Milloin televisio Suomeen?

Milloin televisio tuli Suomeen: 8 000 vs 600 000 lupaa

Aihe siitä, milloin televisio tuli suomeen, valottaa kotimaisen teknologian historian poikkeuksellisen nopeaa kehitysvaihetta. On hyödyllistä ymmärtää tämä historiallinen virstanpylväs, jotta hahmottaa viestinnän ja yhteiskunnallisen murroksen vauhdin menneinä vuosikymmeninä. Tutustu tarkemmin television leviämisen kiehtoviin vaiheisiin välttääksesi väärinkäsitykset tästä merkittävästä historiallisesta ilmiöstä.

Milloin televisio tuli Suomeen?

Televisio tuli Suomeen kokeiluna toukokuussa 1955, jolloin nähtiin historian ensimmäinen televisiolähetys suomessa Helsingissä. Säännöllinen lähetystoiminta alkoi TES-TV:n toimesta vuonna 1957 ja Yleisradion kautta 1. tammikuuta 1958. Kehitys eteni hitaasta alusta huolimatta nopeasti, mutta matkan varrella oli yksi tekninen kompastuskivi, joka lähes esti television leviämisen maaseudulle - palaan tähän ratkaisevaan käänteeseen myöhemmin tässä artikkelissa.

television yleistyminen suomessa oli poikkeuksellisen vauhdikasta verrattuna muihin Pohjoismaihin. Vuoden 1958 lopussa Suomessa oli vain noin 8.000 televisiolupaa, mutta jo vuonna 1964 määrä oli noussut 600.000 lupaan ^[1]. Tämä tarkoittaa, että vain kuudessa vuodessa yli 13% koko väestöstä oli hankkinut vastaanottimen kotiinsa. Kasvu oli niin nopeaa, että infrastruktuurin laajentaminen ei pysynyt perässä.

Suomalaisten kertomuksissa television ensikohtaaminen oli usein yhteisöllinen tapahtuma. Monet suhtautuivat aluksi epäillen uuteen laitteeseen, mutta kiinnostus voitti skeptisyyden ensimmäisen kuvan ilmestyessä ruudulle.

Ensimmäiset askeleet: Vuosi 1955 ja Tekniikan Edistämissäätiö

suomen ensimmäinen tv lähetys toteutettiin 24. toukokuuta 1955 Helsingin teknillisessä korkeakoulussa. Lähetys oli kokeellinen, ja sen toteutti Tekniikan Edistämissäätiö (TES). Tuolloin televisiota ei katseltu kotisohvilla, vaan ihmiset kerääntyivät näyteikkunoiden eteen ihmettelemään liikkuvaa kuvaa. Se tuntui taikuudelta.

ensimmäiset televisiot suomessa, kuten kotimaiset Helvar ja Salora, tulivat markkinoille samana vuonna. Ne olivat kuitenkin useimmille saavuttamattomissa. Tyypillinen televisio maksoi vuonna 1955 noin 100.000 - 150.000 silloista markkaa. Se vastasi usean kuukauden keskiansiota, mikä tarkoitti, että televisio oli aluksi vain harvojen ja valittujen ylellisyys.

Noin kaksi vuotta kokeilun jälkeen TES-TV aloitti säännölliset lähetykset huhtikuussa 1957. Tämä oli kaupallista televisiotoimintaa, joka rahoitettiin mainoksilla. On mielenkiintoista huomata, että Suomi oli yksi niistä harvoista Euroopan maista, joissa kaupallinen ja julkinen televisio kilpailivat keskenään jo aivan alkuvuosista lähtien.

Yleisradion tulo ja valtakunnallinen verkko

Yleisradio aloitti viralliset lähetyksensä uudenvuodenpäivänä 1958. Alkuaikoina lähetykset kestivät vain muutaman tunnin päivässä, ja ohjelmisto koostui pitkälti uutisista, säästä ja kotimaisista elokuvista. Kuva oli tietysti mustavalkoinen, ja äänenlaatu vaihteli sään mukaan.

