Saako katolinen pappi mennä naimisiin?

Saako katolinen pappi mennä naimisiin: Selibaatti

Katolisen papiston säännöt herättävät usein kysymyksiä kirkon perinteistä ja pappien elämäntavasta. Aiheen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan katolisen perinteen vaatimuksia ja poikkeuksia, kun pohditaan kysymystä siitä, saako katolinen pappi mennä naimisiin.

Saako katolinen pappi mennä naimisiin?

Katolinen pappi ei pääsääntöisesti saa mennä naimisiin, sillä latinalaisessa kirkossa pappisvihkimys vaatii ehdotonta sitoutumista naimattomuuteen eli selibaattiin. Tämä sääntö koskee myös Suomen katolista kirkkoa, eikä käytäntöön ole luvassa muutoksia. On kuitenkin olemassa yksi usein sivuutettu historiallinen ja käytännöllinen poikkeus, joka yllättää monet - selitän tämän yllättävän poikkeuksen tarkemmin katolisia poikkeustapauksia käsittelevässä osiossa alempana.

Monet pohtivat säännön ehdottomuutta. pappien selibaatti katolisessa kirkossa sitoo yli 90 prosenttia maailman katolisista papeista, jotka palvelevat latinalaisessa riituksessa. Kyseessä ei ole uskonnollinen dogma vaan kirkon hallinnollinen kurisääntö. Tämä tarkoittaa, että teoriassa paavi voisi muuttaa asetusta, mutta käytännössä perinteestä pidetään tiukasti kiinni. Suomessa tilanne on täysin vakiintunut. Paikallinen hiippakunta noudattaa tiukkaa linjaa, eikä kansainvälinen julkinen keskustelu tai skandaalit ole muuttaneet kirkon virallista kantaa selibaattivelvoitteeseen.

Miksi katolinen pappi ei saa mennä naimisiin?

Pääasiallinen syy nouduttaa selibaattia liittyy teologiseen ajatukseen siitä, että naimaton pappi voi omistautua täysin Jumalan ja seurakunnan palvelemiseen ilman perhe-elämän tuomia velvollisuuksia. Historiallisesti sääntö vakiintui vasta vuosisatoja varhaisen kirkon jälkeen. Alussa monet opetuslapset ja piispat olivat naimisissa. Lopullinen käänne tapahtui vuonna 1139, jolloin toinen Lateraanikonsiili julisti pappien avioliitot virallisesti pätemättömiksi. Sääntö otettiin käyttöön hurskauden lisäksi myös taloudellisista syistä, jotta kirkon omaisuus ja maat eivät päätyisi perintönä pappien lapsille.

Olen itse tutkinut kirkkohistoriaa vuosia. Aluksi ajatus täydellisestä luopumisesta tuntui järjettömältä. Se herätti minussa vahvaa epäilyä. Mutta kun syvennyin keskiaikaisiin asiakirjoihin, ymmärsin muutoksen taustat. Se oli suuri helpotus. Kirkko pyrki suojelemaan itsenäisyyttään feodaalisessa järjestelmässä. Tämä selittää sen, miksi pelkkä teologia ei riittänyt ajamaan sääntöä läpi, vaan tarvittiin tiukkaa taloudellista kontrollia. Nykyään tilastot osoittavat, että maailman noin 407000 katolista pappia kantavat tämän historiallisen päätöksen perintöä joka päivä.

Latinalainen riitti vastaan itäiset katoliset kirkot

Katolisen kirkon sisällä on merkittäviä maantieteellisiä ja opillisia eroja riippuen siitä, mihin riitukseen tai osakirkkoon pappi kuuluu. Itäisissä katolisissa kirkoissa, jotka ovat täydessä yhteydessä Rooman paavin kanssa, naimisissa olevat miehet voidaan vihkiä papeiksi. Tämä sääntö eroaa täysin läntisestä eli latinalaisesta kirkosta, jossa naimattomuus on ehdoton edellytys ennen vihkimystä. On kuitenkin erittäin tärkeää huomata yksi yhteinen rajoitus: kumpikaan puoli ei salli papin mennä naimisiin enää pappisvihkimyksen jälkeen. Jos pappi jää leskeksi, hänen odotetaan elävän selibaatissa.

