Mitä tarkoitetaan lääkeaineen jakautumisella?

Miten lääkeaine jakautuu kehossa ja mikä sen merkitys on?

Mietin sitä kerran, kun otin Burana 400 mg päänsärkyyn. Miten se lääke löytää perille just sinne missä sattuu. Se ei jää mahaan pyörimään vaan lähtee matkalle.

Se lääkeaine imeytyy verenkiertoon ja lähtee kiertämään ympäri kehoa. Se on kuin paketti postissa joka jaetaan kaikkialle. Sieltä verestä se siirtyy kudoksiin ja soluihin, sinne missä se teho tarvitaan. Ei se tiedä päänsärystä, se menee kaikkialle.

Veressä lääke ei oo yksin. Osa siitä tarrautuu kiinni proteiineihin, vähänkuin ottais taksin. Vain se vapaana reissaava lääke voi hypätä verestä pois ja tehdä työnsä.

Muistan sen aamun, oli joulukuun 5. päivä, istuin keittiössä ja olin just hakenut apteekista uuden paketin. Se maksoi jotain 8 euroa. Ajattelin et miten tää pieni nappi voi vaikuttaa niin isosti. Se on kemiaa, dynaaminen tasapaino vapaan ja sidotun lääkkeen välillä.

Tää jakautuminen on ihan oleellista. Se määrää, kuinka nopeasti lääke vaikuttaa ja kuinka kauan se teho kestää. Se on koko homman ydin.

Mikä vaikuttaa lääkeaineen jakautumiseen?

Lääkkeen jakautumisen määrittävät:

• Fysikokemialliset ominaisuudet: koko, rasvaliukoisuus, sähkövaraus.
• Sitoutuminen plasman ja kudosten proteiineihin.
• Aktiiviset kuljetusmekanismit: transportteriproteiinit.

Lääkkeen kohtalo sinetöidään molekyylitasolla. Sen matka elimistössä ei ole sattumaa. Se on tarkkaa kemiaa ja fysiologiaa.

Rasvaliukoisuus on avain. Se vie lääkkeen aivo-veriesteen ja istukan läpi. Varauksettomat, pienet molekyylit tunkeutuvat syvälle kudoksiin. Vesiliukoiset aineet jäävät tehokkaammin verenkiertoon.

Proteiinisitoutuminen sitoo lääkkeen. Vain vapaa, sitoutumaton fraktio on farmakologisesti aktiivinen. Se löytää kohteensa. Sidottu osuus on varasto, joka vapautuu hitaasti. Tämä sanelee vaikutuksen keston ja voimakkuuden.

Kudosten verenvirtaus on kriittinen. Runsaasti perfusoituneet elimet saavat lääkkeen ensimmäisinä. Aivot, maksa, munuaiset. Hitaammin se saavuttaa lihakset ja rasvakudoksen. Rasva toimii varastona lipofiilisille aineille.

Solukalvojen transportterit ovat portinvartijoita. Ne joko pumppaavat lääkettä sisään tai heittävät sen ulos. P-glykoproteiini suojaa aivoja pumppaamalla vierasaineita takaisin verenkiertoon. Se on monen lääkeaineresistenssin ytimessä.

Kuka saa suorittaa lääkeluvat?

Kesä 2018, mökillä. Aurinko paistoi, ja mä olin juuri saanut lääkeluvan suoritettua. Tuntuu oudolta, kun ajattelee sitä nyt. Se oli pitkä päivä. Istuin siellä pienen kuntamme terveyskeskuksen neuvotteluhuoneessa. Nurkassa oli vanha kasvi, joka oli jo aika kuivakkaan näköinen, niin kuin mäkin olin silloin.

Sitten se alkoi. En muista kaikkia yksityiskohtia, mutta tiesin, että tämä oli tärkeää. Minun piti todistaa, että ymmärrän lääkkeiden annostelun, turvallisuuden ja sen, miten toimia hätätilanteessa. Se oli hirveän jännittävää. Kädet hikosi.

