Milloin väritelevisio yleistyi Suomessa?

Milloin väritelevisio yleistyi Suomessa? Kehitys ja arki

Väritelevisio saavutti enemmistön suomalaisista kotitalouksista 1980-luvun alussa pitkän siirtymäkauden jälkeen. Korkeat laitehinnat, kalliimpi lupamaksu ja aluksi suppea värillinen ohjelmatarjonta pitivät mustavalkotelevision ykköslaitteena koko 1970-luvun ajan. Todellinen ostobuumi käynnistyi vasta vuosikymmenen vaihteessa tekniikan halventuessa ja kotimaisten pääohjelmien muuttuessa milloin väritelevisio yleistyi suomessa.

Milloin väritelevisio yleistyi Suomessa ja ohitti mustavalkotelevision?

Väritelevision yleistyminen Suomessa riippuu siitä, tarkoitetaanko ensimmäisiä koelähetyksiä vai laitteiden yleistymistä tavallisissa kodeissa. Vaikka ensimmäiset värilähetykset nähtiin jo 1960-luvun lopulla, väritelevisio yleistyi kunnolla vasta 1970- ja 1980-luvuilla siten, että yli puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio 1980-luvun alkupuolella.

Moni sekoittaa tekniikan saapumisen ja sen todellisen läpilyönnin keskenään. Vuonna 1970 Suomessa oli noin 1 020 000 televisiovastaanotinta (väkiluvun ollessa noin 4,78 miljoonaa), mutta näistä vasta 2 146 oli luvallisia väritelevisioita. Värikuva oli siis aluksi todellinen harvinaisuus. Käännekohta saavutettiin vuoden 1980 aikana, jolloin värilupien määrä ylitti ensimmäistä kertaa mustavalkolupien määrän, ja miljoonan väri-tv-luvan raja rikkoutui syyskuussa 1982.

Tämä pitkä siirtymäaika selittää, miksi suomalaisten muistot vaihtelevat niin paljon. Osa muistaa katsoneensa urheilua väreissä jo varhain, kun taas monessa perheessä tuijotettiin harmaasävyistä ruutua vielä 1980-luvun puolella. Mutta mikä oikeastaan hidasti muutosta niin paljon – ja miksi juuri tietty hetki lopulta räjäytti pankin? Palaamme tähän ratkaisevaan käänteeseen hieman alempana.

Väritelevision historia Suomessa: 1960-luvun kokeiluista 1980-luvun arkeen

Väritelevision historia suomessa alkoi varovaisilla kokeiluilla ennen kuin kotitaloudet lähtivät laitekaupoille. Ensimmäinen suora värilähetys lähetettiin Suomesta Ruotsiin vuonna 1967, ja säännölliset koevärilähetykset käynnistyivät 1. tammikuuta 1969 presidentti Urho Kekkosen uudenvuodenpuheella.

Alkuvuosina tarjonta oli vaatimatonta. 1970-luvun alussa värillistä ohjelmaa lähetettiin vain 8-10 tuntia viikossa, ja valtaosa siitä oli ulkomaista materiaalia. Vasta TV2:n värilähetysten laajeneminen vuosina 1973-1974 sekä uutisten ja urheilun muuttuminen värillisiksi vuonna 1977 tekivät laitteen hankinnasta mielekästä tavalliselle katsojalle.

Hidas alku 1970-luvun alussa

Harvoin tekniikan historiassa on nähty yhtä hidasta alkukiihdytystä kuin väritelevision kohdalla. Vuoden 1971 lopussa väri-tv-lupia oli lunastettu vasta 8 280 kappaletta, mikä oli pisara meressä verrattuna yli miljoonaan mustavalkolaitteeseen. Kalliit vastaanottimet ja korkeampi lupamaksu pitivät laitteet pitkään vain varakkaiden olohuoneissa.

Rehellisesti sanottuna alkuvaiheen värikuva ei edes aina vakuuttanut. Värit saattoivat vuotaa yli rajojen, ja esimerkiksi jalkapalloilijoiden punaiset pelihousut laahasivat ruudulla metrin verran pelaajan perässä. Ei ihme, että moni totesi vanhan mustavalkoisen toimivan ihan riittävän hyvin.

Suuret tv-tapahtumat ja 1970-luvun lopun harppaus

Todellinen vauhti löytyi vuosikymmenen puolivälin jälkeen, kun kotimainen ohjelmatuotanto siirtyi yhä laajemmin väreihin. Vuoden 1974 lopussa värilupia oli jo 114 215 kappaletta, mutta varsinainen ostobuumi koettiin vuosina 1979-1980. Suuret kansainväliset urheilukisat – kuten olympialaiset vuosina 1972 ja 1976 – toimivat tehokkaina myyntivaltteina, sillä kuka nyt olisi halunnut seurata hiihtoa tai yleisurheilua pelkkinä harmaan sävyinä.

