Kenen pääministerin johdolla tehtiin Suomen itsenäisyysjulistus vuonna 1917?

Suomen itsenäisyys 1917: Svinhufvudin linja ja 100–88

Kenen pääministerin johdolla tehtiin Suomen itsenäisyysjulistus 1917 avaa näkymän dramaattiseen valtapeliin, joka päätti pitkän vieraan vallan ajan. Monet uskovat päätöksen syntyneen yksimielisesti, mutta todellisuudessa hanke jakoi kansakunnan syvästi eri linjoihin. Historian ymmärtäminen vaatii perehtymistä tiukkaan poliittiseen taisteluun kulisseissa, jossa suora toiminta voitti varovaisen diplomatian.

Kuka johti Suomea itsenäisyyden hetkellä?

Suomen itsenäisyysjulistus annettiin Pehr Evind Svinhufvudin johtaman senaatin toimesta joulukuussa 1917. Vaikka nykyisin käytämme termiä pääministeri, Svinhufvudin virallinen nimike oli tuolloin senaatin puheenjohtaja. Hänen johtamaansa hallitusta kutsutaan historiassa nimellä Itsenäisyyssenaatti 1917, ja se oli vastuussa julistuksen laatimisesta ja esittämisestä eduskunnalle. Mutta yksi yleinen harhaluulo itsenäistymisestä elää edelleen - selitän myöhemmin tässä artikkelissa, miksi senaatin julistus ei suinkaan saanut varauksetonta tukea kaikilta osapuolilta heti alussa.

Svinhufvudin rooli oli ratkaiseva, sillä hän oli tunnettu laillisuusmies ja Venäjän sortotoimien vastustaja. Hänen kykynsä luovia poliittisessa kaaoksessa mahdollisti sen, että Suomi käytti maailmanpoliittisen tilanteen hyväkseen Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa. Suomen itsenäisyysjulistus 1917 pääministeri Pehr Evind Svinhufvudin johdolla ei ollut vain paperi, vaan se oli valtava poliittinen riski. Olen usein miettinyt, miltä senaattoreista tuntui istua suljettujen ovien takana säätytalolla, kun tiedossa oli, että naapurissa valta oli vaihtunut väkivaltaisesti ja oma tulevaisuus oli täysin hämärän peitossa. Se vaati poikkeuksellista rohkeutta.

Itsenäisyyssenaatin kokoonpano ja tavoitteet

Svinhufvudin johtama Mikä senaatti teki itsenäisyysjulistuksen kysymykseen vastaava elin koostui 11 jäsenestä, jotka edustivat maan porvarillisia puolueita. Senaatin ensisijainen tavoite oli katkaista siteet Venäjään mahdollisimman nopeasti ja laillisesti. Tämä 11 hengen ryhmä työskenteli valtavan paineen alla, sillä maassa vallitsi elintarvikepula ja yhteiskunnallinen jännitys kasvoi tunti tunnilta. Julistuksen sanamuoto oli hiottu tarkasti: se ei ollut pelkkä ilmoitus, vaan kutsu muille kansakunnille tunnustaa Suomen valtiollinen riippumattomuus.

P. E. Svinhufvud, jota kansa kutsui kunnioittavasti nimellä Ukko-Pekka, oli täydellinen henkilö johtamaan tätä prosessia. Hänen kokemuksensa tuomarina ja entisenä eduskunnan puhemiehenä antoi hänelle auktoriteettia, jota kukaan ei voinut ohittaa. Pehr Evind Svinhufvud itsenäisyysjulistus -prosessin keskeisenä hahmona toimi senaattoreiden muistiinpanojen mukaan valtavan kiireen alla. Piti toimia ennen kuin Venäjän tilanne vakiintuisi liikaa. Monet asiat tehtiin lennosta. Se ei ollut sellaista huoliteltua hallintotyötä, johon olemme nykyään tottuneet. Se oli selviytymiskamppailua.

Tapahtumien aikajana: 4. joulukuuta - 6. joulukuuta

Prosessin eteneminen oli hengästyttävän nopeaa. Senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle tiistaina 4. joulukuuta 1917. Tämän jälkeen eduskunnalla oli kaksi päivää aikaa käsitellä asiaa ennen lopullista päätöstä. Tässä vaiheessa senaattorit ja kansanedustajat tiesivät, että Suomi oli ollut osa Venäjän keisarikuntaa yhteensä 108 vuotta,^[2] ja tuon ajanjakson päättäminen oli historiallinen painolasti. Eduskunta hyväksyi senaatin esityksen lopulta torstaina 6. joulukuuta 1917.

