Mihin metsävyöhykkeeseen Suomi kuuluu?

Mihin metsävyöhykkeeseen Suomi kuuluu? Taiga ja puulajit

Mihin metsävyöhykkeeseen suomi kuuluu on keskeinen maantieteellinen tieto, jonka ymmärtäminen auttaa hahmottamaan pohjoisen luonnon ainutlaatuisia erityispiirteitä. Kasvillisuusvyöhykkeen tuntemus avaa näkökulmia siihen, miten ilmastonmuutos ja ympäristötekijät vaikuttavat pohjoisiin metsiin. Lue eteenpäin oppiaksesi lisää aiheesta ja sen taustoista.

Suomen sijainti globaalilla metsäkartalla

Suomi kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka tunnetaan myös laajasti boreaalisena vyöhykkeenä tai taigana. Tämä vihreä vyöhyke ulottuu yhtenäisenä ja mahtavana nauhana koko pohjoisen pallonpuoliskon halki Euraasiasta Pohjois-Amerikkaan. Suomi on kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen valtio, sillä lähes koko maamme pinta-ala sijoittuu tämän yhden ja saman havumetsävyöhykkeen sisäpuolelle, mikä tekee luonnostamme omaleimaisen ja havupuuvaltaisen.

Koko maapallon mittakaavassa tämä pohjoinen havumetsävyöhyke on valtava ekosysteemi, sillä se käsittää noin 15 prosenttia mantereiden kokonaispinta-alasta. Suomessa tämän merkityksen ymmärtää parhaiten, kun kävelee ulos kotiovestaan - vihreys ja metsä alkavat lähes poikkeuksetta välittömästi.

Muistan itse, kun nuorena vaeltajana Lapissa eksyin hetkellisesti tiheään männikköön, ja ympärillä vellova hiljaisuus sekä tuoreen pihkan tuoksu loivat elävän käsityksen siitä, miten loputtomalta tämä pohjoinen erämaa voi tuntua. Se ei ole meille suomalaisille vain taloudellinen resurssi tai nippu puunrunkoja, vaan se muodostaa koko kansallisen identiteettimme ja mielenmaisemamme vankan perustan. Mutta tähän vehreyteen kätkeytyy yksi biologinen erityispiirre, jota moni ei tule ajatelleeksi - palaan tähän kiehtovaan poikkeukseen hieman myöhemmin tammivyöhykettä käsittelevässä osiossa.

Harvoin näkee missään muualla Euroopassa niin yhtenäistä ja katkeamatonta puuston peittävyyttä kuin meillä täällä pohjolassa. Boreaalinen havumetsävyöhyke - ja tämä saattaa yllättää monet matkailijat - kiertää koko maapallon ympäri pitäen sisällään maailman suurimmat yhtenäiset metsäalueet. Suomen sijoittuminen tälle vyöhykkeelle tarkoittaa sitä, että talvemme ovat pitkiä ja kylmiä, kun taas kesät ovat lyhyitä mutta valoisia. Tämä ilmastollinen muutos (joka liittyy suoraan kasvukauden pituuteen ja tehoisaan lämpösummaan) määrittää erittäin tarkasti sen, mitkä kasvit ja eläimet voivat täällä selviytyä ja kukoistaa vuodesta toiseen.

Suomen sisäiset kasvillisuusvyöhykkeet ja lounaisrannikon poikkeus

Suomen metsävyöhykkeet eivät kuitenkaan ole täysin samanlaisia etelästä pohjoiseen siirryttäessä, vaan maamme jaetaan neljään erilaiseen alavyöhykkeeseen ilmastollisten tekijöiden perusteella. Vaikka valtaosa maastamme on puhtaasti havupuuvaltaista taigaa, lounaisimmat alueet sekä osa etelärannikosta tekevät erittäin mielenkiintoisen ja kauniin poikkeuksen tähän yleiseen sääntöen. Se on se biologinen erityispiirre, jonka mainitsin aikaisemmin: tätä kapeaa ja suotuisampaa kaistaletta kutsutaan hemiboreaaliseksi vyöhykkeeksi tai kotoisammin tammivyöhykkeeksi.

Se on sanottava suoraan, että aluksi minun oli opiskeluaikoina vaikea hahmottaa näitä kasvillisuuden rajoja pelkiltä kuivilta kartoilta. Vasta kun matkusti Turun saaristoon tai Ruissalon tammi-istutusten katveeseen, eron ymmärsi konkreettisesti. Ero on huima. Tällä lounaisella vyöhykkeellä kasvaa luonnonvaraisena keskieurooppalaisia jaloja lehtipuita, kuten tammea, metsävaahteraa, lehmusta ja saarnia, jotka tuovat maisemaan aivan erilaisen ilmeen kuin pohjoisemman Suomen karut mäntykankaat. Kun matkaa jatkaa eteläboreaalisen ja keskiboreaalisen vyöhykkeen läpi kohti pohjoisboreaalista vyöhykettä eli Metsä-Lappia, jaloja lehtipuita ei enää tapaa. Puusto muuttuu selkeästi matalammaksi ja harvemmaksi, kunnes aivan pohjoisimmassa Tunturi-Lapissa havumetsä väistyy kokonaan matalan tunturikoivikon tieltä.

