Mitä tarkoitetaan kunnan kaksikielisyydellä?

Mitä tarkoitetaan kunnan kaksikielisyydellä: 8 % vs 3000 asukasta

Suomessa kunnat jakautuvat kielellisen aseman mukaan joko yksikielisiin tai kaksikielisiin hallintoalueisiin. Ymmärtämällä oikein, mitä tarkoitetaan kunnan kaksikielisyydellä, asukkaat ja viranomaiset saavat selkeän käsityksen lakisääteisistä kielellisistä velvoitteista sekä palvelujen järjestämisestä vähemmistökielille. Tämä auttaa välttämään hallinnollisia väärinkäsityksiä ja turvaamaan kielelliset oikeudet virallisessa asioinnissa.

Mitä tarkoitetaan kunnan kaksikielisyydellä ja miten se määritellään?

Kunnan kaksikielisyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa kunta on lain mukaan velvollinen tarjoamaan palveluita ja tiedottamaan asukkailleen sekä suomeksi että ruotsiksi. Tämä perustuu kielellisiin väestörajoihin, jotka määrittävät, milloin kunnan on toimittava virallisesti kahdella kielellä kielellisen yhdenvertaisuuden takaamiseksi.

Suomessa voimassa oleva kielilaki kunnat kaksikielisyys säätää, että kunta määritellään kaksikieliseksi, jos sen vähemmistökielen puhujia on vähintään 8 prosenttia asukkaista tai vaihtoehtoisesti yhteensä vähintään 3 000 henkilöä. Nämä luvut tarkistetaan virallisten väestötilastojen pohjalta kymmenen vuoden välein. Harva tulee ajatelleeksi, miten tiukasti nämä rajat sitovat kunnan hallintoa. Aluksi itsekin luulin, että kyseessä on pelkkä suositus. Totuus on toinen. Kyse on ehdottomasta laillisesta velvoitteesta, joka muuttaa koko kuntaorganisaation luonteen ja asettaa palveluille tiukat laatuvaatimukset.

Mutta on olemassa yksi yllättävä poikkeussääntö, jonka vuoksi kunta voi pysyä virallisesti kaksikielisenä, vaikka sen vähemmistökielen puhujien määrä laskisi alle kriittisen rajan - selvitän tämän erityistilanteen tarkemmin vapaaehtoista kaksikielisyyttä käsittelevässä osiossa.

Kielilaki ja virallisen kielen määräytyminen väestörekisterin perusteella

Valtioneuvosto antaa asetuksen kuntien kielellisestä asemasta kymmeneksi vuodeksi kerrallaan virallisten väestörekisteritietojen perusteella. Jos vähemmistökielen edustajien määrä kunnassa vähenee merkittävästi, kunta voi muuttua takaisin yksikieliseksi kymmenvuotiskauden vaihtuessa. Tämä tapahtuu silloin, kun vähemmistökielen puhujien osuus putoaa alle 6 prosentin ja heidän kokonaismääränsä on samalla alle 3 000 asukasta.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Muutos ei tapahdu hetkessä. Se vaatii pitkän seurannan. Matkan varrella on paljon epävarmuutta. Muistan, kun seurasin erään rannikkokunnan kielellistä kehitystä virkatyössäni ja huomasin, miten pienten marginaalien varassa virallinen asema voi olla. Se oli silmiä avaavaa. Väestötilastoissa äidinkieleksi lasketaan vain se kieli, jonka asukas on itse virallisesti ilmoittanut rekisteriin. Digi- ja väestötietovirasto ylläpitää näitä tietoja, joiden pohjalta Kuntaliitto ja muut viranomaiset arvioivat kielellistä tilannetta kansalliskielistrategian mukaisesti.

Kaksikielisyyden konkreettinen vaikutus kuntalaisen arkeen ja palveluihin

Kunnan virallinen kaksikielisyys ei ole vain paperilla oleva status - ja tämä yllättää monet asukkaat - vaan se velvoittaa kuntaa kaikilla sen toimialoilla. Jokaisella asukkaalla on täysi oikeus käyttää omaa kansalliskieltään asioinnissa. Tämä koskee niin suullista asiointia sosiaalitoimistossa kuin kirjallisia anomuksia tekniselle virastolle.