Äänestys eduskunnassa oli tiukka, mutta historiallinen: senaatin esitys voitti äänin 100-88. Tämä luku yllättää usein ihmiset, jotka luulevat, että itsenäisyys oli yksimielinen itsestäänselvyys. Vastustava puoli, eli sosiaalidemokraatit, olisi halunnut neuvotella itsenäisyydestä ensin Venäjän uuden hallituksen kanssa välttääkseen konfliktin. Kuka teki Suomen itsenäisyysjulistuksen käytännössä? Se oli Svinhufvudin johtama porvarillinen senaatti. Peli oli kovaa. Tässä se mainittu harhaluulo: moni uskoo Suomen olleen täysin yhtenäinen päätöksen takana, mutta todellisuudessa kysymys tavasta, jolla itsenäistyminen tapahtuisi, jakoi kansakunnan syvästi.

Kun senaatti lopulta poistui rakennuksesta päätöksen jälkeen, tunnelma ei ollut pelkästään juhlava. Se oli helpotusta sekoitettuna pelkoon. Tiesivätkö he, että vain muutamaa kuukautta myöhemmin maa olisi sisällissodassa? Tuskin. Mutta he tiesivät, että paluuta entiseen ei ollut. Julistuksen luonnoksia tutkiessa voi havaita, kuinka kynänjälki muuttui hermostuneemmaksi loppua kohden. Se on inhimillinen yksityiskohta, jota oppikirjat eivät kerro.

Svinhufvudin perintö ja Suomen tunnustaminen

Julistuksen jälkeen alkoi kiivas diplomaattinen ralli. Itsenäisyyttä ei ollut olemassa ennen kuin muut valtiot sen tunnustivat. Svinhufvud joutui tekemään jotain, mitä hän oli aiemmin vastustanut: matkustamaan Pietariin pyytämään tunnustusta bolsevikkihallitukselta. Se oli nielaisua vaativa paikka. Mutta hän teki sen, koska Suomen etu vaati sitä. On mielenkiintoista, että Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden jo 31. joulukuuta 1917, ^[4] eli vain muutama viikko julistuksen jälkeen.

Nykyään Svinhufvudia muistetaan erityisesti tästä vakaasta johtajuudesta. Hän ei ollut täydellinen poliitikko, mutta hän oli oikea mies oikeaan aikaan. Hänen perintönsä on muistutus siitä, että joskus historia vaatii yksittäisiä ihmisiä nousemaan tilanteen tasalle, vaikka riskit olisivat kohtuuttomat. Itsenäisyys ei tullut ilmaiseksi, ja Svinhufvudin johtama senaatti maksoi siitä kovan hinnan poliittisena ja henkisenä paineena. Se oli hetki, jolloin Suomi todella syntyi valtioksi.

Pääministeri vs. Senaatin puheenjohtaja 1917

Suomen valtiollinen järjestelmä oli murroksessa vuonna 1917, ja johtajien tittelit poikkesivat nykyisestä.

Senaatin puheenjohtaja (Svinhufvud)

• Johti senaattia, joka toimi hallituksena keisarin vallan romahdettua
• Käytössä ollut virallinen titteli itsenäistymisen aikana
• Vastasi nykyistä pääministeriä, mutta ilman vakiintunutta parlamentaarista perinnettä

Pääministeri (Nykyaika)

• Nauttii eduskunnan luottamusta ja johtaa valtioneuvostoa
• Vakiintui virallisesti käyttöön vuoden 1919 hallitusmuodon myötä
• Maan korkein poliittinen johtaja, jolla on selkeä perustuslaillinen asema

Antin tutkimusmatka itsenäisyyden alkulähteille

Antti, 22-vuotias historian opiskelija Turusta, valmistautui tenttiin Suomen itsenäistymisestä ja tunsi olonsa hämmentyneeksi senaatin ja eduskunnan roolien välillä. Hän yritti lukea kuivia oppikirjoja, mutta nimet ja päivämäärät menivät jatkuvasti sekaisin, mikä turhautti häntä kovasti.

Hän yritti ensin vain muistaa numerot ulkoa: 11 senaattoria ja 100-88 äänet. Tuloksena oli kuitenkin vain täydellinen solmu päässä, ja hän melkein luovutti kokeen suhteen. Sitten hän päätti vierailla Kansallisarkistossa nähdäkseen alkuperäisiä asiakirjoja.

Hän tajusi, ettei itsenäisyys ollutkaan mikään kliininen prosessi, vaan täynnä inhimillistä pelkoa ja kiirettä, kun hän näki luonnosten reunamerkinnät. Tämä oivallus muutti kaiken: historia muuttui eläväksi tarinaksi ihmisistä suuren muutoksen keskellä.

Antti läpäisi tentin erinomaisin arvosanoin. Hän ymmärsi, että historian hahmottaminen inhimillisenä draamana pelkkien vuosilukujen sijaan teki tapahtumien muistamisesta luontevaa ja auttoi hahmottamaan kokonaisuuden paremmin.