Metsät peittävätkin kokonaisuudessaan yli 75 prosenttia Suomen maapinta-alasta, mikä tekee maastamme kiistatta Euroopan metsäisimmän maan. Tämä valtava vihreä peite pitää sisällään pääasiassa kahta taloudellisesti ja ekologisesti merkittävää puulajia: metsämäntyä ja euroopankuusta. Nämä kaksi sitkeää havupuulajia ovat sopeutuneet täydellisesti pohjoisen hapanmaaperän ja ankarien talvien asettamiin vaatimuksiin, ja ne pystyvät hyödyntämään lyhyen kesäkauden valon äärimmäisen tehokkaasti.

Havumetsävyöhykkeen herkkä tasapaino ja suojelu

Pohjoinen havumetsävyöhyke on monella tapaa herkkä ekosysteemi, jossa puiden kasvu ja uusiutuminen vievät vuosikymmeniä viileän ilmaston vuoksi. Teollinen metsätalous, ilmastonmuutos ja lajiston elinympäristöjen pirstoutuminen asettavat luonnon monimuotoisuudelle suuria haasteita kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla. Tämän vuoksi metsien suojeluun ja kestävään hoitoon on kiinnitetty viime vuosina entistä enemmän huomiota niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin käytännön toiminnassakin.

Tällä hetkellä Suomen koko metsäpinta-alasta on suojeltu noin 13 prosenttia, mikä auttaa turvaamaan vanhojen metsien herkkää ekosysteemiä ja satojen uhanalaisten lajien elinolosuhteita. Suomen kasvillisuusvyöhykkeet painottuvat selvästi Pohjois- ja Itä-Suomeen, missä valtion omistamat laajat maa-alueet ovat mahdollistaneet laajempien yhtenäisten luonnonmetsien säästämisen hakkuilta. Etelä-Suomessa suojelualueet ovat pirstaleisempia, mikä tekee talousmetsien luonnonhoidosta ja säästöpuiden jättämisestä kriittisen tärkeää monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Suomen metsäalavyöhykkeiden tärkeimmät erot

Suomen läpi kulkeva boreaalinen vyöhyke jaetaan alavyöhykkeisiin, jotka eroavat toisistaan ilmaston ja tyypillisen kasvillisuuden perusteella.

Hemiboreaalinen vyöhyke

• Havumetsien seassa kasvaa luonnonvaraisena jaloja lehtipuita kuten tammea ja saarnia
• Metsävyöhykkeistämme pisin ja lämpimin, esiintyy paljon reheviä lehtomaisia metsätyyppejä
• Vain Ahvenanmaa, lounaisin saaristo ja kapea kaistale etelärannikkoa

Etelä- ja keskiboreaalinen vyöhyke

• Voimakkaan havupuuvaltainen, valtalajeina tiheät kuusikot ja mäntykankaat
• Kohtuullinen kasvukausi, maaperässä tyypillistä hapan ja podsoloitunut kangasmaa
• Käsittää suurimman osan Etelä- ja Keski-Suomea sekä Pohjanmaata

Pohjoisboreaalinen vyöhyke

• Harvaa ja hidaskasvuista männikköä, joka muuttuu pohjoisessa tunturikoivikoksi
• Lyhyt ja karu, puissa esiintyy runsaasti tykkylunta ja puiden uusiutuminen on hidasta
• Lappi ja Koillismaan ylänköalueet

Metsänomistaja Antin haasteet kasvillisuusvyöhykkeen rajalla

Antti, eläköitynyt opettaja Hämeestä, peri suvun vanhan metsätilan lounaisrannikon tuntumasta ja halusi kokeilla jalojen lehtipuiden kasvattamista perinteisen kuusikon sijaan. Hän oli innokas mutta kokematon lehtipuiden hoidossa.

Ensimmäinen yritys istuttaa tammentaimia suoraan avoimelle päätehakkuualalle epäonnistui täysin, sillä keväthallat ja rehevän aluskasvillisuuden kilpailu tuhosivat lähes kaikki taimet ensimmäisen vuoden aikana.

Turhautumisen jälkeen Antti tajusi, että hemiboreaalinen siirtymävyöhyke vaatii erilaista otetta. Hän alkoi hyödyntää luontaista suojapuustoa ja istutti uudet vaahteran ja tammen taimet verhopuuston alle suojaan tuulilta.

Viiden vuoden seurannan jälkeen taimista yli 80 prosenttia on selviytynyt hienosti, ja Antti on onnistunut muuttamaan osan tilastaan monimuotoiseksi sekametsäksi, mikä rikastuttaa alueen eläimistöä.