Milloin naiset pääsivät töihin?

Milloin naiset saivat oikeuden työhön?

Isoäitini kertoi, miten jo vuonna 1919 naimisissa olevat naiset saivat oikeuden työhön ilman miehen lupaa. Se oli valtava askel, todellinen vapautus.

Sitten tulivat sodat. Silloin ne todella näyttivät voimansa. Oma mummoni oli Tampereella Finlaysonin tehtaalla, kädet öljyssä ja melu korvissa. Hän piti Suomen rattaat pyörimässä, kun miehet olivat rintamalla. Ei siinä kyselty, jaksaako.

Se naisten työ on jotenkin syvällä suomalaisuudessa. Ei se ole vain numeroita paperilla. Se on sitä sitkeyttä, jonka näen vieläkin ympärilläni.

Ja ne maatilat. Mummo oli kotoisin pieneltä tilalta Pohjanmaalta. Hän hoiti karjan ja pellot yksin siskonsa kanssa, kun isä ja veljet olivat poissa. He olivat nuoria tyttöjä, mutta pyörittivät koko paikkaa. Se oli selviytymistä.

Tämä historia tekee minusta ylpeän. Suomi on tasa-arvon edelläkävijä, ja sen juuret ovat juuri näissä tarinoissa, ei vain laeissa.

Milloin naiset saivat mennä töihin?

Naiset saivat mennä ansiotyöhön vaiheittain.Naimattomat ja leskeksi jääneet saivat laajemman elinkeinovapauden vuonna 1868.Aviovaimot saivat oikeuden ansiotyöhön ilman miehen lupaa vasta vuonna 1919.

Mietin tätä naisten työssäkäyntiä usein. Miten se on muuttunut? Ajattele, että joskus piti kysyä lupa mieheltä! Aika hullua. Tuntuu niin vieraalta. Miten muka joku voi päättää, saanko tehdä työtä?

No siis, 1868. Se elinkeinovapaus, se oli tosi iso juttu. Silloinhan ne täysivaltaiset naiset, eli naimattomat ja lesket, pääsivät paljon paremmin elättämään itsensä. Enää ei tarvinnut anoa niitä porvarioikeuksia! Ajattele, miten vaikeaa oli olla itsenäinen nainen ennen sitä. En ymmärrä.

• 1868 Elinkeinovapaus:
  • Koski naimattomia naisia ja leskiä.
  • He olivat täysivaltaisia, saivat päättää omista asioistaan.
  • Sai harjoittaa ammatteja ja liiketoimintaa ilman porvarioikeuksien pakkoa.
  • Ennen tätä piti hakea erillisiä lupia. Kuulostaa työläältä!

Ja sitten ne aviovaimot. Voi jösses. Vuoteen 1919 asti. Siis, melkein sata vuotta sitten. Eihän siitä ole kauaa. Se, että mies pystyi estämään vaimonsa työnteon. Hullua. Onneksi asiat muuttuivat. Tai siis, 1919 avioliittolaki toi sen muutoksen. Se oli tärkeä askel.

• 1919 Avioliittolaki:
  • Aviovaimot saivat oikeuden päättää omasta työstään.
  • Ei enää miehen suostumusta tarvittu.
  • Todella merkittävä muutos naisten taloudelliseen itsenäisyyteen.

Mitä ihmiset teki ennen tätä 1868? Monet naiset teki työtä, mutta se oli usein näkymätöntä, kotitaloustyötä tai jotain pieniä pätkiä, palkatta. Tai sitten tosi rankkaa, kuten maataloustöitä. Mitä mun isomummi tekikään? Se oli joku käsityöläinen. Oliko se silloin jo leski, kun se aloitti? Enpäs tiedä. Pitääpä kysyä sukulaisilta.

Mietin, miten paljon se sitten oikeasti muutti arkea? Pääsikö kaikki naiset heti töihin, vai oliko siinä sitten muita esteitä? Varmaan palkkaerot oli hurjia. Onhan ne vieläkin, vaikka ei onneksi ihan yhtä pahat. Tai ainakin toivon niin. Työelämässä on kyllä tultava vastaan sekin, että ei ole sukupuolesta kiinni.

