Mihin ilmastovyöhykkeeseen Suomi kuuluu?

Mihin ilmastovyöhykkeeseen Suomi kuuluu? Katso luokitus

Pohjoisen sijaintinsa vuoksi mihin ilmastovyöhykkeeseen suomi kuuluu, ja alueelliset sääolosuhteet noudattavat tiettyjä maailmanlaajuisia määrittelyjä. Maantieteellinen sijainti vaikuttaa suoraan maan vuodenaikojen vaihteluun ja luonnonolosuhteisiin.
Ilmaston piirteiden ymmärtäminen auttaa hahmottamaan pohjoisen luonnon erityisyyttä ja lämpötilaeroja. Tutustu virallisen luokituksen yksityiskohtiin tarkemman maantieteellisen kuvan saamiseksi.

Suomen ilmastovyöhyke: Pohjoista kylmyyttä ja Atlantin pehmeyttä

Wladimir Köppenin kehittämän globaalin ilmastoluokituksen mukaan Suomi kuuluu kokonaisuudessaan D-ilmastoryhmään eli lumi- ja metsäilmastoon, jota kutsutaan usein myös boreaaliseksi tai mantereiseksi havumetsäilmastoksi. Tämä vyöhyke kattaa maamme etelärannikolta aina Lapin pohjoisimpiin kolkkiin saakka.

Suomen ilmastoalue on luonteeltaan niin sanottu väli-ilmasto. Tämän vuoksi maamme sääolosuhteissa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla sekä Atlantin valtameren tuoma merellinen pehmeys että Euraasian mantereen itäinen, kuiva ja kylmä mantereisuus. Ilman Golfvirran ja lämpimien lounaisvirtausten vaikutusta Suomen vuotuinen keskilämpötila olisi huomattavasti matalampi, ja elinolosuhteemme muistuttaisivat paljon enemmän itäisen Siperian tai Pohjois-Kanadan vastaavia leveysasteita. On hyödyllistä selvittää, millainen ilmasto suomessa on yleisellä tasolla.

Muistan elävästi, kun opiskeluaikoina teimme kenttätutkimusta säähavaintoasemalla keskellä talvea, ja sormeni olivat aivan kohmeessa jo kymmenen minuutin mittausten jälkeen. Siinä palellessa ja mittarilukemia seuratessa tajusin konkreettisesti, kuinka hauraalla rajalla maamme ilmasto tasapainoilee. Pienetkin muutokset ilmavirtauksissa voivat keikauttaa säämme joko leudoksi suojasääksi tai paukkupakkaseksi.

Köppenin luokituksen tarkat kriteerit Suomessa

Köppenin järjestelmässä lumi- ja metsäilmaston (D) perusvaatimuksena on, että vuoden kylmimmän kuukauden keskilämpötila laskee alle -3 asteen ja lämpimimmän kuukauden keskilämpötila nousee vähintään 10 asteen yläpuolelle. Suomi täyttää nämä kriteerit kirkkaasti, sillä tammikuun ja heinäkuun väliset erot ovat meillä huomattavia.

Koko Suomelle on tyypillistä tasainen sateisuus ilman selkeää kuivaa kautta, mikä merkitään luokituksessa pienellä f-kirjaimella. Tarkempi alueellinen tarkastelu kuitenkin jakaa Suomen kahteen pääasialliseen ilmastotyyppiin, joiden raja kulkee karkeasti ottamalla linjalla Pori-Tampere-Lappeenranta:

Dfb (Kostea, lämminlähdetalvinen mannerilmasto): Tätä esiintyy Suomen etelä- ja lounaisosissa. Tunnusmerkkien mukaan vähintään neljän kuukauden keskilämpötila on yli 10 astetta. Kesät ovat täällä pidempiä ja lämpimämpiä kuin pohjoisempana. Dfc (Subarktinen eli kostea, kylmätalvinen ilmasto): Tämä tyyppi kattaa suurimman osan Suomen pinta-alasta, ulottuen Keski-Suomesta aina Lappiin. Tällä vyöhykkeellä vain 1-3 kuukauden keskilämpötila ylittää 10 asteen rajan, ja talvet ovat pitkiä sekä ankaria, mikä määrittää sen, miten suomen ilmastovyöhykkeet asettuvat kartalle.

