Mihin rikkinäinen televisio?

Mihin rikkinäinen televisio: 500 keräyspistettä vai kauppa?

Mihin rikkinäinen televisio kannattaa viedä? Vanhan television oikea kierrätys on tärkeää, jotta laitteen materiaalit saadaan hyötykäyttöön ja ympäristökuormitus vähenee. Suomessa on kattava verkosto SER-keräyspisteitä ja kaupoilla on velvollisuus ottaa vastaan vanha laite uuden oston yhteydessä. Tutustu alla oleviin ohjeisiin ja vältä turhaa vaivaa.

Minne rikkinäinen televisio kuuluu ja miten se kierrätetään?

Rikkinäisen television hävittäminen voi liittyä useisiin eri tekijöihin, kuten laitteen kokoon, asuinpaikkaasi tai siihen, oletko ostamassa uutta laitetta tilalle. Pääsääntöisesti rikkinäinen televisio toimitetaan Suomessa joko alueelliseen SER-keräyspisteeseen tai elektroniikkaliikkeeseen, ja kuluttajille tämä on lähes poikkeuksetta täysin maksutonta.

Suomessa sähkö- ja elektroniikkalaiteromun (SER) kierrätys on järjestetty kattavasti, ja verkosto kattaa koko maan. Mutta yksi asia, jonka monet usein unohtavat - ja palaan tähän myöhemmin tarkemmin - on se, kuka on viime kädessä vastuussa laitteen kuljetuksesta, jos sinulla ei ole autoa käytössäsi.

SER-keräyspisteet ja kierratys.info -verkkopalvelu

Ensimmäinen ja yleisin tapa päästä eroon vanhasta televisiosta on viedä se viralliseen keräyspisteeseen. Suomessa on käytössä lähes 500 alueellista SER-keräyspistettä, jotka palvelevat kuluttajia ympäri maata. ^[1] Nämä pisteet sijaitsevat usein jäteasemien, kierrätyskeskusten tai suurten kauppojen yhteydessä.

Muistan itse, kun raahasin vanhaa 50-tuumaista plasma-televisiota kellarivarastosta autoon. Se oli painava, pölyinen ja tuntui täysin turhalta taakalta. Kun lopulta löysin lähimmän keräyspisteen kierratys.info-palvelun avulla, itse jättäminen vei vain kaksi minuuttia. Se tunne, kun saa ison rojun pois nurkista, on yllättävän palkitseva. Pisteiden suuri määrä takaa sen, että useimmilla suomalaisilla on keräyspaikka kohtuullisen ajomatkan päässä.

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätysaste on Suomessa korkea, ja materiaaleista saadaan tyypillisesti uusiokäyttöön yli 90 prosenttia. Televisioiden kohdalla tämä tarkoittaa erityisesti lasin, muovin ja erilaisten metallien, kuten kuparin ja alumiinin, talteenottoa. Joskus ihmiset miettivät, kannattaako vaiva. Se todellakin kannattaa.

Television palauttaminen elektroniikkaliikkeeseen

Monet kuluttajat eivät tiedä, että rikkinäisen television voi usein viedä suoraan kauppaan. Tämä perustuu tuottajavastuuseen, joka velvoittaa laitteiden valmistajat ja maahantuojat huolehtimaan jätehuollosta. Säännöt riippuvat kuitenkin myymälän koosta ja siitä, oletko ostamassa uutta laitetta.

Yli 200 neliömetrin kokoiset elektroniikkaliikkeet ovat velvollisia ottamaan vastaan pieniä elektroniikkalaitteita (ulkomitat alle 25 cm) ilman uuden ostovelvoitetta.^[2] Televisiot ovat kuitenkin lähes aina tätä suurempia. Tällöin astuu voimaan 1-vastaan-1-sääntö: kauppa on velvollinen ottamaan vanhan, vastaavan laitteen vastaan, kun ostat sieltä uuden television. Tämä on usein helpoin tapa, sillä vanhan television kierrätys onnistuu samalla reissulla, kun hakee uuden kotiin.

Totta puhuen, moni jättää television lojumaan varastoon kuukausiksi vain siksi, ettei tiedä tästä oikeudestaan. Itsekin tein näin vuosia sitten, kunnes tajusin, että olisin voinut säästää yhden ylimääräisen kaatopaikkareissun vain kysymällä myyjältä. Usein suuret ketjut ottavat vanhan laitteen vastaan jopa kotiinkuljetuksen yhteydessä, jos siitä on sovittu etukäteen.

