Mihin pilkku tulee aina?

Mihin pilkku tulee aina? Ai että, tämä on kysymys, joka on vaivannut minua vuosia! Muistan vieläkin sen kamalan tunteen yläasteella, kun yritin kirjoittaa esseetä ja pilkut hyppivät paperilla kuin hullut. Oliko se oikein? Oliko se väärin? Sydän hakkaisi kuin sekaisin olevan rumpalin rinnassa.

Pilkku... se pieni, viaton merkki, joka kuitenkin voi tehdä koko lauseesta täysin sekavan jos sitä käyttää väärin. Ja kuinka monesti olen itsekin kompastunut niihin! Niin monesti. Esimerkiksi, muistan kerran kirjoittaneeni sähköpostia työpaikalle, jossa oli jotain täysin järjetöntä pilkkukäyttöä. Nolottaa vieläkin! Onneksi pomo ei kommentoinut asiaa, tai ainakin hän ei sanonut mitään. Tai ehkä hän ei edes huomannut. Toivottavasti ei.

Mutta siis, päälauseet ja sivulauseet... niiden erottaminen on kyllä se ehdoton kulmakivi. Niinkuin tuossa äskeisessäkin esimerkissä, minä, minä sekoilin taas pilkkuihin. Se on kuin jokin kätketty koodi, jonka täytyy oppia purkamaan. Ja luettelot! Älä edes kysy. Joskus tuntuu, että niitä pilkkuja on enemmän kuin itse luettelon kohtia. Otin juuri listaa kauppareissusta, ja siinä oli perunoita, porkkanoita, sipuleita ja... voi herrajumala, unohdin jo mitä olin seuraavaksi kirjoittamassa! Näiden asioiden välinen pilkku on kyllä aika selkeä juttu.

No, toisin sanoen, päälauseita ja sivulauseita erottava pilkku on kuin huomaamaton ohjaaja, joka pitää tekstiä kulkemaan sujuvasti ja helposti ymmärrettävästi. Ja luettelossa ne pilkut? Ne toimivat kuin hengähdystauko, joten lukijan silmä voi nopeasti ja helposti hahmottaa asiaa. Onko tämä nyt sitten selkeää? Toivottavasti. Minä ainakin koitin parhaani. Ja jos edelleen tuntuu hankalalta, niin ehkä kannattaa katsoa jotain pilkkuoppaita. Niitä on varmasti netissä vaikka kuinka paljon. Tai kysäistä joltain kieliopintoihin perehtyneeltä.