Miksi Australiassa on erilaisia eläimiä kuin Suomessa?

Miksi Australiassa on erilaisia eläimiä kuin Suomessa? Syynä eristys

Mannerlaattojen liike ja miljoonia vuosia kestänyt maantieteellinen eristyneisyys selittävät, miksi australiassa on erilaisia eläimiä kuin suomessa. Erillään kehittynyt ekosysteemi synnytti ainutlaatuisia lajeja, joita ei tapaa muualla maapallolla. Tämän historiallisen kehityksen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan maanosien välisiä suuria luontoeroja sekä biologisen monimuotoisuuden syntyä.

Miksi Australiassa on erilaisia eläimiä kuin Suomessa?

Australiassa on erilaisia eläimiä kuin Suomessa, koska mantereen pitkä maantieteellinen eristyneisyys ja ainutlaatuiset ilmastotekijät loivat olosuhteet, joissa eläimet kehittyivät täysin omilla ehdoillaan ilman muiden mantereiden kilpailua. Suomessa eläimistö puolestaan muovautui viimeisimmän jääkauden jälkeen ja kytkeytyy vahvasti Euraasian laajaan manneralueeseen. Tämä kehityshistoriallinen ero selittää, miksi australian ainutlaatuinen eläimistö poikkeaa niin radikaalisti pohjoisesta luonnostamme.

Kun vertaamme näitä kahta maata, ero lajien omaleimaisuudessa on valtava. Australian maanisäkkäistä peräti 87 prosenttia on endeemisiä, eli niitä ei tavata missään muualla maapallolla. Suomessa vastaavaa endeemisten nisäkkäiden ryhmää ei käytännössä ole, lukuun ottamatta eristettyjä alalajeja kuten saimaannorppaa. Tämä ero ei johdu pelkästään nykyisistä ilmastotekijöistä, vaan taustalla on miljoonien vuosien mittainen evoluutionäytelmä, joka alkoi mannerlaattojen liikkeistä.

Maantieteellinen eristyneisyys evoluution moottorina

Mannerliikkeet ja pitkäaikainen eristyneisyys ovat keskeisimmät tekijät, jotka selittävät, miksi Australian eläimet ovat erikoisia ja poikkeavat suomalaisista lajeista.

Australia irtautui muinaisesta Gondwana-mantereesta noin 40 miljoonaa vuotta sitten. Siitä lähtien se vaelsi eristyksissä muusta maailmasta lähes 30 miljoonaa vuotta ennen kuin se ajautui lähemmäs Kaakkois-Aasiaa. Tämän pitkän jakson aikana saaren eläimet kehittyivät täydellisessä laboratoriossa - eristettynä istukallisten nisäkkäiden levittäytymiseltä. Samaan aikaan Suomen alue oli pitkään paksun jääpeitteen alla, ja nykyinen eläimistömme on vaeltanut maahamme idästä ja etelästä vasta viimeisen 10 000 vuoden aikana. Evoluution aikajänne on mantereilla täysin eri luokkaa.

Lajien sopeutuminen ympäristöön ja uusien elämänmuotojen kehittyminen ei tapahdu vain vuosisadoissa. Ekologisten aikajanojen ja evoluutioprosessien toteutuminen vaatii miljoonia vuosia, minkä Australian ainutlaatuinen luonto osoittaa konkreettisesti.

Mannerlaattojen eron dramaattiset seuraukset

Eristyksen vuoksi Australiasta puuttuivat suuret istukalliset pedot, kuten sudet ja karhut, jotka puolestaan ovat Suomen luonnon avainlajeja. Kun kilpailua ja tehokkaita istukallisia saalistajia ei ollut, pussieläimet saivat mahdollisuuden täyttää kaikki avoimet ekolokerot. Ne kehittyivät muodoiksi, jotka vastaavat toiminnallisesti muiden mantereiden eläimiä.

Australian ja Suomen eläimet erot ekolokeroiden tasolla

Ekologinen konvergenssi eli samankaltaisiin tehtäviin kehittyminen tarkoittaa sitä, että kaukaiset eläinlajit voivat muistuttaa toisiaan ulkoisesti tai elintavoiltaan, vaikka niiden perimä on täysin erilainen.

Suomessa ekolokeroita täyttävät tyypilliset istukalliset nisäkkäät, kun taas Australiassa vastaavissa rooleissa toimivat pussieläimet. Esimerkiksi Suomen metsissä elävä liito-orava jakaa samanlaisen ekolokeron kuin Australian eukalyptusmetsissä liitävä pussiliito-orava. Ne molemmat ovat kehittäneet ihopoimun liitämistä varten, vaikka pussiliito-orava kantaa poikasiaan pussissa ja liito-orava synnyttää ne pitkälle kehittyneinä. Tämä osoittaa, miten luonto muovaa eri lajeista samankaltaisia, kun ympäristön asettamat vaatimukset ovat vastaavat.