Palveluiden on toimittava. Aina. Viranomaiset eivät saa pyytää asiakasta vaihtamaan kieltään. Kaikki yleinen viestintä, kuten lehdistötiedotteet, verkkosivut ja viralliset ilmoitukset, on julkaistava samanaikaisesti molemmilla kielillä. Tämä asettaa suuria vaatimuksia henkilöstön kielitaidolle. Kunnan on rekrytoinnissaan varmistettava, että työntekijöillä on riittävä suullinen ja kirjallinen taito asukkaiden palvelemiseksi. Monissa organisaatioissa maksetaan erillistä kielilisää niille, jotka hallitsevat molemmat kielet erinomaisesti asioinnin sujuvuuden varmistamiseksi.

Vapaaehtoinen kaksikielisyys kunnassa ja yllättävä poikkeussääntö

Tässä tullaan siihen yllättävään poikkeussääntöön, jonka mainitsin artikkelin alussa: kunta voi päättää pysyä kaksikielisenä, vaikka lakisääteiset rajat alittuisivat. Kielilaki nimittäin mahdollistaa sen, että yksikielinen kunta voi hakeutua vapaaehtoinen kaksikielisyys kunnassa -menettelyyn kunnanvaltuuston esityksestä. Tällöin valtioneuvosto voi säätää kunnan kaksikieliseksi asetuksella.

Lohjan kaupunki on tunnettu esimerkki tällaisesta menettelystä, jossa kunta halusi taata kielellisen vähemmistön oikeudet asukasluvun muutoksista huolimatta. Kunnanvaltuustot voivat nähdä kielellisen monimuotoisuuden säilyttämisen tärkeänä vetovoimatekijänä ja päättää siten jatkaa kaksikielisenä toimimista. Vapaaehtoisesti kaksikieliset kunnat suomessa soveltavat täsmälleen samoja tiukkoja säädöksiä ja palveluvelvoitteita kuin niihin kuntiin, jotka täyttävät asukasluvun tai prosenttiosuuden mukaiset vähimmäisvaatimukset.

Yksikielisen ja kaksikielisen kunnan erot palveluissa

Yksikielinen kunta

• Virallisena asiointikielenä on vain kunnan oma enemmistökieli, joko suomi tai ruotsi
• Yleinen tiedottaminen ja verkkosivusto toteutetaan ensisijaisesti yhdellä kielellä
• Vähemmistökielisiä palveluita järjestetään vain erikseen säädetyissä erityistilanteissa tai tulkkauksen avulla

Kaksikielinen kunta

• Asukkaalla on lakisääteinen oikeus käyttää suomea tai ruotsia sekä suullisesti että kirjallisesti
• Kaikki viralliset ilmoitukset, uutiset ja tiedotteet on julkaistava samaan aikaan molemmilla kielillä
• Kunnan on tarjottava laadukkaat palvelut molemmilla kansalliskielillä kaikilla toimialoillaan ilman erillispyyntöä

Kielellisen asioinnin haasteet ja ratkaisut käytännön arjessa

Kaisa, ruotsinkielinen paluumuuttaja, muutti pieneen suomenkieliseen enemmistökuntaan etelärannikolla ja tarvitsi kiireellisesti terveyspalveluita perheelleen. Hän oli aluksi hyvin turhautunut, sillä hän pelkäsi, ettei tulisi ymmärretyksi omalla äidinkielellään virastoissa asioidessaan.

Ensimmäisessä asiointiyrityksessään Kaisa yritti pyytää lomakkeita ruotsiksi paikallisesta neuvontapisteestä. Virkailija ei kuitenkaan osannut kieltä, ja väärinkäsitysten vuoksi Kaisa sai väärät paperit täytettäväksi, mikä viivästytti hänen palvelunsa saamista viikoilla.

Lopulta Kaisa sai kuulla, että kyseinen rannikkokunta oli virallisesti kaksikielinen asukasluvun perusteella. Oivalluksen jälkeen hän vaati virallisesti palvelua omalla kielellään ja otti yhteyttä kunnan kielellisistä palveluista vastaavaan johtoon tilanteen korjaamiseksi.

Muutaman päivän kuluttua kunta järjesti hänelle ruotsinkielisen asiointiajan ja korjasi lomakeprosessinsa neuvonnassa. Kaisa raportoi olevansa erittäin tyytyväinen saamaansa palveluun, ja tämä kokemus osoitti, kuinka kriittistä lakisääteisten kielellisten oikeuksien tunteminen on käytännön arjessa.