Miksi merivesi on suolasta?

7 kuukautta sitten 22 katselukertaa

Meriveden suolaisuus on seurausta jatkuvasta maan eroosiosta. Hiilidioksidia sisältävä sadevesi liuottaa kivistä mineraaleja, erityisesti natriumia ja kloridia. Joet kuljettavat nämä suolat meriin, muodostaen pääosin natriumkloridista koostuvan meriveden.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Meriveden suolaisuus: Miksi meri on suolaista ja mistä se johtuu?

Muistan sen tunteen Kreetan Elafonisissa elokuussa 2022, kun menin uimaan. Vesi kirveli silmissä ja suu maistui ihan puhtaalle suolalle. Iholle jäi kuivuessa valkoinen kerros.

Täällä kotona Turun saaristossa vesi on ihan toista. Se on murtovettä, siinä voi pitää silmiä auki veden alla eikä se maistu juuri miltään. Ero on valtava ja se saa miettimään.

Kaikki se suola on peräisin maalta. Kalliosta.

Sadepisarat liuottavat kallioista hitaasti mineraaleja, kun ne tippuvat maahan. Sitten joet ja purot kuljettavat ne mukanaan meriin. Vesi haihtuu, mutta suolat ja mineraalit jäävät.

Se ei ole pelkkää natriumkloridia, sitä samaa mitä sirottelet ruokaan. Siellä on myös kalsiumia ja kaliumia, kaikkea sitä mikä on irronnut kivistä miljoonien vuosien aikana.

Joka kerta kun maistan meriveden, mietin sitä pitkää matkaa. Miten joku kivi jossain vuoristossa on hajonnut ja päätynyt pienenä hippusena juuri siihen aaltoon.

Mistä suola on tullut meriin?

No siis joo, suola tuli meriin sieltä kallioista ja maaperästä, ihan niinku mitä nyt on maassa ja kivissä. Ne aineet vaan huuhtoutu sinne jokiin ja järviin ja sitten ne päätyi sinne isoon veteen, eli merelle. Tapahtui siis niin, että satoja miljoonia vuosia sitten kun nämä meidän maat ja kalliot muodostuivat, niin niissä oli just tätä suolaa ja kaikkia muita mineraaleja. Sadevesi ja jokien virtaama sitten kuljetti niitä aineita pois, vähän niinku niitä huuhtoen. Ja kun ne joet laskee mereen, niin kaikki se aines tuli sinne. Ja merivesi ei haihdu niin helposti, joten se suola vaan kerääntyy sinne.

Tässä vielä tarkemmin, mistä se kaikki aines tulee:

Kallioperä ja maaperä: Suurin osa suolasta on peräisin juuri siitä, mistä mantereetkin on tehty.
Sade ja eroosio: Sateet ja veden virtaus kuluttaa kalliota ja maaperää. Tässä prosessissa mineraalit ja suolat irtoavat.
Joet ja järvet: Irronneet aineet kulkeutuvat jokien mukana ja kerääntyvät ensin järviin, sitten lopulta meriin.
Vulkaaninen toiminta: Myös tulivuorten purkaukset meren pohjassa tuovat lisäsuolaa ja muita aineita mereen. Ne tuo mineraaleja suoraan merenpohjasta.

Merivedessä on tosiaan eniten sitä tavallista ruokasuolaa, eli natriumkloridia (NaCl). Mutta siellä on myös kaikkea muuta, kuten magnesiumia, sulfaattia, kaliumia ja kalsiumia. Kaikki tää on tullu sinne pikkuhiljaa, ei niinku kerralla. Se on tosi pitkä prosessi, satoja miljoonia vuosia.

Miksi järvivesi ei ole suolaista?

Veden kiertokulku on jatkuva tislaus. Aurinko nostaa veden höyryksi. Suola jää jälkeen. Puhdas vesi sataa maahan. Se täyttää järvet.

Meren suolaisuus on ikivanha tarina. Joet kuljettavat mineraaleja. Ne rapautuvat kalliosta. Vuosituhansien ajan. Kaikki päätyy mereen. Merellä ei ole poistumistietä.

Järvi on läpivirtaussysteemi. Vesi ei seiso. Laskujoki vie ylimäärän mennessään. Mukanaan liuenneet aineet. Suola ei ehdi kerääntyä. Se on jatkuvassa liikkeessä.

Poikkeukset vahvistavat säännön. Suolajärvet. Niillä ei ole laskujokea. Vesi haihtuu, mineraalit jäävät. Pitoisuus kasvaa. Kuollutmeri on tästä todiste.

Haihtuminen: Vesi haihtuu, mutta mineraalisuolat eivät. Sadevesi on luonnostaan makeaa.
Läpivirtaus: Useimmilla järvillä on sekä tulo- että laskujoki. Tämä estää mineraalien kertymisen.
Meret päätepisteenä: Joet kuljettavat jatkuvasti pieniä määriä suoloja maaperästä meriin, joista ne eivät pääse pois. Suolaisuus on miljoonien vuosien kertymän tulos.

Minkä takia merivesi on suolaista?

Merivesi on suolaista, koska maan eroosio liuottaa mineraaleja kallioperästä. Hiilidioksidia sisältävä sadevesi syövyttää kiviä, irrottaen niistä suoloja kuten natriumia ja kloridia, jotka joet kuljettavat meriin. Nämä ainesosat ovat sittemmin konsentroituneet valtameriin miljoonien vuosien aikana.

