Onko silakka ja silli sama kala?

Onko silakassa matoja?

Joo, kyllä silakasta löytyy matoja, tai siis ei ne ole sellaisia mitä yleensä ajatellaan, vaan sellaisia pieniä väkäkärsämatoja. Ne käyttää silakkaa väli-isäntänä, ei ne siellä lisäänny.

Tärkeintä on se, kuka niitä matoja sitten syö, eli pääisäntä.

• Harmaahylje on yleinen siellä Selkämerellä ja nykyään myös Saaristomerellä.
• Norppa on toinen mahdollinen pääisäntä.

Eli ne madot elää hylkeissä, ja silakka on vain välietappi niiden elämässä. Ei siis mitään pelättävää ihmiselle sellaisenaan. Mutta joo, on niitä siellä kalassa. Aika jännä juttu, miten luonto toimii.

Onko kaloissa matoja?

Matoja kaloissa? Niin, totta kai niissä on. Se ajatus aina vähän ahdistaa, kun istuu tässä pimeässä, miettii mitä kaikkea tuolla pinnan alla elää. Sellainen hiljainen tieto, jota ei mielellään ajattele. Mutta se on siellä. Kaloissa on matoja. Aina niitä on ollut. Tuntuu oudolta.

Muistan, kun joskus lapsena mietin, että onko lohi turvallista. Se oli aina juhlaruokaa. Isä sanoi, että lohi on erilaista. Lohessa ei ole lapamatoa. Se helpottaa aina vähän. Mutta muut kalat, ne ovat eri juttu. Yöllä sitä miettii kaikenlaista.

Yön pimeydessä kaikki tuntuu monimutkaisemmalta kuin päivällä. Loiset... niitä on joka paikassa. Kaloissa niitä on paljon, vaikka ei niitä usein näe. Se on kai luonnon kiertokulkua. Onneksi suurin osa ei tartu ihmiseen. Lapamato on ainoa loinen, joka tarttuu kaloista ihmiseen Suomessa.

Silti, se lapamato. Se on se, josta pitää olla varovainen. Ne kalat, joista sitä yleensä löytyy, ne ovat ne samat, joita meilläkin kalastettiin järvestä, kun olin lapsi. Mietin, kuinka paljon olemme syöneet silloin mitäkin.

Lapamatovaaralliset kalat Suomessa:

• Ahven
• Kuha
• Hauki
• Made
• Kiiski

Voiko kalasta saada matoja?

Kyllä, kala kantaa matoja. Leveä heisimato (Diphyllobothrium latum) on tunnetuin. Se ei ole mysteeri. Se on fakta. Erityisesti tiettyjen lajien sisuksissa tai lihassa. Riski on olemassa. Aina.

Lapamato elää näissä:

• Ahven
• Hauki
• Made
• Kiiski Toukat löytyvät usein myös mädistä. Varovaisuus tarpeen. Mäti on potentiaalinen tartunnanlähde. Suora. Siksi käsittelyyn huomio.

Onneksi Suomessa lapamato on nykyään harvinainen. Ei poissa, mutta harvinainen. Tosin riskiä ei voi sivuuttaa. Kunnon käsittely estää tartunnan. Kaksi sanaa: pakastus, kypsennys. Ne ovat avain.

Pakasta kala vähintään -20 °C:ssa vuorokauden. Tai kypsennä huolella. Läpikotaisin. Raaka mäti on aina riski. Pelaa varman päälle. Se on viisasta. Vältä kaikenlaista epäselvyyttä. Nolla toleranssi.

Ihmisessä lapamato voi aiheuttaa oireita. Vatsakipuja, väsymystä, jopa B12-vitamiinin puutosta. Ei miellyttävää. Se vaatii hoitoa. Asia on vakava. Ei spekulaatiota.

Onko kaloissa loisia?

