Millä kielellä on eniten äidinkielisiä puhujia?

Huh, mietipä tätä: millä kielellä on eniten äidinkielisiä puhujia? Se on sellainen kysymys, joka saa mut pysähtymään ja miettimään maailman mittakaavaa. Ja vastaus? Mandariinikiina. Niin kuin, ihan järkyttävän paljon ihmisiä puhuu sitä!

Mutta sitten tulee se karvas maku suuhun. Kun luin jostain, että on olemassa kieliä, joilla on enää… no, joillain on vaan kaksi puhujaa. Zoque, esimerkiksi. Kaksi! Siis, miten se on mahdollista? Tulee ihan hirveän surullinen olo.

Olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja kulttuureista, ja ajatus siitä, että tuhannet kielet on tuomittu kuolemaan, se on… no, se repii sielua. Ajattele kaikkea sitä tietoa, niitä tarinoita, sitä maailmankuvaa, joka katoaa joka ikisen kielen mukana. Eikö se ole ihan valtava menetys?

Tuntuu jotenkin epäreilulta, että mandariinikiinalla on niin valtava ylivoima, kun samaan aikaan on olemassa zoquen kaltaisia aarteita, jotka hiljalleen katoavat. Mitä jos jokaisella kielellä olisi yhtäläiset mahdollisuudet kukoistaa?

Muistan kerran, kun olin matkoilla ja yritin opetella pienen pätkän paikallista kieltä. Se tuntui niin mahtavalta, kun pystyin edes vähänkin kommunikoimaan ihmisten kanssa heidän omalla kielellään. Se avasi ihan uusia ovia ja loi syvemmän yhteyden. Eikö jokaisella kielellä pitäisi olla mahdollisuus tehdä se?

Toivon vaan, että jotenkin, jollain tavalla, voitaisiin suojella näitä kieliaallon alle jääviä aarteita. Eikä vaan suojella, vaan myös vaalia ja arvostaa niitä. Ehkä meidän pitäisi alkaa kuunnella enemmän. Kuunnella niitä pieniä ääniä, jotka uhkaavat kadota. Koska, rehellisesti sanottuna, maailma olisi paljon köyhempi paikka ilman niitä.