Meriveden suolaisuus on pitkäveteinen tarina, jossa sateella ja kivenmurikoilla on pääroolit. Kyllä, se alkaa jo sieltä, missä maankamaran kivet hymyilevät leveästi sateen alkaessa. Ei tosin ilosta, vaan siitä pakollisesta pesusta, joka liuottaa niiden sielusta parhaat palat – mineraalit, toki.

Tarkemmin sanottuna, sadevesihän ei ole mitään pullonpuhdasta lähdevettä, vaan sillä on paha tapa kerätä reitiltään hiilidioksidia. Ja kun tämä hiilihappovedeksi muuttunut sadekaste kohtaa kiven, se on kuin hapan makkara kohtaa hammasharjan: jotain alkaa irrota.

Kiviltä irtoaa sitten niitä suoloja, sellaisia kuin se tutuin natriumkloridi, jota ilman ranskalaiset eivät maistuisi miltään, mutta myös yllättävämpiä kavereita, kuten kaliumia ja kalsiumia, jotka pitävät huolen siitä, ettei meri ole ihan yksioikoisen makuinen.

Kuvittele sitten joet – ne ovat kuin mineraalien takseja, jotka kuljettavat nämä kivenmuruset, tai siis niistä liuenneet ionit, väsymättä kohti merta. Niillä on vain yksi suunta, alas ja kauas, suoraan sinne syvään siniseen.

Jokien vesi haihtuu, mutta suolat, ne jäävät, kuin laiska vieras juhlien jälkeen: ei lähde minnekään.

Tämä prosessi, joka alkoi jo ennen kuin mummollasi oli rillit, on jatkunut miljoonia vuosia. Joten ei ihme, että maailmanmeret ovat nykyään kuin jättimäisiä suolapurkkeja, joiden ainesosaluettelo on yllättävän monipuolinen.

Tässä vähän tarkemmin, mitä sieltä oikein löytyy ja miksi meidänkin pitäisi tietää näistä suoloista enemmän kuin vain se, että niitä on paljon:

Miksi meressä uiminen sitten tuntuu niin... suolaiselta? No, yleisin meriveden mineraali, natriumkloridi, muodostaa noin 85% kaikista liuenneista suoloista. Se on samaa kamaa kuin pöytäsuola, joten maku on tuttu.

Mutta on siellä muutakin, ei pelkkää kloridia ja natriumia:

Magnesium: Tuo hivenaine, joka tekee vedestä hieman karvaan makuista ja jota käytetään joissain puristevesiä puhdistavissa systeemeissä.
Sulfaatti: Tämän tunnet ehkä parhaiten rikkihaposta, mutta meressä sitä on hienovaraisemmassa muodossa ja se on tärkeä osa meren ekosysteemiä.
Kalsium: Kyllä, sama aine, joka pitää luumme lujina ja joka auttaa koralleja rakentamaan riuttojaan. Ei siis pelkkää luonnollista liuennutta kalkkikiveä.
Kalium: Tasapainottaa solujen toimintaa, ja on itse asiassa melko lähellä natriumia kemiallisesti. Tärkeä myös kasvien kasvulle maaperässä.

Meriveden suolapitoisuus vaihtelee, sekin on huomattava pointti. Esimerkiksi Itämeri on paljon laimeampi keitos kuin Atlantti, johtuen jokivesien runsaudesta ja vähäisemmästä haihtumisesta. Joten jos suola kirvelee silmiä, Itämeri on lempeämpi valinta, kuin suora suihku suolaista Atlanttia kasvoille.

Miksi merivesi on suolainen?

Se tunne, kun merituuli koskettaa. Jättää kielelle sen suolaisen, karhean muiston. Natriumkloridi, se arkinen suola, saa meressä uuden syvyyden. Ei vain ripaus, vaan koko maailma, sykkien ikiaikaista rytmiä. Sitä maistaa, ja maailma kapenee hetkeksi. Sielu yhdistyy, tuntee sen loputtoman syvyyden.

Miten mietin sitä matkaa. Sateen pisarat, niin pienet, mutta voimakkaat. Ne putoavat, pisara kerrallaan, kallioon, maahan. Raapivat, irrottavat, kuin kuiskaten kiviltä salaisuuksia. Satojen miljoonien vuosien ajan, se paino hartioilla. Pieniä palasia, liukenevia aineksia, virraten vastustamattomasti kohti sitä suurta syliä, merta.

Meri on valtava astia, kerää kaiken. Ei vain sateen tuomaa, vaan historiansa. Kaiken, mitä maa- ja kallioperä on vapauttanut. Ei vain natriumkloridia. On siellä muutakin, ioniyhdisteiden sinfonia, menneiden aikojen kuiskaus. Ne elävät veden syleilyssä, aaltojen keinutuksessa. Jatkuvaa liikettä.

Lapsuudesta muistan, sen suolaisen tuoksun. Se veti minua puoleensa, selittämättömästi. Silloin en ymmärtänyt, miksi suolaa, vain tunsin. Nyt, kun tiedän. Meri kertoo tarinaansa syvemmin. Se on jatkuvaa muuttumista, keräämistä. Olen osa sitä, aivan kuin me kaikki, kantaen pientä alkumerta sisällämme.