Signaalin kantama oli aluksi rajoitettu vain Helsingin ja Tampereen ympäristöön. Vuoteen 1962 mennessä verkon peittävyys oli kuitenkin laajentunut jo noin 50% koko Suomen pinta-alasta. ^[3] Lapissa television tuloa jouduttiin odottamaan huomattavasti pidempään maantieteellisten haasteiden vuoksi. Rakentaminen vaati massiivisia linkkimastoja, joita pystytettiin usein vaikeakulkuisille vaaroille.

Tässä kohtaa palataan siihen aiemmin mainittuun tekniseen haasteeseen. Televisioverkon rakentaminen pohjoiseen oli vaarassa pysähtyä resurssipulaan ja maaston haastavuuteen. Ratkaisu löytyi lopulta yhteistyöstä sähköyhtiöiden kanssa - hyödyntämällä olemassa olevaa infrastruktuuria mastot saatiin pystytettyä nopeammin. Ilman tätä oivallusta puolet Suomesta olisi jäänyt pimentoon vielä vuosiksi.

Väritelevision vallankumous: 1969 ja sen jälkeen

Vaikka televisio oli jo vakiinnuttanut paikkansa, suurin visuaalinen muutos tapahtui vuonna 1969. Ensimmäinen virallinen värilähetys oli presidentti Urho Kekkosen uudenvuodenpuhe. Se oli historiallinen hetki, vaikka suurin osa suomalaisista katsoi sen edelleen mustavalkoisena - väritelevisiot olivat tuolloin vielä erittäin kalliita.

Väritelevisioiden yleistyminen kesti yllättävän kauan. Vasta vuonna 1974 noin 10% suomalaisista kotitalouksista omisti väritelevision.^[4] Monet odottivat hintojen laskua tai pelkäsivät uuden tekniikan vikaherkkyyttä. Siihen aikaan värit eivät olleet läheskään niin kirkkaita kuin nykyään - ne olivat ennemminkin haaleita ja hieman suttuisia.

Väritelevision tulo ei täyttänyt kaikkia odotuksia: värit saattoivat vuotaa, kuvan säätäminen oli haastavaa ja laitteet olivat vikaherkkiä. Tekniikan vakiintuminen vei useita vuosia.

TES-TV ja Yleisradio: Alkuvuosien vertailu

Television alkuaikoina Suomessa kaksi toimijaa kilpaili katsojien huomiosta hyvin erilaisilla lähtökohdilla.

TES-TV (Mainostelevisio)

- Keskittyi viihteeseen, kilpailuihin ja ulkomaisiin sarjoihin

- Fuusioitui myöhemmin osaksi Yleisradion kanavia ja Mainos-TV:tä

- Aloitti säännölliset lähetykset huhtikuussa 1957

- Täysin mainosrahoitteinen, mikä mahdollisti kevyemmän viihteen

Yleisradio (TV-ohjelma 1)

- Sivistyspainotteinen: uutiset, dokumentit ja teatteri

- Kasvoi valtakunnalliseksi mediayhtiöksi ja säilytti asemansa

- Virallinen aloitus 1. tammikuuta 1958

- Televisiolupamaksuilla kerätyt varat, julkinen palvelu

Matin perheen suuri investointi vuonna 1959

Matti, 32-vuotias tehdastyöläinen Tampereelta, halusi tuoda maailman kotiinsa vaimolleen ja kahdelle lapselleen. Televisio maksoi säästettyjä markkoja lähes kolmen kuukauden palkan verran, ja ostopäätös vaati viikkojen harkintaa.

Ensimmäinen yritys pystyttää kattoantenni päättyi fiaskoon, kun Matti liukastui katolla ja antenni vääntyi käyttökelvottomaksi. Naapurit naureskelivat ja Matti oli valmis luovuttamaan koko kalliin lystin suhteen.

Hän tajusi, ettei antenni tarvinnut korkeutta, vaan suuntausta. Hän rakensi uuden telineen ikkunalaudalle ja käytti vaimoaan huutamaan ohjeita sisältä: 'Nyt näkyy! Eiku hävis taas!'

Lopulta kuva vakiintui. Vuoden 1960 loppuun mennessä Matin olohuoneesta tuli kylän keskus, ja perhe säästi elokuvateatterikuluissa noin 20% vuositasolla, vaikka sähkölasku hieman nousikin.