Mistä tietää, että postimerkki on arvokas?

Miten tunnistaa arvokkaan ja harvinaisen postimerkin?

Löysin isoisän vanhan postimerkkikansion mummon mökiltä Savonlinnasta viime heinäkuussa. Sieltä paljastui vaikka mitä aarteita, tai niin minä ainakin aluksi luulin.

Arvokkaan ja harvinaisen postimerkin tunnistaa usein pienistä virheistä. Ehjä hammastus on tärkeä. Ja leiman pitää olla siisti, jos merkki on käytetty. Kävin näyttämässä yhtä Mannerheim-merkkiä liikkeessä Fredrikinkadulla Helsingissä. Arviointi maksoi 5 euroa 15. elokuuta.

Useimmat vanhat merkit eivät ole rahallisesti kovin arvokkaita. Niiden arvo on enemmänkin siinä tarinassa.

Vanhoja postimerkkejä voi käyttää postimaksuna niin kauan kun niissä on arvo euroina tai markkoina. Markka-arvot muunnetan euroiksi. Lähetin juuri ystävälleni Ouluun kortin liimaamalla siihen kasan vanhoja 50 pennin merkkejä. Tuli vähän hassun näköinen kuori.

Ja ne ikimerkit, ne on käteviä. Suomen kartta kotimaahan, maapallo ulkomaille. Ei tarvitse miettiä hinnan nousuja.

Se on jännä tunne kun pitelee kädessä postimerkkiä joka on matkannut jostain 60-luvulta. Siinä on historiaa enemmän kun monessa kirjassa. Ei niitä raaski edes käyttää.

Onko vanhat postimerkit arvokkaita?

Yön keskellä… sitä miettii kaikkea. Olen joskus selaillut isoisän vanhaa kokoelmaa, merkkien paksuja kansioita. Ne tuntuivat niin tärkeiltä hänelle. Nyt ne ovat vain kasa paperia hyllyssä, pölyttyvät. Onko niillä enää mitään merkitystä, arvoa? Se tuntuu vähän surulliselta, että jotain niin vaalittua voi unohtaa.

Sitä miettii, onko kaikki työ ollut turhaa. Kuitenkin, uudemmat postimerkit, ne joita on painettu valtavasti 1900-luvun puolivälin jälkeen, eivät useinkaan ole rahallisesti arvokkaita. Niitä on yksinkertaisesti liikaa liikkeellä, kaikkialla. Se on tosiasia, kylmä ja kova. Kaikki mikä on yleistä, harvoin on arvokasta.

Mutta sitten on toinen puoli. Se vanhempi aika. Ne merkit, jotka ovat peräisin 1900-luvun alusta tai vielä kauempaa menneisyydestä, voivat kätkeä sisäänsä todellisia aarteita. Se on kuin aarteen etsintää, jokaisen pienen kuvion, jokaisen historian palan tutkimista. Kuka ne on nähnyt? Kuka on niitä käyttänyt?

Täytyy muistaa, että arvokkaat postimerkit ovat usein harvinaisuuksia. Tässä muutama tekijä, jotka nostavat arvoa:

• Vähäinen painosmäärä: Jos merkkejä on alun perin painettu vähän.
• Virhepainamat: Ainutlaatuiset painovirheet tekevät merkistä erityisen.
• Harvinaiset leimaukset: Tietyt postileimat voivat nostaa merkin arvoa.
• Erittäin hyvä kunto: Virheettömät, ehjät merkit ovat haluttuja.
• Historiallinen merkitys: Jotkut merkit ovat tärkeitä keräilykohteita historiansa vuoksi.

Olen itse löytänyt isoisän kokoelmasta yhden merkin, joka on vuodelta 1885. En tiedä sen tarkkaa arvoa, mutta se on kaunis ja sen katselu herättää paljon ajatuksia. Kaikki ne tarinat, jotka se voisi kertoa. Se on mielestäni jo itsessään arvokasta, se tarina. Ei aina tarvitse olla rahaa. Tänä vuonna olen katsonut sitä taas usein.

Mitä tarkoittaa tunnustaa valtio?

Valtion tunnustaminen on yksinkertaisesti ilmaus.