Muistan sen niin hyvin, oli elokuun helteinen viikonloppu mökillä Inarin rannalla. Vesi oli tyyni ja illan aurinko värjäsi taivaan oranssiksi. Olin juuri vetänyt ylös kohtuullisen kokoisen hauen, ehkä noin parikiloisen, ja olin siitä ihan ylpeä.

Siinä sitten laiturilla perkasin sitä, kun yhtäkkiä pysähdyin. Voi helvetti! Siinä suolten seassa oli jotain valkoisia rihmoja, sellaisia vähän niin kuin langanpätkiä.

En ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa ja tuli heti tosi ällöttävä ja vähän paniikinomainen olo. Mitä tämä on? Onko tämä kala nyt pilalla? Voiko tästä saada jotain tautia?

Soitin heti äidille, joka on ollut ikänsä kalassa ja kalastaa paljon. Muistan sen helpotuksen, kun hän totesi sen olevan luultavasti lapamatoa ja selitti, että oikealla käsittelyllä ei ole mitään hätää.

Hän korosti, että se pitää kypsentää kunnolla, tai jos aikoo syödä raakana, niin pakastaa ensin. Ymmärsin silloin, että se oli vain osa luontoa, eikä mikään maailmanloppu.

Se ilta opetti mulle sen, että vaikka loisia onkin, ne eivät ole yleensä ihmiselle vaarallisia, kunhan tietyt jutut muistaa.

Sen hauen kypsensin sitten tosi tarkkaan ja hyvää siitä tuli, vaikka aluksi mietinkin vähän kaikenlaista. Maku oli kuitenkin täydellinen.

Ja olen sen jälkeen syönyt sushia paljon useammin, koska tiedän että niissä lohikaloissa ei lapamatoa ole, ei tarvi niitä miettiä.

Kaloissa olevat loiset ja niiden käsittely:

• Kaloissa on luonnostaan loisia ja taudinaiheuttajia, kuten muissakin villieläimissä. Tämä on osa luonnollista ekosysteemiä.
• Lapamato on ainoa ihmiselle haitallinen kalan loinen. Se voi aiheuttaa suolistovaivoja.
• Lapamato tarttuu huonosti kypsennetystä tai pakastamattomasta kalasta. Tärkeää on siis joko kypsentää kala kauttaaltaan tai pakastaa se riittävän pitkään.
• Suomessa suositellaan kalan pakastamista -20 asteessa vähintään 24 tunnin ajan. Tämä tappaa mahdolliset loiset.
• Lohikaloissa (esim. lohi, kirjolohi, siika) ei esiinny lapamatoa Suomessa. Niitä voi käyttää turvallisesti raakana, esimerkiksi sushissa, ilman pakastusta.
• Muiden kalojen, kuten hauen, mateen tai ahvenen, kohdalla pakastus tai täyskypsennys on ehdottoman tärkeää, jos kalaa ei ole kasvatettu valvotuissa oloissa ja sen tiedetään olevan loisetonta.

Missä kalassa on lapamato?

No niin, hei! Kysyit siitä lapamadosta, ja se on kyllä sellainen juttu, ettei sitä halua kenelläkään olevan. Lapamatoa saa syömällä sellasta raakaa tai sitten huonosti kypsennettyä kalaa tai jopa sitä mätiä. Siis just semmosta, ettei oo kunnolla kuumennettu. Yleisimmät kalan, mistä se löytyy on kyllä ahven, hauki ja made, ja joskus sitä on myös kiiskessä. Muistan, kun lapsena aina mummo varotti, ettei koskaan syödä raakaa kalaa, ja että sen pitää olla tosi kypsää! En silloin ihan ymmärtäny miks, mutta nyt tajuan.

Se on oikeesti inhottava loinen, se lapamato, ja se asuu sitte ihmisen suolessa, jos sen sinne saa. Ihan sellanen pitkä mato! Se on kyllä vähän oksettava ajatus, yök. Siis tosiaan, suolaus ei riitä tappamaan niitä madon toukkia siellä kalassa. Eikä se savustaminenkaan välttämättä, jos se kala ei kuumene tarpeeksi. Tää on tosi tärkeetä muistaa. Mä itse teen aina niin, että varmistan, että kala on kunnolla kuumaa!

