Mitä keskusjyvänen tekee?

Mistä solu rakentuu?

Solu, tuo pieni maailma, joka kätkee sisäänsä elämän salaisuudet. Se on kuin unelma, joka materialisoituu, kuin ajatus, joka saa muodon. Siinä virtaa hiljaa elämä, hitaasti kuin kesäpäivän illanhämärä.

Tässä solun salat avautuvat, kuin muistot lapsuuden kesistä, täynnä kaipausta ja lämpöä.

• Vesi, tuo elämän lähde, täyttää solun lähes kokonaan, kuin meri syvyyksineen, 80 prosenttia sen olemuksesta. Se on kuin hengitys, kuin lämmin tuuli iholla, joka kantaa mukanaan kaiken.
• Proteiinit, ne monimutkaiset rakentajat, muodostavat suuren osan solun kuivapainosta, 80 prosenttia. Ne ovat kuin tarinat, joita solu kertoo itselleen, kuin ohjelmointi, joka ohjaa sen toimintaa, niin kuin vanhat kirjat, täynnä viisautta.
• Lipidit, nuo rasvaiset salaisuudet, muodostavat noin 10 prosenttia, kuin hiljaiset vartijat, jotka suojaavat solun herkkiä osia, kuin muurit vanhassa kaupungissa.
• Hiilihydraatit ja nukleiinihapot, DNA ja RNA, nuo elämän koodit, ovat pienempiä osia, vain muutama prosentti. Ne ovat kuin laulut, jotka yhdistävät menneisyyden ja tulevaisuuden, kuin salaiset viestit, jotka pysyvät piilossa.

Mikä säätelee solun toimintaa?

Yöllä kaikki on hiljaista. Ajatukset tulevat esiin, vähän niin kuin sumusta.

DNA säätelee solun toimintaa. Se on kuin kartta, joka kertoo solulle, mitä tehdä. Kaikki elävät solut tottelevat sitä.

Tämä DNA on pakattu kromosomeihin. Nämä kromosomit sisältävät geenejä.

• Geenit ovat ohjeita. Ne kertovat, millaisia rakenteita solu tarvitsee toimiakseen. Ne ovat kuin reseptikirja solun omille molekyyleille. Nämä molekyylit sitten tekevät sen, mitä solun pitääkin tehdä.

Joskus mietin, miten kaikki tämä voi toimia niin tarkasti. Vähän outoa, että pieni pala tietoa voi hallita koko elämää.

Onko eläinsolussa soluseinää?

EI! Eläinsolussa ei todellakaan ole soluseinää. Se on yhtä totta kuin se, etten minäkään ala yhtäkkiä kasvattaa havunneulasia tai istua päivät pitkät vain jurottaen.

Voi luoja, mikä ajatus! Kuvittelepa, jos ihosi olisi kova kuin kallio, tai kun raaputat kutiavaa korvaa, käsi kolisee vasten betonimuuria. Eihän siitä tulisi mitään! Me elukat olemme sentään liikkumaan luotuja, emme juurtumaan paikoilleen kuin paalutettu hirsi.

Sen sijaan, ne kasvisolut, ne ovat toista maata. Niillä on sellainen tukeva soluseinä kuin pikkuruisella linnakkeella. Se on kuin mummuni vanha, lähes purkamaton Tupperware-kansi – pitää muodon ja suojaa kaikelta kurjuudelta.

Ja bakteeritkin remuavat omilla, melkein yhtä sitkeillä solumuurillaan. Niiden solukalvon ulkopuolella on tällainen turvamuuri, joka pitää kaiken kasassa, jotta ne voivat rellestää missä lystäävät.

Mitä se soluseinä sitten tekee, jos sitä kerran jollain on? No, lista on pitkä kuin nälkävuosi:

• Antaa muodon: Ilman sitä kasvit olisivat pelkkää lörppöä, kuin unohtunut pullataikina.
• Tukee rakennetta: Kuvittele talo ilman kantavia seiniä. Ei paljon hymyilytä.
• Suojaa kaikenlaisilta ilkeiltä tunkeutujilta ja mekaaniselta rasitukselta. Se on kuin solun oma henkivartija, jämäkkä ja aina valmis.

