Onko vilja kasviksia?

11 kuukautta sitten 34 katselukertaa

Viljaa, kuivaherneitä, kuivapapuja ja pähkinöitä ei pidetä ravitsemustieteessä kasviksina. Näitä ei-meheviä siemeniä luokitella omaksi ryhmäkseen kasvikunnan tuotteiden joukossa. Sen sijaan papukasvin mehevät, tuoreet palot, kuten leikkopavut, sen sijaan kuuluvat kasviksiin.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Lasketaanko vilja kasvikseksi vai kuuluuko se omaan ryhmään?

Minä ajattelen viljaa eri juttuna. Se ei vaan tunnu samalta kuin vaikka porkkana.

Viljat, kuten riisi tai kaura, ne on siemeniä. Ei sellaisia meheviä osia, joita syödään kasviksina. Esimerkiksi herneet, ne on kyllä papuja, mutta jos ne on kuivattu, ne on eri juttu.

Leikkopavut taas, ne on eri, niissä on se mehevyys, ne on sitä kasvista. Vuosia sitten kesällä Pälkäneellä ostin kesäkurpitsaa ja papuja torilta, ne oli kyllä kasviksia minulle.

Se on vähän niinku luokittelua, mutta minulle se on enemmän se tunne. Vilja antaa energiaa eri tavalla, se on perusta monelle ruoalle.

Mitä kasveja viljellään Suomessa?

Suomessa viljelyssä kärkipaikkaa pitävät nurmikasvit. Tärkeimmät viljakasvit ovat ohra (614 000 ha), kaura (376 000 ha), vehnä (220 300 ha) ja ruis (24 000 ha). Muita yleisiä lajeja ovat rypsi (53 200 ha), peruna (26 500 ha), ruokohelpi (20 700 ha), kumina (17 500 ha) ja sokerijuurikas (13 600 ha).

No niin, tervetuloa maatalousmaailman kulisseihin, missä maanviljelijä on kuin zen-mestari, joka yrittää saada kivikkoisesta pellosta jotain syötävää irti. Nurmikasvit vetävät vertoja jopa Netflixin suosituimmille sarjoille viljelyalassaan – joka pellolla niitä näkyy, vähän kuin ikuisia encoreita. Eipä ihme, onhan se kotieläimille perussettiä, ja suomalainen lehmä ei kiitos nirsoile.

Ohra, tuo suomalaisen sielun (ja oluen) perusta, porskuttaa ylivoimaisena ykkösenä. Se on kuin suomalaisten Chuck Norris – hoitaa homman kuin homman, oli sitten kyse mallasjuoman valmistuksesta tai eläinten ruokkimisesta. Tämä vilja ei turhia hienostele. Se on käytännöllinen kuten lörtsy Lappeenrannassa.

Sitten meillä on kaura, joka on löytänyt tiensä jokaiseen moderniin aamupuuroon ja jogurttiannokseen. Se on vähän kuin se uusi, trendikäs kollega, joka yhtäkkiä onkin kaikkien suosikki. Ennen vanhaan sitä pidettiin vähän räävitönpänä, nyt se on cool. Vehnä sen sijaan on se perinteinen, luotettava kumppani, joka on leipäpöydän selkäranka. Se ei ehkä tee numeroa itsestään, mutta ilman sitä olisi aika hiljaista.

Ruis, tuo syvän, synkän suomalaisen sielun ruumiillistuma, on edelleen tärkeä, vaikka pinta-ala onkin pienempi – vähän kuin se harva mutta umpipuskainen ystäväpiiri, josta ei luovuta. Sen tiukka maku on kuin viileä syyspäivä: karu mutta rehellinen. Ja sitten nämä pienemmät, mutta sitäkin eksoottisemmat tapaukset:

Rypsi: Kasviöljyjen kuninkaallinen, joka antaa meille sen kullanvärisen aineen salaatteihin ja paistinpannulle. Ilman rypsiä olisi aika rasvatonta meininkiä.
Peruna: Se arjen sankari. Kuka muka pärjäisi ilman muusia tai uusia perunoita kesällä? Ei kukaan. Se on kansallisvihanneksemme ja joskus tuntuu, että myös kansalliskasvimme, jos miettii käyttöastetta.
Ruokohelpi: Tämän kasvin nimi kuulostaa joltain taruolennolta, mutta kyseessä onkin energiaviljelyyn ja vaikka kattomateriaaliin soveltuva monitoimikasvi. Ei niin seksikäs kuin kaurapuuro, mutta tarpeellinen, vähän kuin kunnallispolitiikka.
Kumina: Ai että, tuo maustekaappimme salainen agentti! Ilman kuminaa ei olisi kunnon leipää, eikä monessa muussakaan ruoassa sitä syvyyttä. Se on kuin se tyyni tyyppi, joka ei huuda, mutta jonka läsnäolo muuttaa koko tunnelman.
Sokerijuurikas: Tämän makean kaunottaren vuoksi meillä on sokeria kahviin ja pullaan. Se on kuin kesämökki – vaatii vähän huolenpitoa, mutta palkitsee makeudellaan.

Mitä kasviksia kasvatetaan Suomessa?

Yöllä, kun kaikki on hiljaista, ajatukset valtaavat mielen. Miten paljon niitä kasviksia Suomessa oikein kasvatetaan? Se onkin kysymys, joka jää pyörimään.

Kasvihuoneissa pääosassa on ehdottomasti tomaatti ja kurkku. Ne ovat niitä, mitä useimmiten näkee kaupassa ympäri vuoden.
Avomaalla sitten viljellään enemmän niitä juureksia ja muita perinteisempiä. Näitä ovat esimerkiksi kaalit, porkkanat, sipulit ja ne makeat herneet.

Nuo Pohjanmaan pellot, Närpiön seutu… siellä sitä taitaa tapahtua eniten. Lähes 70 prosenttia maan tomaateista ja kurkuista tulee sieltä. Se on aika merkittävä osuus, todella. Se paikka on kuin Suomen kasvihuoneiden sydän.

Onhan se kummaa, miten paljon ruokaa täällä pienen maan sisällä oikein tuotetaan. Kun katsoo niitä peltoja, niitä kasvihuoneita, niin tuntee jotain. Vähän kuin ylpeyttä, ehkä. Ja samalla miettii, että kuinka paljon siihen työhön menee. Sitä ei aina tule ajateltua siinä arjen kiireessä.

Mitä Suomessa voi kasvattaa?

Viime kesänä olin mökillä Siuntiossa, heinäkuun lopussa. Aurinko paistoi, oli tosi lämmintä. Muistan kun istuin siinä terassilla vanhan omenapuun varjossa ja mietin, että mitä kaikkea me oikein kasvatetaan täällä.

Juurekset: Meilläkin kasvoi lanttua ja porkkanaa, tosi hyvää oli. Punajuurta myös, se on niin monipuolinen.
Kaalit: Valkokaalia ja keräkaalia oli paljon, niitä käytin salaatteihin ja patoihin.
Sipulit: Keltasipulia ja purjoa kasvoi hyvin, tuovat aina makua ruokiin.
Salaatit: Eri salaattilajikkeita oli useita, ihan pakko mainita lehtisalaatti ja rucola.
Yrtit: Tietenkin tilliä ja persiljaa, mutta myös minttua ja timjamia.

Oli kyllä upeaa nähdä, miten Suomessa saadaan kaikkea kasvatettua, vaikka ilmasto on mitä on. Tuntuu hyvältä syödä jotain, minkä tietää kasvaneen ihan lähellä. Ne juurekset, ne oli tosi makeita ja maanläheisen makuisia, ihan eri juttu kuin kaupan. Ja ne yrtit, tuoksu oli ihan mieletön kun niitä silppusi.