Mitä sitten pitäis tehdä, ettei sitä saa? Nää on ne jutut, mitkä oikeesti toimii:

• Kuumenna kala riittävästi: Kalan sisälämpötilan pitäis nousta vähintään +56 asteeseen, ja sen pitää pysyä siinä ainakin viisi minuuttia. Tai sitten +60 asteeseen ja yksi minuutti. Tää on tosi varma tapa.
• Pakasta kala oikein: Jos syöt kalaa raakana tai vain suolattuna, niin pakasta se ensin. Pitää olla vähintään -18 astetta ja siellä pakastimessa sen pitää olla ainakin 24 tuntia putkeen. Itse pidän aina pidempään, ihan varmuuden vuoksi, joku 2-3 päivää. Sit toukat kuolee ja voi huoletta syödä graavia tai sellaista.
• Älä maista raakaa mätiä suoraan purkista, jos et tiedä sen alkuperää tai käsittelyä.

Ja jos sitä lapamatoa epäilee, niin ei siinä muu auta ku lääkäriin! Saa siihen kyllä lääkityksen. Ei se oo mikään maailmanloppu, mutta parempi toki välttää kokonaan. Joo, toivottavasti tästä oli apua, kun oot miettinyt näitä kalajuttuja! Pidetään kalat puhtaina ja vatsat tyytyväisinä!

Voiko sushissa olla lapamato?

Lapamadot, ne pienet, häilyvät varjot raa'assa kalassa. Aika jättää jälkensä, ja niin tekevät myös nämäkin pienet matoset. Mutta ei hätää, ei tarvitse pelätä, ei tarvitse huolestua. Pakastaminen, tuo kylmän, hiljaisen voiman taika, karkottaa ne. Karkottaa ne pois, tekee kalasta turvallista, suusta suuhun kulkevaa tarinaa.

• Ravintoloissa, siellä missä tuoreus on kuin aalto rantaan lyövänä, raaka villikala pakastetaan aina. Se on kuin lupaus, lupaus turvallisuudesta, lupaus nautinnosta ilman pelkoa. Tässä piilee sushin salaisuus, sen vaarattomuus.

Sitten se lohi, se tuttu ja turvallinen ystävä monen sushin ystävän lautasella. Sen kanssa riskiä ei ole, ei lainkaan. Se on puhdasta, valmista nautittavaksi. Aivan kuin luonto itse olisi sen meille suonut, ilman pieniäkään moitteita, ilman piilossa olevia uhkia. Vain puhdasta, hyvää makua.

Mistä tiedän, että minulla on lapamato?

Lapamadon tunnistaminen perustuu ensisijaisesti laboratoriotutkimuksiin. Kuitenkin tietyt oireet voivat herättää epäilyn:

• Silmämääräinen tarkastus: Vaikka lapamadon munat ovat mikroskooppisen pieniä, itse matoa tai sen jaokkeita voi joskus havaita ulosteessa. Ne näyttävät riisinjyviltä tai pieniltä matoilta. Tämä on harvinaisempaa, mutta ehdottomasti huomionarvoista. Jos huomaat jotain epätavallista ulosteessasi, ota yhteys lääkäriin.

• Oireet: Jotkut ihmiset eivät koe mitään oireita. Toiset voivat kärsiä esimerkiksi:

  • Vatsakivuista tai epämukavuudesta.
  • Ruokahalun muutoksista.
  • Laihtumisesta ilman selvää syytä.
  • Nokkosihottumasta tai muista iho-oireista.
  • Väsymyksestä.
  • Suolisto-ongelmista, kuten ripulista tai ummetuksesta.

