Mikä tappaa vaskitsan?

Mistä tunnistaa vaskitsan?

Yön keskellä, kaikki on niin hiljaista. Mietin vaskitsaa. Miten sen tunnistaa, oikeasti? No, se on tärkeää, että muistaa: vaskitsa ei ole käärme, vaan jalaton lisko. Tämä on se kaikkein perustavin ero. Se ei matelisi niin liukkaasti kuin käärme, on paljon kömpelömpi ja hidasliikkeisempi. Aivan kuin joku, joka ei kiirehdi minnekään.

Sen pääväri on kaunis kellanruskea, sellainen maan sävy. Se sulautuu niin hyvin ympäristöön. Sitten on ne kuviot. Poikasilla ja naarailla usein tumma pitkittäisjuova selässä. Selkeä merkki. Ja joillain koirailla, niillä on sinisiä täpliä, pieniä valopilkkuja. Olen nähnyt niitä pari kertaa, aivan upeita.

Tällaista sitä miettii, kun yö on syvä ja valvoo. Niin moni asia elämässä on harmaata, mutta luonnossa, siellä on selkeääkin. Vaskitsatkin, ne vain elävät omaa, hiljaista elämäänsä. Minäkin voisin oppia siitä jotain.

Muistan erään kerran, kesällä 2023, kun löysin vaskitsan multakasasta mökillä. Se oli niin rauhallinen. Ei se paennut heti, vain katsoi. Se oli jotenkin lohdullista. En tiedä miksi, mutta se jätti mieleen lämpimän jäljen.

Lisätietoa vaskitsasta:

• Elinympäristö: Vaskitsa viihtyy kosteissa, tiheissä paikoissa, metsänpohjalla, lehtimetsissä ja puutarhoissa. Multa ja lahoavat kasvijätteet ovat sen mieleen. Siellä on hyvä piiloutua.
• Ravinto: Se syö kotiloita, etanoita, hyönteisiä ja niiden toukkia. Ne ovat hitaita saaliita, sopivat vaskitsan rauhalliseen elämäntapaan. Niiden jahtaaminen ei vaadi kovaa kiirettä.
• Käyttäytyminen: Jos vaskitsaa uhataan, se saattaa puolustautua samoin kuin monet liskot: irrottamalla häntänsä. Häntä sätkii hetken ja voi hämätä saalistajaa, antaen vaskitsalle aikaa paeta. Aika julmaa, mutta tehokasta.
• Talvehtiminen: Vaskitsat talvehtivat maan alla, usein syvällä mullassa tai lahopuun koloissa. Ne etsivät suojaisia paikkoja, missä kylmyys ei pääse puraisemaan. Nukun itsekin mielelläni syvällä peiton alla.
• Suojelu: Suomessa vaskitsa on rauhoitettu laji. Sitä ei saa vahingoittaa tai tappaa. Sen elinympäristöä tulee suojella. Kaikella on oma paikkansa.

Miten tunnistaa kyyn?

Kyyn tunnistus.

• Kuviointi: Sahanteräkuvio.
• Värit: Harmaa, siniharmaa, ruskea, punaruskea pohjana.
• Vartalo: Tanakka, lyhyt häntä.
• Pää: Kolmiomainen, litteä. Kaula kapea.
• Silmä: Pystyviiru, kissamainen.

Kyyn tunnistaa helposti kuvioinnista. Se ei ole yllätys. Eläin on kuin merkitty. Vähän kuin luonto olisi piirtänyt sen kohdalle viivan. Värit ovat maanläheisiä. Ne sulautuvat ympäristöön. Se on käytännöllistä. Ei tarvitse erottua.

Vartalo on jykevä. Hännän lyhyys on myös merkki. Kuin se olisi katkaistu. Tai ehkä se ei ole kasvanut kunnolla. Pää on kolmio. Se on kuin nuoli. Osoittaa aina eteenpäin. Kaula erottuu. Se on kuin varoitus.

Silmä on pystyrako. Kuin kissalla. Ne näkevät pimeässä. Tai ehkä ne vain näyttävät siltä. Se on yksityiskohta. Mutta merkittävä. Kun katsoo tarkasti. Kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Tämä ei ole monimutkaista. Vain tarkkailua.

