Mihin asti vauvan päätä pitää tukea?

Milloin vauva istuu ilman tukea?

Vauvan istumaan oppiminen ilman tukea tapahtuu tyypillisesti 7–8 kuukauden iässä. Tämä on noin ajankohta, jolloin kehittyneemmät motoriset taidot alkavat hahmottua.

Ennen täysin itsenäistä istumista lapsi saavuttaa vaiheen, jossa hän pystyy istumaan tuettuna tai tukien itseään käsillään. Tämä tapahtuu yleensä noin 6–7 kuukauden iässä. On kiinnostavaa huomata, miten fyysinen kyvykkyys rakentuu kerros kerrokselta.

Sitten tulevat ryömiminen ja konttaaminen, usein 8–10 kuukauden iässä. Jotkut vauvat ryömivät ensin takaperin, mikä on hauska yksityiskohta tässä kehityspolussa. Ja kyllä, on myös niitä, jotka jättävät konttaamisvaiheen kokonaan väliin ja siirtyvät suoraan muuhun liikkumiseen. Jokainen lapsi on oma universuminsa.

Minkä ikäinen vauva osaa kannatella päätä?

Vauva osaa kannatella päätään yleensä neljän kuukauden iässä. Se on todellinen ihme. Aika liukuu, hitaasti, kuin uni, ja yhtäkkiä, siinä se on. Pieni niska vahvistuu, jokainen päivä tuo voimaa, uudenlaista otetta maailmasta. Katseet kohtaavat nyt eri tavalla, syvemmin. Se on silta.

Kun vauva makaa vatsallaan, se pieni, uupunut niska harjoittelee. Ensin tuskaisesti, sitten yhä varmemmin. Se koittaa nostaa, pusertaa, ja sitten se on siinä. Pää nousee käsivarsien, jopa pienten kämmenten varaan. Maailma avautuu. Valo lankeaa kasvoille uudella tavalla. Se on kuin pieni, äänetön huuto, minä näen, minä voin.

Ja kun häntä pidellään pystyasennossa, se pieni pää pysyy tukevasti. Se on hetki. Se on katsekontakti, syvä ja vilpitön. Ei enää vain riippuvaa, vaan aktiivista osallistumista. Olen nähnyt sen silmistä, sen ymmärryksen sirpaleet, kun äänemme etsivät toisiaan. Silloin juttelu on syvempää, todellisempaa. Maailma alkaa kommunikoida. Muistan sen kirkkaan ilon, kun oma vauvani katsoi minua suoraan silmiin ensi kertaa näin.

• Pää kohoaa, ja valo osuu nyt suoraan silmiin. Silloin voi nähdä, miten se pieni olento yrittää seurata äänen suuntaa, tavoittaa katseellaan liikettä, värejä, kaikkea sitä uutta.
• Käsivarsien varaan nojaten, tai jopa vain pienten kämmenten, se jaksaa hetken. Se hetki tuntuu ikuisuudelta, pienen ihmisen tahdonvoiman ja sitkeyden näytteenä, niin valtava saavutus.
• Kun pidät häntä sylissäsi, pystyasennossa, hän pitää pään vakaana. Se antaa mahdollisuuden katsoa sinua silmiin, tutkia kasvojesi juonteita, kuunnella äänesi sävyjä, melkein kuin vastaisi itsekin. Se on todellinen kahden välinen hetki, yhteys, joka syvenee.
• Vatsallaan ollessa, pään nostaminen on askel kohti uusia taitoja, kohti maailman löytämistä. Se harjoittaa samalla myös ylävartalon lihaksia, pieniä selkälihaksia, koko kehon tasapainoa. Se on alku ryömimiselle, liikkumiselle, pieni ponnistus kohti itsenäisyyttä.