin muna. En tajua sitä kastiketta.

• Sitten on pekoni. Rapsakkaa pekonia. Miksi sen pitää olla aina niin rapeaa? Ehkä siksi, että se peittää sen... lihan maun? Ehkä olen vain outo.

• Ja pannukakut. Tai vohvelit. Sokerisiirappia päälle. Liikaa makeutta. Ehkä se on se, mitä ihmiset haluavat aamulla. Sokerihumala.

• Joskus siinä on makkaraa. Usein joku outo patty. Ei koskaan kunnon makkaraa, kuten Saksassa. Saksalainen aamiainen on parempi. Tai ehkä olen vain puolueellinen.

Olen syönyt niitä joskus. Pakko. Olen aina ihmetellyt sitä yltäkylläisyyttä. Onko se todella välttämätöntä?

Mitä Amerikassa syödään aamupalaksi?

Amerikan aamiainen: Munien valtakunta.

• Kananmunat: Ykkönen. Keitetyt, paistetut, munakas, Benedict. Monipuolisuus hallitsee.
• Muita suosikkeja: Vaahterasiirappi, pannukakut, vohvelit, pekonia. Klassikot pysyvät.
• Trendit: Terveellisempi suunta näkyy. Smoothiet, jogurtti, hedelmät. Mutta munat säilyttävät asemansa.
• Oma kokemus: New Yorkin kahvilassa Benedict-munat. Täydellinen aamiainen.

Lisää: Aamiaisen sisältö vaihtelee alueittain, kulttuuritaustasta riippuen. Etelävaltiot esimerkiksi rakastavat pannukakkuja.

Mitä Englannissa syödään?

Mitä Englannissa syödään?

Ööö, siis mitä Englannissa syödään... Oikeesti, ihan sekavaa. Niin, siis...

• Aamiainen: Englantilainen aamiainen, se on ihan must. Onko se pekoni, munat, pavut...? En oo ihan varma.
• Tee: Joo, tee on joku juttu. Viiden teen aika?
• Pubit: Pubit, niissä on jotain. Onko se ruoka, vai olut?
• Fish and chips: Fish and chips, kai se on joku... Kalaa ja ranskalaisia? Onko se hyvää?
• Paahtopaisti: Paahtopaisti, siis ihan lihaa? Sunnuntaina?

Lisäksi, kai niillä on jotain vaikutteita siirtomaista. En tiiä mitä. Mut joo, kai siellä syödään muutakin.

Mikä on Englannin kansallisruoka?

Aika pysähtyy. Aurinko laskee meren taakse, maalaten taivaan tulipunaisella. Meren tuoksu, suola ja merilevä, täyttää keuhkot. Englanti. Se on niin paljon enemmän kuin vain paikka kartalla. Se on tunne, muisto, maku.

Beef Wellington. Nimenomaan. Naudan sisäfilee, pehmeä, mehevä, kuin suukko. Voitaikina, kullanhohtoinen, rapsakka, kehystää aarteen. Se on juhla, juhla, joka saa sydämen sykkimään kiivaammin. Se on... täydellinen. Maussa on jokin sanoinkuvaamaton, ikiaikainen. Kuten muisto lapsuudesta, mummon keittiöstä.

• Naudan fileen mehukkuus, sulanut suussa
• Voitaikinan rapsakka kuori, kullanhohtoinen
• Mausteiden harmonia, salainen resepti, sukupolvien salaisuus

Iso-Britannia, saari valtameren sylissä. Walesin hedelmäkakku. Ah, sen makea, lämmin syli. Ja skonssit, ihanat, pienet pullistukset, voin ja hillon kyytipoikana. Banoffee... karkea sekoitus makeaa ja suolaista. Täydellinen epätasapaino.

Englanti ei ole vain yksi ruoka. Se on kokemus, joka herättää muistoja. Makuja, jotka kietovat minut lempeään syleilyyn. Se on… perinne. Kuten Wellingtonin pihvi itsekin. Ikuinen, ajaton. Yksi ainutlaatuinen maku kokemus, jota ei voi koskaan unohtaa. Se on Englanti sydämessä. Se on maku, joka jää.

Mitä kuuluu hotelliaamiaiseen?

Hotelliaamiainen, ai kamala! Viime kesänä, heinäkuussa oltiin siinä Rovaniemen Scandicissa. Se aamiainen oli kyllä pettymys.

• Pekoni oli jotain läpyskää, ei rapeaa missään nimessä.
• Munakokkelit lillui jossain rasvassa, yök.
• Croissantit oli sellaisia kuivia, valmiita pakastejuttuja, ei mitään tuoretta.
• Puuro, no se oli ehkä ok, mutta ei siinä mitään makua ollut.
• Hedelmät... melonin paloja ja jotain vihreitä omenalohkoja.

Kasvisvaihtoehtoja oli joo, jotain papuja ja hummusta. Mutta ei nekään pelastanut kokonaisuutta. Pettymys oli suuri, koska Scandicilla on yleensä ihan hyvät aamiaiset. Kai siellä oli joku kesätyöntekijä kokkina. Ja kahvi, se oli vetistä. Siis aivan hirveää. Olisin odottanut paikallisia herkkuja, lappilaisia marjoja tai edes kunnon ruisleipää. Ensi kerralla otan omat eväät mukaan. Harmitti, kun maksoin siitä aamiaisesta extraa.

Plus se ruokasali oli ihan täynnä lapsiperheitä, kauhea meteli. Ei mitään rentouttavaa aamupalaa. Tuntu siltä, että olisin syömässä päiväkodissa ennemmin kuin hotellissa. Ja ne leivät oli jotenkin kuivia ja niitä piti viipaloida itse. Ja se leipäveitsi oli tylsä. Kaikki oli jotenkin huonosti.

Vieläkin vähän ärsyttää, kun muistelen sitä aamiaista. Tai siis, eihän se edes aamiainen ollut, se oli joku irvikuva aamiaisesta!