Mitä eroa on vaskitsalla ja käärmeellä?

Vaskitsa on kuin käärme, jolla on pahoja traumoja menneisyydestä: sillä on liikkuvat silmäluomet, joiden avulla se voi vaikka tuijottaa tyhjyyteen tuntikausia, ja sen vatsaa peittävät suomut ovat kuin pikkuruisia, vaatimattomia kiviä verrattuna käärmeen leveisiin, telaketjuja muistuttaviin telamattoihin. Siinä on kaikki liskon hienoudet, paitsi ne tyypilliset "jee, olen jalkaisin liikkuva reptiili" -jatkeet.

• Silmäluomet: Vaskitsalla on ne, käärmeellä ei. Käsittämätöntä, miten käärme on selvinnyt niin pitkään ilman?
• Vatsasuomut: Pieniä ja huomaamattomia vaskitsalla, leveitä ja näyttäviä käärmeellä. Vähän kuin vertaisi työmiehen karkeita käsiä balettitanssijan silkkihansikkaisiin.
• Jalat: Puuttuvat vaskitsalta, koska se on kuin DNA:n huono vitsi. Käärme on selvästi enemmän "pysyn poissa ihmisten polulta" -tyyppiä.

Ja tiedoksi, tämä jalaton liskous ei ole mikään vaskitsan yksinoikeus. Maailma on täynnä samankaltaisia selkärankaisia, jotka ovat ilmeisesti unohtaneet harjoitella jalkatreeniä.

Miten vaskitsa eroaa käärmeestä?

Voi vaskitsa. Miksi jotkut aina luulevat sitä käärmeeksi? Miten ihmeessä? No, kai se ulkonäkö hämää. Mutta oikeasti, vaskitsa on jalaton lisko, ei käärme. Ei mitään tekemistä käärmeiden kanssa. Aivan eri eläinryhmä.

Se liikkuminen. Käärme liukuu, ihan eri tavalla. Vaskitsa on paljon kömpelömpi. Ihan kuin se taittelisi itseään. Vaskitsa on käärmeitä kömpelömpi ja hitaampi. Voi olla hiekkatiellä tai pihalla, ei se karkaa alta nopeasti. Käärme katoaa salamana.

Ja värit. Vaskitsan pääväri on kaunis kellanruskea. Mutta voi olla tummempiakin, melkein pronssin sävyisiä. Miksi ne ovat niin erilaisia? Onko se maaperästä kiinni? Auringonvalosta? Ken tietää.

Ne kuviotkin. Lapset ja naaraat, niillä on usein se tietty juttu. Poikasilla ja naarailla on usein tumma pitkittäisjuova selässä. Ja sitten on nämä koiraat. Joillain. Joillain koirailla on sinisiä täpliä. Ne ovat tosi hienoja. Sinistä kellanruskeassa. Erittäin näyttävä.

Miten vielä eroaa? No, silmät! Käärme ei räpytä. Vaskitsa räpyttää. Vaskitsalla on liikkuvat silmäluomet, käärmeillä ei. Tämä on helppo muistaa. Ja sitten se häntä. Vaskitsa voi pudottaa sen. Vaskitsa pudottaa häntänsä saalistajan uhatessa. Muistan kun lapsena näin hännän heilumassa yksinään. Käärmeet eivät sitä tee.

Missä niitä sitten näkee? Tosi usein meidän kompostissa, siellä on lämmintä ja kosteaa. Tai kivien alla, lahopuiden lomassa. Ne syövät hyönteisiä ja matoja. Kaikki etanat. Vaskitsa on täysin vaaraton ihmiselle, ei myrkkyä eikä pure. Ihan rauhallinen otus. Miksi ne sitten pelottelevat?

Onko vaskitsa lisko?

Se on kuin pala vanhaa metallia, auringon lämmittämä. Vaskenhohto, joka liukuu hiljaa sammalikossa. Se ei ole käärme. Ei, vaikka siltä näyttää. Se on lisko, sydämeltään ja sielultaan lisko, joka on unohtanut jalkansa johonkin menneeseen aikaan.