Päällimmäisenä mieleen jäi se tunne, kun vastaava sairaanhoitaja tuli ja katsoi papereitani. Ja sitten hän hymyili. Se hymy oli kuin pieni valonpilkahdus. Se kertoi, että olin onnistunut. Sain sen luvan. Se tuntui todella hyvältä. Lääkeluvat on rajattu terveydenhuollon ammattilaisille ja joillekin sosiaalihuollon työntekijöille, joilla on asianmukainen koulutus.

Se lääkelupa tarkoitti, että sain jatkossa hoitaa niitä asioita vastuullisesti. En siis ollut enää vain joku apuri, vaan pystyin tekemään sen itse. Se toi varmuutta ja vastuuta samalla kertaa.

• Terveydenhuollon ammattilaiset (sairaanhoitajat, lähihoitajat, lääkärit jne.)
• Sosiaalihuollon ammattilaiset, jotka tarvitsevat lääkehoitoa työssään (esim. henkilökohtaiset avustajat tietyissä tehtävissä).

Ja se koulutus on ihan ehdottoman tärkeää. Ei sitä voi vain päättää alkaa jakamaan lääkkeitä. Pitää tietää mitä tekee. Se oli se jännityksen ja helpotuksen sekoitus, mikä jäi mieleen.

Onko lääkeluvat pakolliset?

Lääkeluvat ovat lakisääteinen velvoite. Tämä tarkoittaa, että tietyt tehtävät lääkehoitoon liittyen vaativat pätevyyden osoittamista. Ilman asianmukaisia lupia ei saa toteuttaa kaikkia niitä toimia, joihin lupa vaaditaan. Tässä ei ole kyse valinnaisesta lisäominaisuudesta, vaan laista.

• Velvoite perustuu lakiin: Lääkelupien vaatiminen on suora seuraus lainsäädännöstä, jonka tarkoituksena on varmistaa potilasturvallisuus ja laadukas lääkehoito. Ei ole mahdollista kiertää tätä vaatimusta.
• Miksi lääkelupia tarvitaan? Lääkehoito on vastuullinen tehtävä, joka vaatii tarkkuutta, tietoa ja osaamista. Luvat takaavat, että henkilö on saanut riittävän koulutuksen ja ymmärtää lääkehoidon periaatteet, riskit ja vastuunsa. Ajattele sitä niin, että kaikkihan eivät voi mennä operoimaan sydäntä pelkän nettisivun lukemisen jälkeen, vaikka se kuinka informatiivinen olisikin.

Lääkelupien suorittaminen verkossa, kuten Skholen tarjoama koulutus, tekee prosessista helpomman ja saavutettavamman. Koulutuksen laatu on tässä avainasemassa – on tärkeää, että opetus on kattavaa ja antaa valmiudet tehtävän vaatimaan osaamiseen. Verkko-oppiminen ei poista lakisääteistä velvoitetta, mutta se tarjoaa joustavan tavan sen täyttämiseksi.

Tämä koko kuvio kiteyttää jotain olennaista ihmiskunnan suhtautumisesta sääntöihin ja osaamiseen. Toisaalta haluamme vapautta ja helppoutta, mutta toisaalta turvallisuus vaatii rakenteita ja varmistuksia. Lääkeluvat ovat yksi tällainen varmistus, ja niiden hankkiminen on rehellisesti sanottuna välttämätöntä, jos aikoo toimia tietyissä lääkehoidon tehtävissä.

Saako hoiva-avustaja jakaa lääkkeitä?

Lääkkeet. Monimutkaista. Hoiva-avustaja saa antaa valmiiksi jaettuja lääkkeitä luonnollista tietä. Ei ilman ehtoja. Paperit pitää olla kunnossa.

Vaatii koulutuksen ja siihen liittyvän luvan. Muuten ei. Ei voi vain soveltaa. Se on tarkkaa hommaa.

Aina ei kuitenkaan. Huumausainelääkkeet tai pääasiassa keskushermostoon vaikuttavat – ne ovat ehdoton ei. Liian herkkää. Se on vastuuta, ei vain pillereitä.

Lääkehoidon kokonaisuus on aina ammattihenkilön vastuulla. Lääkärin tai sairaanhoitajan. Avustaja on osa, ei päättäjä. Ketju on selvä.

