Onko hylje peto?

Onko hylje peto? Kyllä – huippusaalistaja

onko hylje peto herättää kysymyksiä, koska laji vaikuttaa rauhalliselta vedessä lepääjänä. Todellisuudessa hylje kuuluu ravintoketjun huipulle ja käyttää aktiivista saalistuskäyttäytymistä hankkiakseen ravintonsa. Ymmärtämällä hylkeen ruokavalion ja aseman ekosysteemissä hahmotat paremmin sen vaikutuksen kalakantoihin ja Itämeren tasapainoon.

Mitä tarkoittaa, että hylje on peto?

Kyllä, hylje on peto. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi ihmiselle vaarallinen samalla tavalla kuin leijona tai susi. Peto-termillä tarkoitetaan ennen kaikkea eläimen paikkaa ravintoketjussa: se on lihansyöjä, joka hankkii ravintonsa saalistamalla. Hylkeet kuuluvat petoeläinten lahkoon (Carnivora), aivan kuten koirat, karhut ja näätäeläimet.

Hylje on sopeutunut mestarisaalistajaksi

Hylkeiden ruumis on kuin rakennettu vedessä saalistamiseen. Niillä on virtaviivainen, sileä ja pullea vartalo, jonka ansiosta ne liikkuvat vedessä sulavasti (citation:1). Etu- ja takaraajat ovat muuttuneet eviksi, jotka toimivat kuin potkurit. Isot silmät puolestaan näkevät hyvin veden pinnanalaisen hämäryyden läpi, joten ne pystyvät havaitsemaan saaliinsa jopa hämärässä ja syvemmällä vedessä (citation:1).

Tiesitkö, että hylkeet eivät pureskele saalistaan? Ne nielevät pienet kalat ja äyriäiset kokonaisina. Suuremman saaliin, kuten lohen, ne voivat repiä palasiksi terävillä hampaillaan. Hampaat eivät ole tehty jauhamiseen vaan kiinni ottamiseen ja repimiseen – se on selvä merkki pedon ruokavaliosta.

Mitä hylkeet syövät? – Peto toimii

Ruokavalio paljastaa pedon parhaiten. Hylkeet syövät lähes yksinomaan eläinperäistä ravintoa. Pääosa ruokavaliosta koostuu erilaisista kalalajeista, kuten silakasta, muikusta, turskasta ja lohesta. Ne syövät myös äyriäisiä, kuten katkarapuja ja kilkkejä, sekä kalmareita (citation:1)(citation:8).

Harmaahylje vai norppa – eroaako petojen ruokalista?

Itämerellä elävien hyljelajien ruokavaliossa on mielenkiintoisia eroja. Perämerellä tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että harmaahylje eli halli on todellinen huippupeto. Kesä-heinäkuussa, kun lohivaellus on parhaimmillaan, ylempien ravintoverkkotason lajien, kuten lohen ja taimenen, osuus hallin ravinnosta nousee jopa 53 prosenttiin (citation:8). Keskimäärin ^[1] näiden arvokalojen osuus on noin 39 % (citation:8).

Norppa sen sijaan on tyytyväinen vaatimattomampaan ruokavalioon. Samassa tutkimuksessa ei havaittu norppien käyttäneen lohta tai taimenta ravinnokseen ollenkaan (citation:8). Niille tärkeämpiä ovat alempien ravintoverkkotasojen lajit, kuten kilkki ja kolmipiikki. Parvikalat, kuten silakka ja muikku, ovat tärkeitä molemmille lajeille: ne muodostavat 40–60 prosenttia ravinnosta ympäri vuoden (citation:8). ^[2]

Vahvistaako hylje kalakantoja saalistamalla?

Tämä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta hylje itse asiassa saalistajana voi parantaa kalakannan terveyttä. Se nimittäin saa helpoimmin kiinni hitaat, sairaat tai huonokuntoiset kalat, jotka eivät jaksa uida karkuun (citation:3). Kun nämä yksilöt poistuvat kannasta, ne eivät pääse lisääntymään ja siirtämään heikkoja geenejään eteenpäin. Terveimmät ja vahvimmat kalat puolestaan jäävät eloon ja lisääntyvät. Hylje siis ikään kuin jalostaa kalakantaa vahvemmaksi, vaikka se ei tietenkään sitä itse tiedä (citation:3).

Hylje ravintoketjun huipulla

Hylkeen asemaa petona kuvaa hyvin sen sijoittuminen ravintoketjussa. Trofiataso kertoo, kuinka monennella askelmalla eliö on ravinnonhankinnassaan. Tuottajat, kuten levät, ovat ensimmäisellä tasolla. Kasviplanktonia syövät eläinplankton ovat toisella tasolla, ja pikkukalat kolmannella. Hylje on tyypillisesti neljännellä tai jopa viidennellä trofiatasolla (citation:4). Se on siis selvästi huippupeto.