Tässä kohtaa piilee myös se aiemmin mainittu ratkaiseva tekijä: sisällön ja hinnan yhtäaikainen muutos. Vasta kun milloin väritelevisio tuli suomeen nähtiin väreissä toukokuusta 1977 alkaen ja sarjatuotanto laski vastaanottimien hintoja, väritelevisio muuttui ylellisyystuotteesta perushankinnaksi. Yleinen käsitys on, että uutuuslaitteet ostetaan heti kun ne tulevat markkinoille, mutta television kohdalla suomalaiset odottivat kylmähermoisesti lähes kymmenen vuotta.

Miksi väritelevision hankintaa lykättiin suomalaisissa kodeissa?

Suomalaisten varovaisuus väritelevision ostossa johtui ennen kaikkea korkeasta hankintahinnasta, kalliimmasta televisioluvasta ja rajallisesta ohjelmatarjonnasta. Monissa perheissä juuri 1960-luvulla ostettu mustavalkotelevisio oli vielä täysin toimintakuntoinen, joten sen vaihtaminen tuntui tuhlaukselta.

Kuvaputkitelevisiot olivat 1970-luvulla valtavia ja painavia huonekaluja, joiden hankinta vaati kuukausien säästämistä. Joskus uuden laitteen saapuminen kotiin oli koko naapuruston tapaus. Muistan itsekin elävästi, miten isovanhempieni olohuoneessa istuttiin hiljaa ja ihmeteltiin, kuinka luonnonohjelman vihreä metsä näytti yhtäkkiä niin elävältä – vaikka ruudun nurkassa värit hieman värisivätkin.

Huvittavaa kyllä, myös esiintyjät joutuivat sopeutumaan uuteen aikaan. Mustavalkokameroiden edessä pieni punaisuus kasvoilla ei näkynyt mihinkään, mutta värikamera paljasti armotta sekä jännityksen että ennen lähetystä otetun rohkaisuryypyn. Tekniikan kehitys pakotti siis koko tv-kulttuurin opettelemaan uudet tavat.

Lopulta siirtymä sinetöityi 1980-luvun puoliväliin mennessä, jolloin mustavalkotelevisiot jäivät lähinnä kesämökkien ja lastenhuoneiden kakkosvastaanottimiksi. Harmaasävyjen aika oli väritelevisio 1970-luku suomi.

Mustavalkotelevisio vs. väritelevisio Suomessa 1970-luvulla

1970-luvun suomalainen kuluttaja joutui punnitsemaan tarkkaan, kannattaako sijoittaa uuteen väritelevisioon vai tyytyä edullisempaan mustavalkomalliin.

Mustavalkotelevisio

1. Hallitseva laite kotitalouksissa aina vuoden 1980 käänteeseen saakka
2. Alempi televisiolupamaksu aina vuoteen 1996 asti
3. Huomattavasti edullisempi ja useimmille kotitalouksille saavutettavissa
4. Kaikki lähetykset näkyivät moitteettomasti ilman tekniikan lastentauteja

Väritelevisio (1980-luvun voittaja)

1. Harvinainen vuosikymmenen alussa, mutta ylitti mustavalkolupien määrän vuonna 1980
2. Korkeampi erillinen väritelevisiolupa
3. Alkuvaiheessa erittäin kallis, vastasi nykyrahassa jopa useiden tuhansien eurojen sijoitusta
4. 1970-luvun alussa vain 8-10 tuntia viikossa, laajeni kattavaksi vasta vuosikymmenen lopulla

Virtasen perheen pitkä odotus Tampereella

Tamperelainen Virtasen nelihenkinen perhe oli hankkinut mustavalkotelevision vuonna 1966 ja mietti väritelevisioon vaihtamista jo 1970-luvun alussa. Laitteen korkea hinta ja kalliimpi lupamaksu tuntuivat kuitenkin liian suurilta menoeriltä, kun vanha vastaanotin toimi vielä hyvin.

Perheen isä kävi kodinkoneliikkeessä ihastelemassa uusia värikuvaputkia ennen vuoden 1972 olympialaisia, mutta joutui toteamaan budjetin tulevan vastaan. Lisäksi naapurin tuoreessa väritelevisiossa kuva välkkyi ja punaiset sävyt levisivät ikävästi.

Tilanne muuttui vuoden 1978 lopulla, kun vanha mustavalko-tv alkoi reistailla ja myös iltauutiset tulivat jo väreissä. Hinnat olivat tulleet alaspäin ja tekniikka oli vakiintunut selvästi luotettavammaksi.

Keväällä 1979 olohuoneeseen kannettiin viimein Saloran väritelevisio, ja koko perhe kerääntyi katsomaan viikonlopun urheilulähetyksiä uudessa väriloistossa.