Tässä lyhyesti:

• Koulutus ja lupa: Aina edellytetään. Pelkkä hyvä tahto ei riitä.
• Vain valmiiksi jaellut: Ei saa itse annostella. Ne ovat jo valmiina, odottamassa.
• Rajoitukset: Huumausaineet ja keskushermostolääkkeet kielletty. Niiden väärinkäytön tai virheiden riskit ovat liian suuret.
• Vastuu: Kokonaisuus on ammattilaisen harteilla. Avustaja toimii delegoitujen tehtävien puitteissa.

Yksi asia on varma. Turvallisuus. Aina. Mieti sitä. Virhe voi maksaa paljon. Kaikki.

Saako lähihoitaja jakaa lääkkeitä?

Se oli se aamu, kun Pirkko oli kaatunut yöllä ja oli vähän sekaisin. Muistan sen kirkkaasti. Minä olin silloin vanhusten palvelutalossa töissä, Haukkarannan hoitokodissa, se oli syksy, 2022. Kaikki piti tarkistaa kahteen kertaan lääkärinkierroilta asti. Se lääkelistojen selailu siinä keittiön pöydällä, valo oli vielä vähän hämärä. Kahvin tuoksu auttoi keskittymään.

Lähihoitajana sain vastuulleni Pirkon ja muiden asukkaiden lääkehoidon. Se tarkoittaa käytännössä kaikkea. Ensin tilasin ne puuttuvat lääkkeet apteekista, kun huomasin hyllyssä olevan vajetta. Sitten, kun ne tulivat, pistin ne käyttökuntoon – joitakin murskasin, joitakin laimensin.

Seuraavaksi oli annostelu. Jokaiseen pieneen lääkekuppiin ne potilaskohtaiset annokset. Siinä joutui olemaan todella tarkkana, että oikeat tabletit menivät oikeille henkilöille. Joskus kädet tärisevät, kun tietää kuinka tärkeää se on. Pienikin virhe ja se voi olla vaarallista. Ajatuskin siitä ahdistaa.

Kun Pirkko heräsi, annoin hänelle ne tabletit suoraan suuhun. Samalla kierroksella muutkin saivat omat annoksensa. Oli silmätippoja vanhalle Veikolle, voide Marjatan kutisevaan jalkaan ja ne peräpuikot sitten toiselle asukkaalle. Luonnollisia reittejä käytin, niin kuin kuuluukin.

Tuntuu hyvältä, kun onnistuu ja kaikki saavat lääkkeensä oikein. Se vastuu on valtava, mutta myös luottamus. Siihen valmistaudutaan kunnolla.

Lähihoitajalla on siis oikeus tehdä monia lääkehoitoon liittyviä tehtäviä.

Tässä tarkemmin, mitä lähihoitaja voi tehdä lääkehoidossa:

• Tilata lääkkeitä apteekista.
• Laittaa lääkkeitä käyttökuntoon, esimerkiksi murskata tai laimentaa.
• Jakaa lääkkeitä potilaskohtaisiin annoksiin. Tämä on se annosjakelu.
• Antaa lääkkeitä luonnollista reittiä.
  • Tabletit ja kapselit suun kautta.
  • Liuokset suun kautta.
  • Silmä- ja korvatipat.
  • Voiteet ja laastarit iholle.
  • Peräpuikot.

Tämä kaikki vaatii tietysti riittävän lääkeluvan ja osaamisen. Jokaisessa paikassa on omat lääkehoidon suunnitelmansa ja koulutukset, jotka pitää käydä läpi ja päivittää säännöllisesti. Se on jatkuvaa oppimista.

Lisäksi on tärkeää:

• Tarkistaa lääkkeet aina kolminkertaisesti: oikea potilas, oikea lääke, oikea annos, oikea antotapa, oikea aika.
• Dokumentoida kaikki lääkehoidot huolellisesti.
• Tuntea lääkeaineiden vaikutukset ja sivuvaikutukset.
• Olla valmiina toimimaan hätätilanteissa.