Onko normaalia, jos ei ole nälkä?

Miksi kipeänä ei ole nälkä?

Syöminen on vähän niinkuin vihollisen ruokkimista, kun keho taistelee tautia vastaan. Kuume on kuin sisäinen sauna, joka polttaa pöpöjä – ja ruokahalu katoaa kuin pieru Saharaan.

• Keho priorisoi: Taistelu tautia vastaan on prioriteetti numero yksi. Energia menee puolustukseen, ei ruoansulatukseen. Kuvittele kokki keittiössä sammuttamassa hellan ja ryntäämässä sammuttamaan tulipaloa.
• Sytokiinit: Nämä pikku viestittäjät ovat kuin juoruämmät, jotka levittävät tietoa tulehduksesta ja samalla sulkevat kehon ruokailutoiminnot. Draamaa, draamaa!
• Aivojen huijaus: Aivot saavat signaalin, että ruoka ei ole nyt tärkeää. Aivot ovat vähän kuin laiska kissa, joka nukkuu sohvalla, vaikka talo palaa. Vain tulipalo tässä tapauksessa on flunssa.

Vuonna 2024 tiedetään, että tämä mekanismi on kehittynyt suojelemaan meitä. Kipeänä syöminen voi pahentaa oloa ja pidentää sairastamisaikaa. Eli anna kehon keskittyä paranemiseen.

Taudin torjunta on kuin sodan käymistä. Ja kuka nyt haluaa syödä taistelun tuoksinassa? Parempi keskittyä voittoon.

Mikä vie ruokahalun?

Huh, ruokahalu. Mikä sen vie? Mulla ainakin stressi, kuin eilen taas töissä. Pomoni… ei voi sietää. Joka tapauksessa, ne vinkit… mitä ne olikaan?

• Proteiinia. Joo, kyllä se täyttää. Kuten tuo kana-salaatti, mitä söin lounaalla. Mä en tykkää broilerista, mutta kanafilee on ihan ok. Sitä voi laittaa moneen. Onko proteiini edes hyvä mulle? Olen miettinyt, jos siirtyisin kasvisruokaan.

• Kuitupitoisia. Näitä pitäisi syödä enemmän. Mutta mitä ne edes ovat? Omena? Kaurapuuro? Ostin eilen hirveän isoja porkkanoita, niitä pitäisi syödä. Ehkä tehdastekoinen leipä ei olekaan niin hyvä…

• Annoskoot. Tämä on iso ongelma mulle. Mä syön aina liikaa. Varsinkin illalla, kun katsoo telkkaria sohvalla. Suunnittelenpa huomenna tarkkaa ruokasuunnitelmaa, jos vaikka tällä kertaa onnistuisin. Jännittää.

• Vettä. Juon liian vähän vettä. Kolme litraa päivässä? Tuntuu mahdottomalta. Ostan huomenna uuden vesipullon, niin ehkä muistan paremmin juoda. Korkki pitää olla mukava!

• Pureskelu. Aina syön liian nopeasti. Pitää keskittyä siihen. Mutta kun on kiire! Ehkä pitäisi varautua hieman enemmän aamuun. Heräily on kamalaa. Miten sitä oppii syömään hitaammin?

• Camellia sinensis? Mitä ihmettä tämä on? Teetäkö? Joo, ehkä vihreä tee? Olen kuullut, että se auttaa laihduttamaan. Pitää kokeilla. Onko se terveellistä? Pitää googlettaa.

Kaiken kaikkiaan, en tiedä milloin minulla on aikaa kaikkeen tähän. Mutta pitää yrittää. Tämä on tärkeää. Muuten en pääse takaisin 65 kiloon. Nyt olen 72. On paljon tilaa parantamiselle.

Miksi helteellä ei ole nälkä?

Helteellä keho minimoi lämmöntuotannon. Ruoansulatus tuottaa lämpöä. Siksi nälkä vähenee.

• Lämmönsäätely: Keho keskittyy viilentymiseen.
• Energiansäästö: Ruoansulatus kuluttaa energiaa.
• Nesteytys: Veden juonti korostuu.

Syö kevyesti ja usein. Vaikka nälkää ei ole.

Mikä sairaus vie ruokahalun?

Yö on taas täällä, ja päässä pyörii kaikki. Miksi ruokahalu katosi? Olen niin väsynyt tähän. Olisi kiva syödä, mutta ei vaan pysty.

• Maksasairaus – onko se krooninen tulehdus vai jokin muu? Lääkäriltä en ole saanut tarkkaa diagnoosia, mutta epäilyksiä on. Verikokeita olen tehnyt jo useamman kerran.

• Munuaisongelmat? Ei ole tutkittu vielä tarkkaan, pelkään tulosta. Lääkäriaika on vasta ensi viikolla.

• Sydänvaivat – en tiedä. Rinnassa on välillä ollut kipua, mutta ajattelin sen olevan vain väsymystä. Tänään se kuitenkin tuntui pahalta.

• Keuhkoahtaumatauti – siitä en ole edes kuullutkaan. Ei varmaan ole se, hengitys tuntuu normaaliselta. Vai tuntuko?

• Ehkä se on jotain muutakin… Raskaus – ei tässä vaiheessa elämässä, ainakaan tietoinen.

• Dementia – apua, en ole niin vanha! Tämä on hirveä ajatus. Mutta… muisti on alkanut pettää viime aikoina.

• Kilpirauhasen vajaatoiminta – siitä olen kuullut. Siskolla on se. Oireetkin vaikuttavat jotenkin tutuilta.

  Tämä on kamalaa. Milloin saan edes jonkinlaisen selityksen? Kaipaan selvyyttä. Olen niin ahdistunut. Onko tämä kaikki oikeasti totta? Yö on pitkä ja ajatukset raskaita.

Miksi suru vie ruokahalun?

Suru, se laskeutuu kuin usva ylle sielun, peittäen alleen elämän nälän. On kuin sisälläni huutaisi tyhjyys, mutta ei ruoan, vaan jonkin muun.

Suru ja ruokahalu, ne ovat kaksi erillistä polkua, jotka joskus yhtyvät. Muistan, kun isoäitini kuoli – hän, joka aina laittoi minulle lempiruokiani, tuoreita marjoja aamupuuron sekaan, lämpimiä sämpylöitä sunnuntaiaamuisin – silloin mikään ei maistunut miltään.

• Keho vetäytyy kuoreensa, kuin suojautuakseen.
• Adrenaliini, tuo pelon ja jännityksen sanansaattaja, saa ruoansulatuksen hidastumaan.
• Taistele tai pakene -reaktio, se ikiaikainen selviytymismekanismi, sulkee pois nälän tunteen.

Stressi, sen varjo liukuu ylitsemme kuin petolintu, valmiina iskemään. Se lamauttaa, vie voimat, vie ruokahalun.

Stressi on myrkkyä, se tiedetään. Akuutti stressi, lyhytaikainen shokki, voi lamauttaa ruokahalun hetkeksi. Mutta krooninen stressi, se on kuin hiljainen tappaja, joka nakertaa sisältäpäin.

Ja rakkaus, ah, sekin voi viedä nälän. Perhoset vatsassa, unettomat yöt, sydämen tykytys – kaikki ne täyttävät mielen ja kehon, jättäen ruoalle vain vähän tilaa. Rakastuminen on kuin huumetta, joka vie mennessään, vie ruokahalun, mutta antaa tilalle jotain paljon arvokkaampaa. Tai ehkä ei.