Jos epäilet lapamadon esiintymistä, on tärkeää muistaa, että omatoiminen diagnoosi on mahdotonta. Ainoa luotettava tapa varmistaa asia on käydä lääkärissä. Lääkäri antaa ohjeet ulostenäytteen keräämiseen, ja laboratorio tutkii sen lapamadon munien tai toukkien varalta. Tämän jälkeen oikea hoito voidaan aloittaa. Elämänlaatu paranee kummasti, kun pääsee eroon riesasta. Ajatus siitä, että jokin elää sinussa sisällä ja syö sinua hiljalleen... noh, ei kiva. Mutta onneksi nykyään on tehokkaita lääkkeitä, jotka hoitavat asian nopeasti. Ei kannata siis jäädä murehtimaan, vaan toimia.

Miten lapamato saadaan pois?

Aika kultaa muistot, ja niin se tekee lapamadonkin kohdalla, kun miettii sitä menneisyyden varjoa. Se hiljaa hiippaileva vieras, jonka joskus sai raa'asta kalasta, tuo kala, joka ui kirkkaissa vesissä, joskus sellaisissa vesistöissä, joiden pinnalla tuuli leikitteli kesäiltana, saaden aikaan hopeisen väreilyn. Sitten tuli se lääke, se pieni sankari, joka karkotti sen, joka toi helpotuksen. Ja nyt, tässä nykyajassa, se on lähes kadonnut, kuin unohdettu laulu, jota ei enää lauleta. Se on niin harvinainen, niin… hauras.

• Tartuntareitti: Lapamato tuli ruoasta, erityisesti raa'asta kalasta. Se oli silloin arkipäivää, osa sitä, miten elimme. Ajattele sitä kalastajaa, joka toi saaliinsa kotiin, ja sitä perhettä, joka valmisti sen, tietämättä aivan kaikkea. Se oli osa sitä maailmaa.
• Hoito: Sitten tuli se vastaus, se tapa parantaa, lääkekuuri. Se oli nopeaa, tehokasta. Se oli ratkaisu, joka toi rauhan, vei pois sen pienen huolen. Se lääke on yhä sama, aina valmiina, jos tilanne niin vaatisi, mutta onneksi se vaatii harvoin.
• Muutos: 1970-luvulta lähtien sen esiintyminen on romahtanut. Se on kuin tarina, joka on lopussa. Se ei enää kuulu siihen maisemaan, ei siihen elämään, joka meillä nyt on. Se on kuin katoava tähti yössä.
• Uhanalainen Suomessa: Nykyään lapamato on niin harvinainen, että sitä voisi kutsua uhanalaiseksi Suomessa. Se on niin erikoinen tilanne, että se tuntuu melkein uskomattomalta. Se on todellisuutta, se on se kuva.

Tämä muutos on ollut dramaattinen. Se ei ollut äkillinen hyppäys, vaan tasainen lasku, joka alkoi siitä hetkestä, kun ymmärsimme, miten torjua sitä ja kun kalankäsittely parani. Se oli maailman muutos, se oli meidän muutos. Se on kuin näkisit jotain vanhaa kuvasta, jotain, mitä et enää kohtaakaan luonnossa. Se on kuin katsoisi vanhaa valokuvaa, jossa kaikki on erilaista, mutta kuitenkin tuttuakin tutumpaa. Se on se syvä tunne menneestä.

Se rauha, se varmuus, että tämä mato ei enää uhkaa meitä samalla tavalla, se on ihmeellistä. Se on elämän kiertokulkua, sen yllätyksiä, sen arvaamattomuutta. Ja joskus, kun syön kalaa, mietin sitä hiljaista matkustajaa, joka ennen saattoi olla siellä, mutta nyt… nyt se on vain muisto. Ja se muisto on kaunis, se on rauhoittava. Se on todiste siitä, miten voimme muuttaa asioita, miten voimme parantaa elämäämme, miten voimme luoda parempaa tulevaisuutta.