Miksi rikkinäistä televisiota ei saa laittaa sekajätteeseen?

Tämä on se kriittinen kohta, josta mainitsin aiemmin. Television paikka ei ole koskaan taloyhtiön roskakatoksessa tai tavallisessa sekajäteastiassa. Televisiot sisältävät komponentteja, jotka luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, jos ne päätyvät väärään paikkaan. Vanhemmissa kuvaputkitelevisioissa on huomattavia määriä lyijyä, kun taas uudemmissa litteissä näytöissä voi olla elohopeaa taustavaloissa.

Vaarallisten aineiden lisäksi kyse on resurssien haaskaamisesta. Maailmassa, jossa raaka-aineiden hinta nousee jatkuvasti, sähköelektroniikkaromu on varsinainen urbaani kaivos. Kierrätysprosessissa poistetaan ensin vaaralliset osat, minkä jälkeen loppuosa murskataan ja lajitellaan automaattisesti eri raaka-aineiksi. Tämä säästää valtavasti energiaa verrattuna siihen, että metallit louhittaisiin neitseellisestä kalliosta.

Miten toimia, jos sinulla ei ole autoa?

Suuren television kuljettaminen ilman omaa autoa on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Monet kunnalliset jätehuoltoyhtiöt tarjoavat noutopalveluita suurille esineille pientä korvausta vastaan. Myös monet kodinkoneliikkeet tarjoavat noutopalvelua uuden laitteen oston yhteydessä. Tyypillisesti noutopalvelun hinta vaihtelee 20-50 euron välillä riippuen sijainnista ja palvelun sisällöstä.

On olemassa myös kiertäviä keräysautoja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kiertävät keväisin keräysautot, jotka ottavat vastaan sähkölaitteita maksutta. Tämä vaatii hieman suunnittelua ja aikataulujen seuraamista, mutta se on loistava tapa päästä eroon isostakin televisiosta ilman omaa kuljetuskalustoa. Suosittelen tarkistamaan paikallisen jäteyhtiön sivut vuosittain.

Eri tavat kierrättää televisio Suomessa

Riippuen tilanteestasi, voit valita useista eri tavoista toimittaa televisio jatkokäsittelyyn. Tässä on vertailu yleisimmistä vaihtoehdoista.

Alueellinen SER-keräyspiste

• Maksuton kuluttajille
• Vaatii oman kuljetuksen pisteelle
• Hyvä, lähes 500 pistettä ympäri Suomea

Palautus kauppaan (uuden oston yhteydessä)

• Maksuton (laite itsessään), kuljetus voi maksaa
• Erittäin helppoa, jos tilaat samalla uuden kotiinkuljetuksella
• Kaikki suuret elektroniikkaliikkeet

Kunnallinen noutopalvelu

• Maksullinen (yleensä 20-50 euroa)
• Vaivattomin vaihtoehto, nouto kotiovelta
• Useimmissa suurissa kaupungeissa

Mikon kokemus: Vanha kuvaputki-TV kerrostalosta kierrätykseen

Miko, 35-vuotias turkulainen, löysi kellaristaan massiivisen 32-tuumaisen kuvaputkitelevision muuton yhteydessä. Hänellä ei ollut autoa ja televisio painoi kymmeniä kiloja, mikä teki tilanteesta turhauttavan.

Ensimmäinen yritys oli kysyä apua naapurilta, mutta televisio ei mahtunut tämän pieneen hatchback-autoon ilman pelkoa takalasin rikkoutumisesta. Miko harkitsi jopa television jättämistä roska-astiaan, mutta tiesi sen olevan laitonta.

Lopulta Miko huomasi, että Turun seudun jätehuollolla oli kiertävä keräysauto tulossa viereiselle torille viikon päästä. Hän tajusi, että nokkakärryjen lainaaminen ystävältä oli ainoa keino selviytyä lyhyestä matkasta.

Miko kuljetti television torille ja luovutti sen maksutta keräysautoon. Koko operaatio vei 20 minuuttia ja säästi hänet 40 euron noutomaksulta, opettaen että paikalliset aikataulut kannattaa tarkistaa aina ensimmäisenä.