Miten saada vapautus kertausharjoituksista?

Huh, kertausharjoitukset… Tunnistan sen fiiliksen, uskokaa pois. Välillä tuntuu, että ihan oikeasti ei vaan jaksa. Se kutsu kolahtaa postiluukusta ja ekana ajatuksena on: “Miten ihmeessä mä pääsen tästä pälkähästä?” Tiedän, tiedän. Mutta se todellisuus on kylmä kuin varuskunnan aamupala: aluetoimisto, ja ainoastaan aluetoimisto, voi myöntää vapautuksen. Se vääpeli, jonka muistan vieläkin elävästi ensimmäisistä harjoituksista – tiukka kuin mikä! – hän ei voi, vaikka kuinka yrittäisi, eikä edes se harjoituksen johtaja. Ei auta valitus, ei uhkaus eikä mikään.

Joten, jos oikeasti haluaa välttää sen taisteluhaalarin pukemisen ja maastoon sulautumisen (ja ymmärrän sen, joskus ne omat menot vaan painaa enemmän vaakakupissa), niin suoraan yhteyttä aluetoimistoon. Kirjallisesti, muistakaa! Ja tässä tulee se todella tärkeä juttu: ajoissa! Muistan itse kerran, kun luulin hakemuksen menevän perille nopeammin, ja olin ihan varma, että ehdin… No, arvatkaa kahdesti. Kaksi viikkoa käsittelyaikaa. Minä sinne metsään, ihan viime tipassa. Ei kiva kokemus, voin kertoa. Eli oppirahat maksettuna, hoitakaa homma ajoissa.

Ja sitten se kirjallinen hakemus. Muistakaa perustella! “Ei jaksa” ei ihan riitä. Kerran kuulin jostain kaverista, joka oli saanut vapautuksen siksi, että oli juuri aloittanut uuden työpaikan, ja kertausharjoitukset olisivat sotkeneet kaiken. Järkevää, eikö? Itsellänikin oli kerran sellainen tilanne, että olin luvannut hoitaa siskon lapsia juuri harjoitusten aikaan. No, en tiedä oliko se nyt ihan pätevä syy virallisesti, mutta ainakin sain vapautuksen. Eli miettikää niitä perusteluja!

Luin jostain, että kertausharjoituksiin osallistuu vuosittain kymmeniätuhansia reserviläisiä – iso luku. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että aluetoimistot käsittelevät valtavan määrän vapautushakemuksia. Joten älkää lannistuko, jos ei heti tärppää. Ja muistakaa, että aina kannattaa kysyä neuvoa! Soittakaa aluetoimistoon, kysykää, selvittäkää. Ei se ole vaikeaa, ja voi säästää paljon vaivaa ja hermoja. Tsemppiä ja pitäkää lippu korkealla! (Tai no, ehkä ei ihan kirjaimellisesti… 😉)