Moni ajattelee pussieläinten olevan alkeellisempia kuin istukalliset nisäkkäät. Tämä on harhaanjohtava käsitys. Pussieläinten lisääntymisstrategia - lyhyt tiineysaika ja poikasen kasvatus turvassa pussissa - on itse asiassa äärimmäisen tehokas sopeuma Australian ankaraan ja kuivaan ilmastoon. Jos iskee kuivuus, emo voi keskeyttää poikasen kasvatuksen säästääkseen oman henkensä, mitä suuri istukallinen nisäkäs ei voi helposti tehdä.

Miksi kenguruita on vain Australiassa ja pussieläimet hallitsevat?

Kysymys siitä, miksi kenguruita on vain Australiassa, palautuu suoraan pussieläinten menestykseen ja sellaisten maayhteyksien puuttumiseen, jotka olisivat sallineet niiden levittäytyä muualle maailmaan ennen muiden nisäkkäiden ylivaltaa.

Maailman noin 334 pussieläinlajista lähes 70 prosenttia elää Australian mantereella ja sen lähisaarilla. Loput elävät pääosin Etelä-Amerikassa. Kengurut kehittyivät liikkumaan loikkaamalla, mikä on energiatehokkain tapa vaeltaa Australian valtavien, kuivien ja vähäravinteisten erämaiden halki ruuan perässä. Suomen tiheissä metsissä ja lumisessa maastossa loikkiminen olisi puolestaan kömpelöä. Siksi meillä suositaan pitkiä raajoja ja lumikenkämäisiä tassuja, kuten hirvillä ja ilveksillä.

Tämä seuraava havainto saattaa yllättää monet luonnon ystävät.

Ihmisen toiminnan ja ilmastonmuutoksen jättämät jäljet

Molemmat ekosysteemit ovat kärsineet ihmisen toiminnasta, mutta lajien selviytymiskamppailu on ollut Australiassa huomattavasti tuhoisampaa vieraslajien vuoksi.

Eurooppalaisten saapumisen jälkeen vuodesta 1788 lähtien Australian ainutlaatuinen eläimistö joutui ennennäkemättömän paineen alle. Mantereelta on hävinnyt lyhyessä ajassa noin 10 prosenttia sen endeemisistä maanisäkkäistä, mikä tekee Australian nisäkkäiden sukupuuttotahdistamme maailman korkeimman. Suurimpana syynä tähän ovat olleet ihmisen mukanaan tuomat vieraat saalistajat, kuten ketut ja villiintyneet kissat, joita vastaan puolustuskyvyttömät pussieläimet eivät osanneet suojautua. Suomessa metsästyslainsäädäntö ja suojelualueet ovat puolestaan auttaneet pitämään suurpedot ja sorkkaeläimet tasapainossa, vaikka meilläkin ilmaston lämpeneminen uhkaa tunturialueiden lajeja, kuten naalia.

Suomen ja Australian eläimistön keskeiset erot

Suomen eläimistö

- Karhu, susi ja ilves hallitsevat ravintoketjun huippua

- Erittäin matala, lajit jaetaan laajan Euraasian mantereen kanssa

- Keskittyy kylmyydestä, lumesta ja suurista vuodenaikavaihteluista selviytymiseen

- Istukallisia nisäkkäitä, jotka kehittyvät kohdussa pitkään

Australian eläimistö

- Alkuperäiset suurpedot puuttuivat, dingo saapui myöhemmin ihmisen mukana

- Erittäin korkea, noin 87 prosenttia maanisäkkäistä elää vain täällä

- Keskittyy kuivuuteen, vähäravinteisuuteen ja maastopaloista selviytymiseen

- Pussieläimiä ja poikkeuksellisia munivia nokkaeläimiä

Mikon havainto ja ekologinen herätys

Mikko, 34-vuotias suomalainen luontoharrastaja, matkusti Australiaan tavoitteenaan ymmärtää, miksi sikäläinen luonto tuntuu niin vieraalta. Hän oli kasvanut tarkkaillen oravia ja jäniksiä suomalaisessa havumetsässä.

Ensimmäisellä viikolla Sydneyn laitamilla hän yritti etsiä tuttuja eläinkunnan malleja ja turhautui, sillä pussieläinten yöllinen rytmi teki havainnoinnista vaikeaa. Hän ei hahmottanut lajien rooleja.

Läpimurto tapahtui, kun Mikko lopetti lajien vertaamisen suoraan ulkonäön perusteella ja alkoi tarkkailla niiden käyttäytymistä. Hän tajusi pussiliito-oravan täyttävän täsmälleen saman roolin kuin kotoisa liito-oravasi.

Kuukauden maastotutkimuksen jälkeen Mikko ymmärsi, että maantieteellinen eristyneisyys oli vain antanut evoluutiolle eri rakennuspalikat samanlaisten luonnon ongelmien ratkaisemiseen, mikä muutti hänen tavan katsoa maailman eläinmaantiedettä.