Mitä laitetaan adressin kirjekuoreen kirjoitetaan?

Mitä adressin kirjekuoreen kirjoitetaan ja kenelle se osoitetaan?

Minä muistan kun hautajaisiin mentiin, isovanhempani kuoli silloin viime syksynä. Se oli Helsingissä, ja adressiin kirjoitettiin vainajan nimi ja kenen puolesta osanotetaan. Tietenkin lisättiin myös se muistolause, joka tuntui sopivalta.

Se on vähän kuin jättäisi viimeisen tervehdyksen, sellaisen pienen kädenpuristuksen. Ennen ajattelin, että se on vain muodollisuus, mutta nyt ymmärrän sen merkityksen. Se kertoo, että et ole unohtanut, ja haluat välittää surun ja tuen myös itseltäsi.

Kun isäni oli sairaana, hän itsekin mietti, mitä siihen adressiin piti kirjoittaa. Kysyin sitten äidiltäni, ja hän näytti sellaisen esimerkin. Oli tärkeää, että se tuli sydämestä, ei vain pelkkä pakollinen tehtävä.

Oikealle sivulle se tuli, sen muistan. Ja se muistolause, joku kaunis tai lohdullinen ajatus, se on se juttu, joka jää. Tulee sellainen tunne, että on tehnyt jotain merkityksellistä, jotain pysyvää.

Kenelle osanotto osoitetaan?

Osanotto vainajan lähiomaisille. Puoliso, lapset, vanhemmat, sisarukset.

Adressi hautajaisiin pääsyn estyessä. Kotikäynnillä kukat ja kortti riittävät.

• Kenelle: Vainajan lähimmät.
• Milloin: Esteen sattuessa hautajaisiin.

Mitä kirjoittaa suru-adresssiin?

Suruadressiin kirjoitetaan vainajan nimi, osanottoteksti ja kortin lähettäjien nimet. Usein kortin sisäpuolen oikealle sivulle tulee omistusosa, johon kuuluu vainajan nimi. Vasen sivu on omistettu muistosanoille tai värssylle.

Se oli pari vuotta sitten, kun mummoni ystävä, se herttainen vanha rouva naapurista, nukkui pois. Olimme tunteneet hänet lapsuudestani asti. Muistan sen aamun, kun äiti soitti ja kertoi. Silloin iski se tuttu, kolkko tunne rintaan, vaikkei hän ollut omaa perhettä, niin elävästi hän oli osa elämäämme ollut. Se suru on aina niin kummallinen, kun se iskee yllättäen tutusta ihmisestä.

Mietin heti, että pitääkö se adressi lähettää. Tottakai. Äiti pyysi minua täyttämään sen, koska hänellä oli käsi kipeänä. Istuin keittiön pöydän ääreen, ja edessäni oli se tyhjä, valkoinen adressi. Muistan, kuinka käteni tärisi hieman, kun avasin sen. Se paperin laatu, se tuntuu aina niin viralliselta. Olin jo aikaisemmin miettinyt, mitä ihmettä siihen oikein kuuluu kirjoittaa, kun en ollut itse niin monta kertaa niitä täyttänyt.

Aloitin tietenkin vainajan nimestä, kuten tapana on. Kirjoitin siististi rouvan koko nimen siihen oikeanpuoleiselle sivulle, toivoen että käsialani näyttäisi kunnioittavalta. Sitten tuli se hankalin osuus: ne muistosanat. Olen aina vähän huono runoilemaan tai keksimään kauniita fraaseja. Mietin hetken ja päätin hakea netistä valmiita värssyjä, koska en halunnut lähteä arpomaan jotain, mikä ei tuntuisi aidolta tai osuvalta.

Löysin useita vaihtoehtoja, ja joku niistä kosketti erityisesti. Se puhui rauhasta ja muistosta, juuri siitä mitä halusin viestittää. Kopioin sen tarkasti vasemmalle sivulle. Sitten vielä se osanottoteksti. Siinä ei saanut olla liikaa krumeluureja, vain se aito osanotto. Kirjoitin: Syvästi osaa ottaen suruunne. Ja sitten meidän nimet siihen alle, äidin, isän ja minun. Se tuntui juhlalliselta, mutta samalla jotenkin niin lohdulliselta. Se oli meidän tapa sanoa hyvästit.

Siinä keittiön pöydän ääressä, kun muste kuivui, tunsin sen pienen helpotuksen. Että se on nyt tehty. Se adressin täyttäminen on aina vähän kuin viimeinen ele ennen hyvästejä, konkreettinen todiste siitä, että muistaa ja välittää. Se ei poista surua, mutta se antaa pienen kanavan ilmaista sitä.

