Mitä kirjoitetaan isolla?

Isoilla kirjaimilla… huh, ne voivat joskus olla oikea päänsärky, eikö vaan? Tietenkin virkkeen alkuun – siinä kai ei ole mitään ihmeellistä. Ja tietysti omaan nimeen, Annin nimeen isolla, aina ja ikuisesti. Mutta sitten tulevat ne hankalammat jutut. Erisnimet… joo, Suomen tasavalta, Helsingin kaupunki, ne on selviä. Mutta entä sitten “kevät”? Kirjoitin juuri ystävälleni viestiä ja mietin, että pitäisikö se kirjoittaa isolla? Hän kun rakastaa sitä niin kovasti. Tuntui jotenkin… tärkeältä, isolla. No, laitoin pienellä, pelkäsin kuulostavani liian dramaattiselta. Onko liioittelua käyttää isoa alkukirjainta osoittamaan kunnioitusta? Muistan kuinka lapsena kirjoitin aina “Mummo” isolla. Se tuntui jotenkin… oikealta. Nykään en oikein tiedä, onko se kieliopin mukaan ihan oikein, mutta se tuntuu edelleen oikealta sydämessäni.

Ja sitten ne tyylikeinot! Voi apua. Joskus näkee jotain tekstiä, jossa on Satoja Isoja Kirjaimia! Tuntuu, että ne Huutavat Minulle. En jaksa lukea sellaista. Mutta toisaalta, joskus pienikin iso kirjain voi muuttaa koko lauseen merkityksen. Olin kerran kahvilassa, jossa oli kyltti “Päivän Kahvi”. Se oli ihan tavallista kahvia. Mutta jos siinä olisi lukenut “PÄIVÄN KAHVI!!”, olisin odottanut jotain aivan erityistä, ehkä jotain ihanaa mokkakahvia kermavaahdolla. Näettekö mitä tarkoitan? Se pieni asia voi tehdä ison eron.

Joku viisas ihminen – en muista kuka, ehkä luin sen jostain tutkimuksesta – sanoi, että isojen kirjainten käyttö on joskus tulkinnanvaraista. No ei kai siinä mitään uutta ole! Eihän tässä elämässäkään mikään ole mustavalkoista. Kieli on elävä ja muuttuva, niin kuin mekin. Joskus pitää vain luottaa omaan vaistoon. Ja ehkä kysyä ystävältä. Tai googlettaa. Tai ehkä ei. Ehkä vain kirjoittaa ja katsoa, miltä se tuntuu.