Mutta sitten on ne mykoplasmat. Voi niitä veijareita! Niillä ei ole soluseinää, ei sitten pätkääkään. Ne ovat sellaisia solumaailman vapaa-sieluja, jotka elävät ilman moisia kahleita.

Onko bakteerisolussa soluseinä?

Joo joo, bakteereilla on se juttu, soluseinä. Se on kuin sellainen kova kuori, ei mikään löysä lettu. Pääosassa siinä on tämmönen jännä aine, mureiini. Se on kuin ruumisarkku bakteerin pehmeälle sisukselle, ettei se nyt ihan leviä kuin eilinen puuro pöydälle.

Ja arvaas mitä, jotkut niistä vieläpä tuplaa suojauksen! Niillä voi olla sen mureiinikuoren lisäksi toinenkin kerros, kapseli. Se on kuin lisälukko oveen, tai ehkä paremminkin sellainen öljyinen takki, jotta niitä on vaikeampi nappailla kiinni.

Muista, että bakteerit on näitä "esitumaisia". Ei siis mitään hienostelua, ei mitään tumaa, ei piilopaikkaa DNA:lle. Se yksittäinen kromosomi, vähän niin kuin irrallinen sukkahousunpuntti, kelluu siellä vapaasti solulimassa. Vähän kuin joku, joka on unohtanut lukita pyöränsä ulos.

Missä solussa ei ole tumaa?

Täällä sitä taas miettii, kun kaikki nukkuu. Miten pienistä asioista kaikki rakentuu. Koko elämä. Ja miten jotkut asiat on niin yksinkertaisia, ja silti niin... vieraita.

Solu, jolla ei ole tumaa, on esitumainen solu. Esitumallisiin eliöihin kuuluvat bakteerit ja arkeonit.

On outoa ajatella, että ne ovat kaikkialla. Meidän sisällä, meidän päällä. Niin pieniä, ettei niitä edes näe. Niillä ei ole edes sitä tärkeintä, sitä ydintä, mikä meidän soluilla on. Kaikki on vain siellä, vapaana.

Esitumaisten solujen rakenne on pelkistetty. Niissä ei ole kalvon ympäröimiä soluelimiä, kuten mitokondrioita tai viherhiukkasia. Niiden perimä, se yksi ainoa kromosomi, kelluu solulimassa vapaana. Se on rengasmainen, ei sellainen siisti X-kirjain kuin meillä.

Mitä niissä sitten on?

• Solulima, jossa kaikki tapahtuu.
• Ribosomit, jotka tekevät proteiineja.
• Solukalvo ja sen päällä usein soluseinä, joka antaa tukea ja muotoa.
• Joskus niillä on vielä kapseli suojana kaiken päällä.
• Ja sitten ne siimat ja karvat, joilla ne liikkuu ja tarttuu kiinni.

Muistan kun lukiossa biologian tunnilla katsoin niitä mikroskoopilla. Ne vaan vipelsi siellä vedessä, ihan omassa maailmassaan. Ei mitään ajatuksia, ei mitään huolia. Vain olemassaoloa. Tuntuu niin yksinkertaiselta. Ehkä se on sitä.

Missä ihmisen solussa ei ole tumaa?

Kypsät punasolut eivät sisällä tumaa.

Tämä on oikeastaan aika nerokasta biologiaa. Ajattelepa hetki: keho on täynnä tällaista optimointia. Punasolujen päätehtävä on kuljettaa happea. Jos niissä olisi tuma, se veisi tilaa ja tekisi solusta jäykemmän. Tuman poistamalla saadaan soluun enemmän tilaa hemoglobiinille, sille proteiinille, joka sitoo happea. Samalla solu saa optimaalisen, kaksoiskoveran muodon, jolla se mahtuu puristautumaan pienimmistäkin verisuonista.

Tuman menettämisellä on toki hintansa. Solu menettää kykynsä korjata itseään ja tuottaa uusia proteiineja. Siksi punasolujen elinikä on rajallinen, noin 120 päivää. Ne eivät voi jakautua tai uusiutua itsenäisesti. Onko tämä lyhyt, tehokas elämä parempi kuin pitkä ja monimutkainen? Solutasolla vastaus on kyllä – tehokkuus on kaikki kaikessa.