Tässä vielä tiivistetysti tietoa adressin sisällöstä ja täyttämisestä:

• Omistusosa:
  • Sijoitetaan yleensä kortin oikealle sisäsivulle.
  • Sisältää vainajan koko nimen. Esimerkiksi: Rakasta muistaen, Anna Virtanen.
• Muistosanat/Värssy:
  • Sijoitetaan yleensä kortin vasemmalle sisäsivulle.
  • Voi olla valmis runo, Raamatun jae tai itse kirjoitettu lyhyt runo.
  • Tarkoituksena on kunnioittaa vainajan muistoa ja välittää lohdutusta. Esimerkkejä:
    • Kauniina muistona elät sydämissämme.
    • Lepää rauhassa.
    • Valoisa muisto ei sammu koskaan.
    • Niin kuin muuttolintu pohjoiseen, sydämemme vie ikävän rantaan.
    • Herra, anna meidän nähdä sinun armosi ja lahjoita meille pelastuksesi.
• Osanottoteksti:
  • Kirjoitetaan yleensä nimien yläpuolelle.
  • Voi olla lyhyt ja ytimekäs. Esimerkkejä:
    • Syvästi osaa ottaen.
    • Lämpimästi osaa ottaen suruunne.
    • Olemme osallisena surussanne.
    • Voimia suuren menetyksen kohdatessa.
• Lähettäjien nimet:
  • Kirjoitetaan omistusosan alle, yleensä alareunaan.
  • Kertoo, ketkä osallistuvat suruun.
  • Voi olla yksityishenkilöitä, perhe, sukulaisia, ystäväjoukko tai työpaikan kollegat.
  • Kirjoitetaan selkeästi ja luettavasti.
• Aika ja paikka: Vaikka ei pakollinen, joskus lisätään diskreetisti kortin kulmaan pienellä.
• Käsiala: Selkeä ja siisti käsiala on kunnioittava. Jos oma käsiala tuntuu epävarmalta, voi pyytää toista kirjoittamaan.
• Toimitus: Adressi toimitetaan yleensä hautajaistilaisuuteen paikan päälle tai lähetetään suoraan vainajan omaisille.

Mitä adressin kirjoitetaan?

Se hiljainen hetki. Kynä lepää kädessä, paperi odottaa. Miten pukea sanoiksi se kaikki, mikä sydämessä tuntuu? Miten kerätä palasia muistoista, painavista, keveistä, valoisista? Adressi. Se on silta, henkäys, viimeinen kosketus.

Siihen adressiin, siihen pienen paperin tilaan, kätkeytyy niin paljon. Se on viimeinen tervehdys, ja sen ytimessä on aina vainajan nimi. Se nimi, joka oli niin tuttu, niin rakas, nyt piirrettynä paperiin kuin kaiverrus kiveen.

Ja sitten se osanottoteksti. Ne sanat, jotka tulevat syvältä. Ne voivat olla yksinkertaisia, "Osanottomme", tai sitten runollisempia, kertoen menetyksen syvyydestä. Tarkoitus on ilmaista lähettäjän tunteita ja lohduttaa niitä, jotka jäävät jäljelle.

Kuka kirjoittaa? Osanottaja tai osanottajat. Heidän nimensä allekirjoittavat tämän hetken. Tämä on tapamme kertoa: emme unohda, olemme tässä, kanssanne surussa. Se on myötätunnon ele, kämmenen painallus olkapäälle.

Muistosanojen pitää kantaa. Ne voivat olla lyhyitä, kuin huokaus tuulessa: "Kaipauksella", "Lämpimästi muistaen". Tai sitten pitempiä, muistellen ja kiittäen elämästä, hetkistä. Jokin kaunis runonpätkä, jokin lause, joka kuvaa menneitä päiviä.

Mikä on niiden muistosanojen syvin olemus? Ne luovat kuvan ajasta, paikasta, ihmisestä. Ne ovat lohdutuksen pisaroita. Ne ovat toistuvia toiveita, että surun keskellä on myös toivoa.

Mitä siihen adressiin sitten ihan tarkalleenkin kuuluu, sen pienen, painavan paperin sieluun?

• Vainajan nimi: Koko nimi, jotta muisto saa muodon. Ehkä syntymä- ja kuolinpäivät, jos tila sallii ja läheinen toivoo.
• Osanottoteksti: Muutamia esimerkkejä, valinnan mukaan:
  • Lämmin osanottomme.
  • Kauniit muistot eivät koskaan kuole.
  • Sydämellinen osanottomme suruunne.
  • Rauhaisaa lepoa.
  • Kiitos yhteisistä vuosista ja valoisista muistoista.
• Osanottaja/Osanottajat: Kirjoittajan tai kirjoittajien nimet. Yksityinen tai perhe. Esimerkiksi "Maija Virtanen" tai "Virtasen perhe".
• Muistosanojen tarkoitus:
  • Ilmaista tunteita: Surua, kaipuuta, kiitollisuutta.
  • Lohduttaa omaisia: Tarjota tukea ja osaaottoa vaikeassa hetkessä.
  • Kunnioittaa vainajan muistoa: Pitää muisto elävänä.