Se on kyllä uskomatonta, että niin kauan kesti. Vaikka Suomihan on tunnettu tasa-arvostaan, mutta tämä näyttää, että ei sekään ihan itsestäänselvyys ollut. Paljon on taisteltu. Ja taistellaan edelleen. Mutta ainakin nyt ei tarvitse kysyä mieheltä, saako töihin mennä. Se on sentään hyvä juttu. Hyvä juttu.

Milloin naiset pääsivät yksin ravintolaan?

Naiset pääsivät yksin ravintolaan Suomessa 1. maaliskuuta 1952. Tuolloin Helsinkiin, Mannerheimintie 93:een, avattiin White Lady. Se oli ennennäkemätöntä. Ei vaadittu herraseuraa.

Ravintolan perusti Suomen Naisten Huoltosäätiö Oy, nykyiseltä nimeltään Lotta Svärd Säätiö. Se oli naisten paikka. Naisten pyörittämä. Siinä oli voimaa.

White Lady ei ollut vain uusi ravintola. Se oli merkki muutoksesta. Hiljainen vallankumous. Naiset saivat oman tilan. Heillä oli oikeus tulla ja olla, itsenäisesti.

Muutamia syventäviä huomioita:

• Ajoitus: Avajaiset osuivat olympiavuoteen 1952. Suomi esitteli itsensä uudelleen.
• Tausta: Lotta Svärd -järjestön perintö. Säätiö tuki naisia työssä.
• Konsepti: "Lady bar". Naisille oma, turvallinen tila. Se mahdollisti itsenäisyyden.

Milloin naiset saivat oman pankkitilin?

Ihan hullua oikeesti ajatella tätä. Mun mummo just kertoi tästä kun kysyin, se eli just tätä aikaa nuorena. Se on niin outo ajatus ettei ois voinu vaan marssia pankkiin ja avata tiliä.

Tässä nää tärkeimmät vuosiluvut, nää on faktoja.

• Ajokortin nainen sai ajaa ilman miehensä lupaa vuonna 1958.
• Oman pankkitilin sai avata ilman lupaa vasta vuonna 1962.
• Työssäkäynti ilman miehen suostumusta tuli mahdolliseksi vuonna 1977.

Ja toi työnteko juttu on vielä hurjempi. Ennen tota lakimuutosta 1977 aviomiehellä oli ihan oikeesti laillinen oikeus mennä ja irtisanoa vaimonsa työsopimus. Ihan vaimon selän takana, vaimoa kuulematta kuulematta. Siis mitä.

Vaikka jo vuoden 1930 avioliittolaki teki naisesta periaatteessa tasavertaisen ja täysivaltaisen, niin vanhat asenteet ja käytännöt istu tosi tiukassa. Se vanha holhouslaki kumottiin, mutta mies oli silti perheen pää ja hallitsi perheen taloutta ja vaimonkin tuloja käytännössä. Nämä myöhemmät lait oli pakko säätää, että se tasa-arvo toteutu myös ihan käytännön elämässä eikä vaa paperilla.

Milloin naiset saivat tehdä töitä?

Milloin naiset saivat tehdä töitä? No, se on kyllä sellainen kysymys, että tekisi mieli kysyä takaisin, että milloin ihmiset saivat hengittää. Mutta historian kiemuroissa se ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista, varsinkaan kun puhuttiin naisista ja rahasta.

Perustieto pähkinänkuoressa, jotta Googlekin ymmärtää:

• Vuonna 1868 tuli voimaan elinkeinovapaus, ja sen myötä täysivaltaiset naiset, eli naimattomat tai lesket, saivat vihdoin luvan pyörittää omaa putiikkia tai muuta bisnestä ilman kumartelua porvarisherroille. Ajatella, he saivat elättää itsensä! Melkoinen vallankumous, vai mitä?
• Aviovaimojen tie työelämään oli huomattavasti kivisempi ja pidempi. Heidän piti odottaa aina vuoteen 1919 asti, ennen kuin he saivat itse päättää mennäkö töihin vai ei, ilman aviomiehen yleviä suostumusmurahduksia. Järjenvastaista, mutta totta.