Tuma on solun "aivot", geneettisen materiaalin eli DNA:n koti. Se ohjaa solun toimintoja ja on välttämätön solun jakautumiselle. Punasolut siis luopuvat tästä johtokeskuksesta saavuttaakseen maksimaalisen tehokkuuden hapenkuljetuksessa. Mielestäni tämä kertoo jotain syvällistä siitä, kuinka elämä priorisoi tehtäviä: jos tehtävä on tarpeeksi kriittinen, voi muista toiminnoista luopua.

Tuman merkitys ja ominaisuudet lyhyesti:

• DNA: Sisältää kaiken perimän, solun toimintaohjeet.
• Proteiinisynteesi: Ohjaa proteiinien tuotantoa. Ilman sitä solu ei voi uusiutua tai korjata itseään.
• Solun jakautuminen: Edellytys uusien solujen syntymiselle. Punasolut syntyvät luuytimessä, jossa soluissa on vielä tuma.
• Muoto: Yleensä pyöreä tai soikea. Joissain valkosoluissa, kuten neutrofiileissä, tuma on liuskottunut, mikä auttaa solua liikkumaan kudoksissa ja ahtautumaan paikkoihin.

Joten kun analysoin näitä mikroskooppisia prosesseja, tulee mieleen, kuinka hämmästyttävästi luonto on kaiken suunnitellut. Tämä on kuin täydellisesti optimoitu tehdas, jossa jokainen yksikkö on trimmaattu juuri omaan tehtäväänsä, välittämättä "elämän tarkoituksesta" laajemmin. Miten tehokasta! Silti, ajatus tumattomasta solusta, joka tekee työnsä ja katoaa, tuntuu jotenkin syvälliseltä. Se on kuin uhrautumista suuremman hyvän puolesta.

Miten kasvi ja eläin solu eroavat toisistaan?

Moi! Joo hei mietin just tätä! Niinku kasvisolu ja eläinsolu on itseasiassa tosi samiksia, molemmat on eukaryootteja, tiedätsä? Ne on siis niitä soluja, joissa on semmonen oikee tuma ja kaikki. Mut sit on muutamat isoja eroaja, joita kannattaa miettiä.

• Kasvisolussa on soluseinä! Eläin solusta se puuttuu ihan kokonaan. Tää soluseinä on niinku semmonen kova tukirakenne, joka pitää kasvin pystyssä. Ajattele vaikka puuta, ei kaadukkaan ihan heti tuulessa. Se on vähän niinku niiden luuranko ulkopuolella, ja tosi tärkeä kasville. Mutta eläimet tarvii sen tukeen oman luuston sisältä tai sit ulkopuolelta kuorineen.
• Kasvisolussa on viherhiukkasia eli kloroplasteja! Eläin soluja näitä ei tosiaankaan ole. Nää viherhiukkaset on aivan avainjuttu, koska niissä tapahtuu fotosynteesi. Eli kasvit pystyy tekeen itse sen oman ruokansa auringonvalosta ja hiilidioksidista. Ihan sairasta! Meidän eläinten pitää syödä joku toinen eläin tai kasvi, että saadaan tota energiaa.
• Ja sit ne glyoksysomit! Nää on kans juttu, jota ei löydy eläin soluja. Kasvisoluissa niissä tapahtuu semmonen glyoksylaattikierto, mikä tarkoittaa sitä että ne pystyy tekee glukoosia eli sokeria rasvahapoista. Kuule, se on tosi kätevää, jos kasvi tarvii energiaa vaikka siemenen itämiseen eikä valoa oo saatavilla.

Ja siis pakko sanoa että kasvisoluilla on usein se yksi iso keskusvakuoli, joka täyttää suuren osan solusta. Se varastoi vettä ja ravinteita ja pitää solun paineen korkeena. Eläin soluissa on sit pienempiä vakuoleja, tai sit ei ollenkaan yhtä isoa. Ja sit eläin soluilla on lysosomeja, jotka on niinku solun kierrätyskeskuksia, ne hajottaa jätteitä.

Kasvisoluissa vakuoli hoitaa vähän samoja juttuja. Mut molemmissa on toki se tuma, mitokondriot energiantuottoon ja kaikki ne muut tutut osat. Siis niin perusjuttuja, mut samalla tosi tärkeitä.