Miten Suomen ilmasto eroaa naapurimaista?

Vaikka koko Pohjois-Eurooppa mielletään usein kylmäksi alueeksi, Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on merkittäviä ilmastollisia eroja. Monesti kuulee sanottavan, että Pohjoismaat ovat ilmastoltaan yhtenäisiä, mutta tämä on yleinen harhaluulo.

Esimerkiksi Norjan länsirannikko kuuluu pääosin lauhkeaan ja erittäin sateiseen meriilmastoon (Cfb tai Cfc), jossa talvet ovat vuoriston suojan ja Atlantin ansiosta poikkeuksellisen leutoja. Ruotsi taas jakautuu selkeämmin niin, että eteläosat nauttivat lauhkeammasta ilmastosta, kun taas Suomessa mannermaisuus voimistuu heti, kun liikutaan rannikoilta sisämaahan päin. Aihetta selventää virallinen suomen ilmastoluokitus köppen -järjestelmän pohjalta.

Ilmastonmuutoksen vaikutus Suomen ilmastovyöhykkeisiin

Suomen ilmasto muuttuu parhaillaan nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Tämä kehitys heijastuu suoraan myös ilmastoluokitusten rajojen siirtymiseen pohjoisemmaksi.

Suomen keskilämpötila on noussut esiteollisesta ajasta lähtien jo noin 2.3 astetta. Tämä tarkoittaa, että leudompi ja pidemmän kesän Dfb-ilmastotyyppi laajenee jatkuvasti kohti pohjoista, kun taas puhtaan subarktisen Dfc-ilmaston alue vetäytyy yhä ylemmäs Lapissa. Talvien lyhentyminen ja lumipeitteen oheneminen erityisesti Etelä-Suomessa muuttavat maamme luontoa ja ekosysteemejä vauhdilla, jollaista ei ole koettu vuosisatoihin.

Suomen pääasiallisten ilmastotyyppien vertailu

Suomi jakautuu Köppenin luokituksessa kahteen ilmastotyyppiin, joiden väliset erot näkyvät erityisesti kasvukauden pituudessa ja talven ankaruudessa.

Etelä-Suomen mannerilmasto (Dfb)

- Lyhyempi ja leudompi, pysyvä lumipeite saapuu usein vasta joulukuussa

- Suomen etelärannikko ja lounaiset osat

- Vähintään neljä kuukautta, jolloin keskilämpötila on yli 10 astetta

Subarktinen ilmasto (Dfc)

- Pitkä ja ankara, pysyvä lumipeite kestää Lapissa usein lokakuusta toukokuuhun

- Kattaa suurimman osan maasta Keski-Suomesta Lappiin

- Lyhyt ja viileä, vain 1-3 kuukauden keskilämpötila ylittää 10 astetta

Harrastelijapuutarhuri Matin haasteet: Ilmastorajoja rikkomassa

Matti, 45-vuotias harrastelijapuutarhuri Jyväskylästä, halusi kasvattaa omalla pientalotontillaan herkkähipiäisiä omenapuulajikkeita, jotka menestyvät yleensä vain Etelä-Suomen suotuisammassa ilmastossa. Ensimmäiset kokeilut päättyivät kuitenkin katastrofiin.

Hän istutti puut suojaamattomalle tasangolle ja luotti siihen, että talvet olisivat leutoja. Seuraavan tammi-helmikuun kovat pakkasjaksot kuitenkin palelluttivat nuorten puiden rungot täysin, ja Matti menetti koko investointinsa.

Matti tajusi, että subarktisen vyöhykkeen reuna-alueilla puutarhanhoidossa on pakko hyödyntää pienilmastoa. Hän rakensi tontin pohjoispuolelle tuulensuojan ja istutti uudet puut loivaan lounaisrinteeseen, joka varastoi päivän lämpöä.

Muutoksen ansiosta puut selvisivät seuraavista talvista ilman vaurioita. Nykyään Matti saa vuodessa pienen mutta makean omenasadon, mikä todistaa, että mikroilmaston hallinnalla voi venyttää virallisia kasvuvyöhykerajoja.