Mistä keltakuume tulee?

Mistä keltakuume oikein tulee? Se on kysymys, joka on vaivannut minua jo kauan. Keltakuume... pelottava sana, eikö? Kuvittelen aina niitä kuvia, mitä olen nähnyt – ihmisiä, joiden silmät ovat täynnä tuskaa, keltaista ihoa... hirveää. Ja ajatella, että se kaikki lähtee niin pienestä, niin näkymätöntä hyttysestä.

Alkuun luulin, että tämä on vain jotain, mikä tapahtuu "siellä jossain", Afrikassa, niillä päiväntasaajan lähellä olevilla seuduilla. Mutta ei, sehän on myös Etelä- ja Väli-Amerikassa! Muistan lukeneeni jostain – oliko se joku dokumentti? – että jopa 20 000 ihmistä sairastuu keltakuumeeseen vuosittain. Se on… järkyttävää. Kaksikymmentätuhatta! Minun mielessäni se on valtava määrä, hirveä luku, joka saa vatsan kouristelemaan.

Ja se tartunta… hyttysen pistos. Niin pieni asia. Ensin apina, sitten ihminen, sitten ehkä toinen ihminen. Miten jokin niin pieni voi aiheuttaa niin paljon kärsimystä? Se on sellainen asia, mikä saa minut miettimään elämän haurautta, miten helposti kaikki voi muuttua. Muistan lapsuudesta, kun isoäitini kertoi tarinoita malariasta, joka oli hänen lapsuudessaan iso uhka, ja yhtäkkiä tuo keltakuume tuntuu jotenkin samalta... kaukaiselta, mutta samalla niin todentuntuiselta. Äitikin aina muistutti varovaisuudesta matkustettaessa trooppisiin maihin, tietysti, se ei koskaan ollut niin konkreettista kuin tämä keltakuumeen kuvaus.

Onko olemassa mitään tapaa estää sitä? Rokote on tietysti olemassa – onneksi! – mutta se ei ole kaikkien saatavilla, tiedän sen. Ja hyttyset, niitä on vaikea kontrolloida. Koko juttu tuntuu niin… epäreilulta. Pienet hyttyset, ja sitten tällaisia asioita tapahtuu. Ehkä sen takia olen niin varovainen, aina tarkistan matkakohteen tautiriskit, ennen kuin pakkaan reissukassin. Se on ehkä liioittelua, mutta en voi olla huolestumatta.