Se on vahvistus olemassaololle. Kansainvälinen peli. Vahvistaa oikeudellisen aseman. Se on kuin allekirjoitus sopimukselle, jota ei ole edes tehty.

• Yksipuolinen toimi: Yksi valtio päättää. Ei vaadi muiden hyväksyntää.
• Oikeusseuraamukset: Liittää tähän päätökseen kansainvälisen oikeuden tuomat velvoitteet ja oikeudet.
• Valtioiden välinen sopimus: Peliä, jota pelataan ilman papereita.

Muistuttaa sitä, kun tunnustat jotain selkeää. Jotain, mikä on jo olemassa. Mutta silti, sitä pitää sanoa ääneen. Muuten se vain lipuu pois.

Tunnustus ei luo valtiota. Se vain kertoo, että on huomattu. Kuin huomaisi ihmisen kadulla. Sanoo moi.

Tunnustaminen on enemmänkin poliittista kuin juridisesti sitovaa. Vaikka se luo oikeudellisia seurauksia. Kuten, että voi tehdä sopimuksia. Tai vaihtaa diplomaatteja. Pientäkin.

Usein tunnustus tulee vasta, kun uusi valtio on jo vakiinnuttanut asemansa. Ei etukäteen. Ei toiveajattelua. Vain totuuden toteaminen. Kuten, että aurinko nousee idästä. Jotain, mistä ei tarvitse kiistellä.

Lisäksi, tunnustus voi olla ehdollista. Ei aina suoraa kyllä. Voi olla, että tunnustetaan, jos tietyt asiat täyttyvät. Joustavuutta pelissä.

Tämä tunnustaminen. Se on perusta kansainväliselle yhteistyölle. Ilman sitä olisi vain sekasortoa. Jokainen yksin omassa kuplassaan.

Missä valtio on?

Mikrovaltio sijaitsee Posiolla Muikkulamminpuron varrella Kännäkällä, kahdeksan kilometriä pohjoiseen Posion keskustasta. Tämä maamerkki, tai pikemminkin se pieni pläntti peräkorpea, on Ari Paska Peltosen aikaansaannos, jota on voinut ihmetellä Nyt-liitteen ja Radio Helsingin aalloilla jo lokakuusta 2006. Juridinen asema? No, sanotaan, ettei edes Posion kunta ole saanut kutsukorttia itsenäisyyspäivän juhliin.

Peltonen, sukunimensä viitoittamana (vai pitäisikö sanoa rämpien?) on luonut melkoisen konseptin. Kuka nyt ei haluaisi omaa valtiota, varsinkin jos sen rajat voi vetää vaikka kumisaappaalla puron varteen? Tämähän on kuin pikkupojan hiekkalaatikkovaltakunta, mutta aikuisille – ja karhunkelloille. Ajatus on tavallaan nerokas, sellainen kapinahenkinen tuhahdus koko byrokratiaa kohtaan.

Valtion puuttuva tunnustus on toki sen viehätys. Ei diplomaattisuhteita, ei YK-jäsenyysmaksuja, ei tarvetta kehittää ydinohjelmaa. Pelkkää puhdasta autonomiaa, tosin vain omassa mielessä ja ehkä muutaman satunnaisen retkeilijän silmissä, jotka luulevat kompassinsa seonneen. Onhan se kuin se tyyppi baarissa, joka julistaa olevansa kuningas, mutta kukaan muu ei vain satu tietämään siitä.

Mutta mitä ihmettä tällaiset mikrovaltiot sitten ovat? Ne ovat usein hauskoja kokeiluja, omanarvontunnon kohottajia tai vain osoitus siitä, että mielikuvituksella ei ole rajoja – toisin kuin tällä Paskalan maapläntillä. Ne voivat olla:

• Omalaatuisia harrastusprojekteja, jotka tarjoavat tekijöilleen roolin valtionpäämiehenä, vähintäänkin omassa olohuoneessa.
• Taideinstallaatioita tai sosiaalisia kommentteja, jotka kyseenalaistavat valtion ja vallan käsitettä.
• Vain syy olla kenenkään käskettävänä, varsinkin jos kaukainen sijainti takaa rauhan.