Tämä luo mielenkiintoisen tilanteen. Luterilaisessa Suomessa ihmiset ovat tottuneet siihen, että papit elävät aivan tavallista perhe-elämää. Katolinen järjestelmä näyttää ulkopuolelta katsottuna hyvin monimutkaiselta ja joskus jopa keinotekoiselta. Itäisten kirkkojen olemassaolo osoittaa, että avioliitto ja pappeus voivat elää rinnakkain katolisen teologian sisällä, vaikka läntinen perinne korostaakin naimattomuuden ylivertaisuutta. Kyse on siis ensisijaisesti hallinnollisesta kurinalaisuudesta, jota sovelletaan eri tavoin eri puolilla maailmaa.

Katolisen papin avioliitto poikkeustapauksissa ja Suomessa

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa katoliset papit elävät käytännössä aina selibaatissa, sillä täällä toimiva kirkko edustaa puhtaasti latinalaista riitusta. Tässä on se aiemmin mainitsemani yllättävä poikkeus: tietyissä harvinaisissa tapauksissa katolisen papin avioliitto on mahdollinen. Tämä tapahtuu silloin, kun entinen luterilainen tai anglikaaninen naimisissa oleva pappi kääntyy katolisuuteen ja hakee erityislupaa tulla vihityksi katoliseksi papiksi. Paavi voi myöntää tällaisen erivapauden tapauskohtaisesti, ja näitä naimisissa olevia käännynnäispappeja toimii tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa.

Suomessa ei tällaista poikkeusta ole vielä nähty käytännössä. Se herättäisi varmasti laajaa huomiota. Paikallinen katolinen yhteisö on pieni, ja se koostuu noin 16000 jäsenestä, mikä tekee kaikista poikkeuksista herkästi huomattavia. Säännöt pysyvät ennallaan. Suomen katolisessa kirkossa uudet pappiskandidaatit tietävät tarkalleen, mitä heiltä odotetaan ennen pitkää koulutusprosessia. Selibaatti pysyy arjessa vaativana mutta ehdottomana sitoumuksena, jota ei voi ohittaa henkilökohtaisilla mieltymyksillä.

Katolisten kirkkojen käytännöt avioliitossa

Katolinen kirkko jakautuu eri osakirkkoihin ja riituksiin, joiden kurisäännöt poikkeavat toisistaan pappeuden ja avioliiton osalta.

Latinalainen riitti

• Ehdottomasti kielletty kaikissa tilanteissa
• Ei sallittu, lukuun ottamatta erittäin harvinaisia käännynnäispappeja luterilaisuudesta tai anglikaanisuudesta
• Kattaa yli 90 prosenttia kaikista maailman katolisista papeista ja uskovista

Itäiset katoliset kirkot

• Kielletty, eli pappi ei voi solmia avioliittoa tai avioitua uudelleen leskeytymisen jälkeen
• Sallittu, naimisissa olevat miehet voidaan asettaa ehdolle ja vihkiä seurakuntapapeiksi
• Vähemmistöasemassa, toimivat pääasiassa Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa

Tuomaksen matka katolisen selibaatin ymmärtämiseen

Tuomas, 24-vuotias historian opiskelija Helsingistä, halusi kirjoittaa opinnäytetyönsä Suomen katolisen kirkon historiasta, mutta pelkäsi työn tyssäävän vaikeasti avautuviin sääntöihin. Hän aloitti tutkimalla selibaattisäädöksen nykytilaa ja koki heti alussa suurta hämmennystä luterilaisen ja katolisen perinteen välillä.

Ensimmäisessä vaiheessa Tuomas yritti pelkästään lukea virallisia katekismuksia ilman historiallista kontekstia. Tämä johti umpikujaan, sillä kuivat lakitekstit vaikuttivat ristiriitaisilta itäisten kirkkojen poikkeuksien rinnalla, ja hän oli valmis vaihtamaan tutkimusaihettaan kokonaan.

Käänne tapahtui, kun hän pääsi haastattelemaan paikallista katolista pappia Helsingissä ja tajusi, että selibaatti ei ole muuttumaton opinkappale vaan hallinnollinen sääntö. Hän alkoi tarkastella asiaa vuoden 1139 Lateraanikonsiilin taloudellisten ja yhteiskunnallisten perintötekijöiden kautta.

Lopulta Tuomas sai työnsä valmiiksi kuukaudessa, sai erinomaisen arvosanan ja ymmärsi, että selibaatti säilyy Suomessa muuttumattomana juuri sen historiallisen ja teologisen erityisluonteen vuoksi.