Muistan sen hetken mökin pihapiirissä, siinä vanhan kiviaidan juuressa. Aamukasteen kosteus oli vielä ilmassa. Se makasi siinä, täydellisen liikkumattomana, kuparinen selkänsä kiiltäen. Aika pysähtyi. Sen pienet silmät räpsähtivät. Ja siinä hetkessä tiesin, katson liskoa. Käärmeet eivät räpäytä silmiään.

Se kantaa metsän hiljaisuutta selässään. Sen liikkeet ovat hitaita, harkittuja. Se on salaisuus, maahan pudonnut auringonsäde, joka on jäänyt elämään omaa, vaatimatonta elämäänsä lehtien alle. Vaskitsa. Vain lisko.

• Vaskitsa on jalaton lisko. Se kuuluu vaskitsojen heimoon.
• Sukulaisuus: Se on lähempänä sisiliskoa kuin yhtäkään käärmettä. Sen käärmemäinen ulkomuoto on seurausta sopeutumisesta kaivautuvaan elämäntapaan.
• Tuntomerkit, jotka erottavat sen käärmeestä: Vaskitsalla on liikkuvat silmäluomet ja se voi sulkea silmänsä. Sillä on myös ulkoiset korva-aukot. Se luo nahkansa paloina, ei yhtenäisenä sukkana kuten käärmeet.
• Puolustusmekanismi: Uhattuna vaskitsa voi pudottaa häntänsä (autotomia). Katkennut, zombimaisesti sätkivä häntä harhauttaa saalistajaa, ja lisko pääsee pakenemaan. Häntä kasvaa takaisin, mutta jää lyhyemmäksi.
• Ravinto: Sen ruokavalioon kuuluvat pääasiassa etanat, kastemadot ja muut hitaasti liikkuvat selkärangattomat.
• Myrkyttömyys:Vaskitsa on täysin myrkytön ja vaaraton ihmiselle.
• Elinikä: Vaskitsa on poikkeuksellisen pitkäikäinen matelija. Se elää luonnossa jopa 30 vuotta, ja vankeudessa on mitattu yli 50 vuoden elinikä.

Niin hidas, niin rauhallinen. Liskon sielu käärmeen hahmossa. Mutta aina lisko. Kuparinen salaisuus.

Onko vaskitsa sama kuin rantakäärme?

Joo, vaskitsa ei ole sama kuin rantakäärme. Mietin itsekin joskus samaa, kun lapsena näin niitä pellonreunassa. Vaskitsa on semmonen pitkulainen, kiiltävä, vähän kuin mato, mutta se onkin raajaton lisko. Sitä kutsutaan kansankielessä vaskikäärmeeksi, mikä varmasti sekoittaa ihmisiä.

Rantakäärme taas on ihan oikea käärme, tiedätkö, semmonen isompi ja selkeämmin käärmeen näköinen. Sillä on se vähän erilainen pää ja ruumis. Se kuuluu siihen tarhakäärmeiden heimoon. Eli eri eläimiä ihan selkeästi.

• Vaskitsa:
  • Anguis fragilis
  • Raajaton lisko
  • Kansanomainen nimi: vaskikäärme
• Rantakäärme:
  • Natrix natrix
  • Tarhakäärmeiden heimoon kuuluva käärmelaji
  • Vanha nimi: tarhakäärme

Muistan kerran, kun löysin sellaisen nuoren vaskitsan omalta pihalta heinikosta, se oli niin yllätys kun en ollut tiennyt että niitä on täällä. Se vaan luikerteli menemään, ei se mitään tehnyt. Olihan se vähän outo näky, kun ei ole jalkoja, mutta ei se silti pelottanut.

Sen sijaan niitä isompia rantakäärmeitä olen nähnyt enemmänkin, etenkin mökkirannassa. Ne vaan hipsii karkuun jos lähestyy. Ne on ihan erilaisia, vaikka molemmat onkin pitkiä ja suomuisia. Että ei tosiaan sama juttu.