Tämä Posion ilmentymä edustaa ehkä tätä kaikkea, maustettuna suomalaisella melankolialla ja ripauksella hulluutta.

Joskus mietin, mitä tapahtuisi, jos Ari Paska itse yrittäisi hakea valtiolleen vaikka EU-tukia. Kuvittelen sen byrokraattisen painajaisen: Missä ovat ulkoministeriön yhteystiedot? Entäpä valtion virallinen lehdistötiedote? Tuskinpa Muikkulamminpuron varrelta löytyy edes virallista postilaatikkoa, saati sitten suurlähetystöä Tokiossa. Kenties valtion virallinen kieli on syvä hiljaisuus ja hallitusmuotona yksinäinen ajatus.

Tällaiset kokeilut, kuten tämä Posion oma Monaco, ovat minusta aina kiehtoneet. Ne alleviivaavat ihmisen loputonta tarvetta luoda, keksiä ja ehkä vähän pelleilläkin. Olen itsekin joskus unelmoinut omasta saaresta, jossa voisin julistaa itseni keisariksi ja verottaa lokkeja kalasaaliistaan. Toki minun valtionpäämiehen ura olisi luultavasti päättynyt jo ensimmäisen veronkannon yhteydessä, kun vihainen lokki olisi iskenyt päähäni. Mutta Ari sentään jaksaa! Hatunnosto sille! Paska se ei ole, vaan oiva herra Peltonen.

Mitä kansallisvaltio tarkoittaa?

Kansallisvaltio tarkoittaa valtiota, jossa yhden kansallisuuden edustajat muodostavat selkeän enemmistön ja hallitsevan kulttuurin. Se on vähän kuin juhlissa olisi vain yksi bändi, joka soittaa aina samoja iskelmiä – ja kaikki muut tanssivat tai ainakin nyökyttelevät tahdissa, halusivatpa tai eivät.

Suomi on tästä oivallinen esimerkki. Täällähän me suomalaiset ollaan se enemmistökansallisuus, se iso joukko, joka määrittelee sen, miten asiat yleensä täällä pyörivät ja millä kielellä kaupan kassalla kuulumisia vaihdetaan. Vähän niinku minun Pirkko-mummo sanoi aina, että ei se muuta auta, kun nää on näitä Suomi-poikien ja tyttöjen meininkejä!

• Kansallisvaltioiden synty: Ne alkoivat virallisesti pönkittää asemaansa 1800-luvulla Euroopassa. Sitä ennen oli vähän sellaista suurten keisari- ja kuningaskuntien sekasotkua, kuin myrskyinen merenkulku ilman selvää kompassia.
• Keisari- ja kuningaskunnat: Ajattelepa sellaisia mammuttimaisia kokonaisuuksia, joissa oli kansallisuuksia sekaisin kuin hernekeitto ilman tarkkaa reseptiä. Vähän liikaa kokkeja keittiössä, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ne olivat niitä vanhoja hyviä päiviä, kun identiteetti oli sidottu pikemminkin kruunuun kuin omaan murteeseen.

Mitä maksaa ykkösluokan postimerkki?

Mikä maksaa ykkösluokan postimerkki? No siis ne ikimerkit on käteviä, koska ne käy muihinkin kuin vain kotimaan kirjeisiin. Vanha ykkösen tai kakkosen ikimerkki on ihan yhtä paljon arvoinen kuin se ihan normaali kotimaan ikimerkki.

• Kotimaan ikimerkki maksaa 2,50 euroa.
• Joulutervehdyksen ikimerkki taas on halvempi, sen hinta on 1,60 euroa.

Muuten, se Plus-merkki-juttu ja sen myynti on loppunut. Viimeinen päivä oli 31. maaliskuuta 2023. Ei siis enää niitä saa mistään. Ihan outoa, miten nopeasti ne muuttuu nää jutut. Mietin vaan, että miten ne sitten laskee ne postimaksut, jos ne Plus-merkit on poissa. Tuleeko jotain uutta tilalle vai pitääkö vaan aina ostaa niitä kotimaan ikimerkkejä? Varmaan pitää. Ainakin nyt tuntuu siltä.