Tässä oli pakko vähän odottaa, että miehet saivat paperit kuntoon. Voin kuvitella ne sukupuolten väliset neuvottelut: "Rakas, minä haluaisin... tietää, saanko mennä töihin?" "No jaa... hmm... pitää miettiä." Kuin jotain hallituksen kokouksia, mutta keittiön pöydän ääressä.

Ennen tätä riemukasta vuotta 1868 naisen asema oli usein kuin hienossa posliinikaapissa, tosin kaappi oli täynnä kotitöitä, lapsia ja peltoa, jos sattui maaseudulla asumaan. Virallisesti ja itsenäisesti heidän oli vaikea ansaita elantoa. Se oli vähän kuin olisi ollut mestari shakinpelaaja, mutta vain jos pelaisi yksin piilossa komerossa.

Monet naiset kyllä puursivat jo aiemminkin, olihan maatalous-Suomessa jokainen työkäsi tarpeen. He olivat piiat, karjakot, kudonnan asiantuntijat ja kaikki siltä väliltä. He vain eivät saaneet sitä tehdä "virallisesti" tai omalla nimellään. Heidän taloudellinen itsenäisyytensä oli täysin riippuvainen isästä tai aviomiehestä. Olihan se kätevää, kun sai naisen ja samalla ilmaisen työvoiman! Win-win – tosin vain toiselle osapuolelle.

Pieni lista lisäseikoista, jotka tekivät naisen elämästä mielenkiintoista:

• 1800-luvun puoliväli: Teollistumisen myötä naisten työllistyminen tehtaissa yleistyi. Se oli uusi mahdollisuus, mutta myös uusi tapa riistää työvoimaa halvalla.
• Naisilla ei ollut äänioikeutta ennen vuotta 1906 Suomessa, mikä on ihan oma lukunsa naisten oikeuksien polulla. Miten voi päättää omista töistään, jos ei saa edes päättää kenestäkään muusta? Logiikka on joskus melkoinen mysteeri.
• Perheoikeudelliset kysymykset: Vasta vuonna 1929 astui voimaan avioliittolaki, joka toi puolisot tasa-arvoisempaan asemaan taloudellisesti ja juridisesti. Kaksi astetta parempaa kuin aiemmin, mutta silti.

Nämä kaikki pienet "oikeudet" kurottelivat esiin kuin sienet syyssateella, mutta hitaimmin tuntui kasvavan se oikeus omaan taloudelliseen vapauteen. Kyllä siinä ehti tovi jos toinenkin vierähtää. Minusta tuntuu, että jos minun pitäisi odottaa noinkin kauan, minulta olisi jo hermot menneet ja olisin aloittanut jonkinlaisen vallankumouksen. Ehkä onkin hyvä, etten elänyt silloin.

Milloin naiset pääsivät armeijaan Suomessa?

Miten se nyt olikaan, naiset armeijaan? No, naiset pääsivät armeijaan Suomessa vuonna 1995. Siis silloin se virallisesti alkoi, ensimmäiset naiset palvelukseen.

Muistan kun siitä puhuttiin. Helena Valtonen, se nimi jotenkin jäi. Oli yksi niistä 24 ensimmäisestä, jotka aloittivat. Miten rohkeaa, ajatella! Olisiko minusta ollut siihen? En usko. Silloinhan se oli vielä aika kummallinen ajatus monille.

• Vapaaehtoinen asepalvelus naisille, se oli se juttu. Ei pakko.
• Miehillä toki edelleen pakollista, paitsi jos on kieltäytynyt tai saanut vapautuksen.
• Miksi naisille vapaaehtoinen? Onko se oikein? Yhteiskunnan päätöksiä.

No, vuonna 1995 he menivät. Mitä he sitten tekivät? Kaikkea samaa kuin miehetkin, mutta tietenkin se sopeutuminen vei aikaa. Kaikki alkoi nollasta.

