Miten alaraajojen valtimotauti todetaan?

Alaraajojen valtimotauti: ABI-mittaus on vain alkusoitto diagnoosiin

Alaraajojen valtimotauti (PAD, Peripheral Artery Disease) on yleinen, mutta usein alidiagnosoitu sairaus, jossa alaraajojen valtimot ahtautuvat, rajoittaen veren virtausta jalkoihin ja jalkateriin. Tämä ahtautuminen johtuu pääasiassa ateroskleroosista, eli valtimoiden seinämien kovettumisesta ja plakin muodostumisesta. Vaikka ABI-mittaus (Ankle-Brachial Index) on tärkeä ja helppo ensiaskel taudin toteamisessa, se ei yksinään riitä lopulliseen diagnoosiin tai hoitosuunnitelman laatimiseen.

ABI – Nopea ja kivuton ensiarvio

Kuten yleisesti tiedetään, ABI-mittauksessa lääkäri tai hoitaja mittaa verenpaineen sekä nilkasta että olkavarresta. Nilkkapaine jaetaan olkavarren korkeimmalla verenpaineella, jolloin saadaan ABI-arvo. Normaali ABI-arvo on 1,0 tai korkeampi, mikä viittaa riittävään verenkiertoon. Arvo 0,9 tai alle herättää epäilyn alaraajojen valtimotaudista, mutta arvon alentumisaste ei aina korreloi suoraan taudin vakavuuden kanssa.

Miksi ABI ei riitä yksinään?

Vaikka ABI on arvokas seulontatyökalu, sillä on rajoituksia:

• Valtimoiden jäykkyys: Erityisesti diabeetikoilla ja iäkkäillä potilailla valtimot voivat olla jäykkiä ja vaikeasti puristettavia. Tämä voi johtaa virheellisesti korkeisiin verenpainelukemiin ja siten vääriin ABI-arvoihin, vaikka todellisuudessa verenkierto olisikin heikentynyt.
• Lievä ahtautuminen: ABI voi olla normaali tai lähes normaali, vaikka potilaalla olisi lievä valtimon ahtautuminen, joka ei vielä merkittävästi rajoita veren virtausta levossa.
• Oireeton tauti: Kaikki potilaat, joilla on alaraajojen valtimotauti, eivät koe oireita. ABI-mittaus voi paljastaa taudin myös oireettomassa vaiheessa, jolloin jatkotutkimukset ovat erityisen tärkeitä.
• Paikallistaminen: ABI ei kerro tarkasti ahtautumien sijaintia tai laajuutta.

Jatkotutkimukset – Tarkentamassa kuvaa

Jos ABI-arvo viittaa valtimotautiin tai potilaalla on siihen viittaavia oireita, tarvitaan lisätutkimuksia diagnoosin varmistamiseksi ja hoidon suunnittelemiseksi. Yleisiä jatkotutkimuksia ovat:

• Varjoainetehosteinen angiografia (CTA) tai magneettiangiografia (MRA): Nämä kuvantamismenetelmät mahdollistavat valtimoiden tarkan visualisoinnin ja ahtautumien sijainnin ja laajuuden määrittämisen. CTA:ssa käytetään röntgensäteitä ja varjoainetta, kun taas MRA:ssa hyödynnetään magneettikenttää ja radioaaltoja.
• Duplex-ultraäänitutkimus: Noninvasiivinen menetelmä, jossa ultraäänen avulla arvioidaan veren virtausnopeus ja valtimoiden rakenne. Se voi paljastaa ahtautumia ja tukoksia.
• Rasitus-ABI: Verenpaine mitataan nilkasta rasituksen jälkeen. Tämä voi paljastaa ahtautumia, jotka eivät näy lepotilassa otetussa ABI-mittauksessa.
• Invasiivinen angiografia: Käytetään harvemmin, mutta tarjoaa parhaan resoluution valtimoiden visualisoinnissa. Siinä valtimoon viedään katetri ja ruiskutetaan varjoainetta röntgenkuvauksen aikana.

Yhteenveto

ABI-mittaus on tärkeä ensimmäinen askel alaraajojen valtimotaudin toteamisessa. Se on nopea, edullinen ja kivuton seulontatyökalu. Kuitenkin, sen rajoitusten vuoksi, se ei saa olla ainoa peruste diagnoosille. Jos ABI-arvo on poikkeava tai potilaalla on valtimotautiin viittaavia oireita, jatkotutkimukset ovat välttämättömiä tarkan diagnoosin ja asianmukaisen hoidon suunnittelemiseksi. Muista keskustella lääkärisi kanssa, jos sinulla on huoli alaraajojen verenkierrosta.