Tästä syystä hylkeisiin kertyy myös ympäristömyrkkyjä. Ilmiötä kutsutaan biomagnifikaatioksi: ravintoketjun huipulla myrkkypitoisuudet ovat suurimmillaan, koska jokainen saalistaja syö monta pienempää eläintä ja kerää niiden sisältämät myrkyt itseensä (citation:9). Hylje on tästä hyvä esimerkki.

Onko hylje vaarallinen ihmiselle?

Tämä kysymys nousee usein mieleen, kun puhutaan pedoista. Suomessa elävät hylkeet eivät ole ihmiselle vaarallisia. Ne eivät näe meitä saaliina. Villieläiminä ne kuitenkin puolustautuvat, jos ne tuntevat itsensä uhatuiksi. Erityisesti emolla ja kuutilla voi olla vahva suojeluvietti. Maalla hylje saattaa ärähtää, jos sitä lähestyy liian läheltä, ja vedessä se voi purra, jos sitä yrittää koskea.

Nyrkkisääntö: pidä kunnioittava etäisyys. Jos hylje selvästi reagoi läsnäoloosi, olet liian lähellä.

Mitä yhteistä on koiralla, karhulla ja hylkeellä?

Kaikki ne kuuluvat petoeläinten lahkoon. Hylkeet ovat eväjalkaisia, joka on petoeläinten alaryhmä (citation:1). Ne ovat siis kaukaista sukua esimerkiksi näädälle, supikoiralle ja minkille – kaikille tutuille pedoille. Joskus tätä sukulaisuutta on vaikea uskoa, kun katsoo rantakalliolla köllöttelevää, pulleaa ja viiksikästä otusta, mutta evoluutio on vain muovannut siitä mestarillisen uimarin. Maalla se liikkuu kömpelösti, mutta vedessä se on vertaansa vailla oleva saalistaja.

Hyljekannat elpyvät – se kertoo petojen paluusta

Liiallinen metsästys ja ympäristömyrkyt ajoivat Itämeren hyljekannat todella ahtaalle 1900-luvulla. Pahimmillaan 1980-luvulla norppia oli enää arviolta 5 000 yksilöä ja harmaahylkeitä vain pari tuhatta (citation:10). Rauhoituksen ja ympäristön tilan parantumisen ansiosta kannat ovat kuitenkin toipuneet. Nykyään Itämerellä lasketaan olevan yli 40 000 harmaahyljettä (citation:10). Se on valtava muutos ja osoitus siitä, että huippupeto on tehnyt paluun ^[4].

Näin on. Hylje on peto – ja se on hyvä muistaa, kun seuraavan kerran bongaat sellaisen luonnossa.

Harmaahylje vs. Itämerennorppa – kuka on kovempi peto?

Harmaahylje (halli)

• Suurempi ja vahvempi, pystyy käsittelemään suurempia saaliita.

• Suurempi, koska se hakeutuu lohen ja taimenen perässä samoille apajille.

• Kala, erityisesti parvikalat (silakka, muikku), mutta myös lohi ja taimen.

• Opportunistinen ja tehokas; voi seurata arvokalojen vaelluksia.

Itämerennorppa

• Pienempi ja vähemmän voimakas, mikä rajoittaa saaliin kokoa.

• Vähäisempi, koska se ei tavoittele samoja arvokkaita kaloja.

• Pienet kalat (silakka, muikku) ja pohjaeläimet, kuten kilkki.

• Pysyy matalammissa vesissä ja keskittyy helpommin saatavilla olevaan ravintoon.

Kun hylje putsasi nuotan – kalastajan tarina Selkämereltä

Jorma, 58-vuotias ammattikalastaja Kustavista, on nähnyt urallaan kaiken. Mutta eräs syksyinen aamu 2019 jäi mieleen. Hän nosti lohipatoa tarkastaessaan nuotan ylös ja odotti näkevänsä hopeisen saaliin. Nuotassa oli vain yksi lohi – ja halli, joka oli uponnut nuotan pohjalle.

Jorman ensimmäinen ajatus oli, että hylje oli tukehtunut ja hän menetti saaliin lisäksi myös pyydyksensä. Osa nuotasta oli repaleinen. "Siinä sitä oltiin, ja vihakin kävi. Seuraavat kaksi päivää meni nuottaa paikatessa."

Myöhemmin Jorma alkoi miettiä asiaa toisin. Hän oli kuullut, että hallit saalistavat usein heikkoja lohia. Hän epäili, että nuottaan uponnut lohi oli ollut jo valmiiksi huonossa hapessa tai muuten heikkokuntoinen, ja hylje oli vain hyödyntänyt helpon aterian. "Tuli semmoinen olo, että luonto hoitaa itse valintaa. Ei se silti mukavalta tunnu, mutta ehkä se on se luonnon tapa."

Jorma vaihtoi myöhemmin hylkeenkestävämpiin rysiin. Vaikka satunnaisia käyntejä sattuu edelleen, hän on oppinut elämään hylkeiden kanssa. "Ne on täällä ennen meitä olleet. Ei tässä auta voivotella, pitää sopeutua. Ja myönnettävä se on: kyllä se on hieno eläin, kun se uiskentelee auringonlaskussa."