Nyt vuonna 2024 tilanne on tosi erilainen. Naisia hakee ja suorittaa asepalveluksen joka vuosi valtava määrä. Se on jo ihan normaalia.

Mitä he nykyään tekevät? No, kaikkea mahdollista. Esimerkiksi:

• Erikoisjoukot. Kyllä, naiset voivat hakea niihinkin.
• Johtajakoulutus. Aliupseerit, upseerit. Naisia on paljon reservin johtotehtävissä.
• Kansainväliset tehtävät. Monia naisia palvelee rauhanturvaajina.

Mitä se tarkoittaa, tämä kehitys? Sitä, että yhteiskunta muuttuu. Armeija myös. Hyvä niin. Mitä se on tuonut? Uutta näkökulmaa. Toki monille se on vain kokemus, mutta onhan sillä merkitystä.

Miten meidän koulussa puhuttiin siitä? Ei paljoa, koska itse olin silloin vasta lapsi. Mutta vanhemmat juttelivat. Jotkut pitivät hyvänä ideana, toiset olivat skeptisiä. Aina sitä vastustetaan uutta.

Miksi joku nainen menee armeijaan tänään?

• Haaste.
• Isänmaallisuus.
• Uratoiveet. Moni hakeutuu puolustusvoimien palvelukseen myöhemmin.
• Itsevarmuus, oppia elämästä.

Minusta se on vain hienoa. Antaa mahdollisuuksia. Ja varmasti se on kehittänyt Suomen puolustuskykyäkin, eikö? Lisää osaajia. Kuka nyt olisi voinut kuvitella, että näin moni menee. Vuonna 1995 tuskin.

Milloin naiset saivat käydä töissä?

Voi voi, ennen naiset oli vähän kuin puutarhatonttuja, kauniina ja paikallaan, mutta kauppaa tekemään ei päässyt! Mutta sitten 1868 tuli sellainen juttu kuin elinkeinovapaus. Se oli vähän kuin sähkölamppu pimeässä nurkassa – yhtäkkiä ne naimattomat ja lesket, eli ne jotka olivat vähän kuin itsenäisiä sammakoita lammen reunalla, sai alkaa pyörittää omaa bisnestä ilman että piti ensin kumartaa ja pyytää porvarioikeuksia. Se oli iso juttu, melkein yhtä iso kuin keksiä, että kahvi piristää.

Mutta aviovaimot? Ne oli vähän kuin kukkapenkin kauneimmat kukat, jotka pysyivät vain siinä missä mies antoi. Vasta vuonna 1919 tuli sellainen mullistus, että nekin sai lähteä tienestiin omilla teillään. Ei enää tarvinnut miehen luvan pyytää kuin maitoa kaupasta, vaan sai itse mennä ja hankkia leivän päälle vaikkapa vähän juustoa. Se oli se vuosi, kun naiset kirjaimellisesti astui ulos keittiöstä ja kohti työelämää, vähän kuin luotijuna halki suomalaisen metsän.

Muuten, tuo 1868 elinkeinovapaus oli käänteentekevä, koska ennen sitä moni ammatti oli rajattu. Esimerkiksi kauppahuoneen perustaminen vaati porvarioikeuksia, joita ei naisille ilman aviomiestä ihan helposti annettu. Ajattele sitä, kuin yrittäisit rakentaa linnaa ilman lupaa piirtää piirustuksia!

Ja tuo 1919 laki, se oli osa laajempaa kehitystä, jossa naisten oikeuksia lisättiin monella saralla. Aviomiehen suostumus ansiotyöhön oli todellakin tiukka kahle, vähän kuin yrittäisi lentää varjoliitimellä ilman tuulta. Kun se poistui, naiset saivat vähän lisää siipensä ja lentää omia polkujaan.

Näiden muutosten myötä naiset alkoivat näkyä yhä enemmän yhteiskunnassa eri rooleissa, ei vain kotona tai perheen tukena, vaan aktiivisina toimijoina työelämässä. Se oli pitkä ja kivinen tie, mutta jokainen askel oli tärkeä!