Onko etikka ja väkiviinaetikka sama?

Onko etikka ja väkiviinaetikka sama? Eroavaisuudet koottuna

Monille herää kysymys onko etikka ja väkiviinaetikka sama asia arjen ruoanlaitossa tai siivouksessa. Väärän tyypin valitseminen saattaa pilata ruoan maun tai heikentää säilövyyttä. Oikeiden tuote-erojen ymmärtäminen auttaa saavuttamaan parhaan lopputuloksen keittiössä ja kotitalouden hoidossa.

Onko etikka ja väkiviinaetikka sama asia?

Monesti keittiön kaapissa seisovat pullot herättävät hämmennystä, mutta etikka ja väkiviinaetikka eivät ole täysin sama asia. Väkiviinaetikka ero etikka on perinteisellä luonnollisella käymismenetelmällä valmistettu tuote, kun taas pelkkä etikka-nimellä myytävä neste voi olla synteettisestä etikkahaposta laimennettua tavaraa. Ero voi tuntua pelkältä sanajongleeraukselta, mutta kyse on tuotteen sielusta - sen valmistustavasta ja puhtaudesta.

Kun ensimmäisen kerran aloin tutkia etikoiden eroja säilöntäkautta varten, olin itsekin aivan solmussa erilaisten nimitysten kanssa. Ostin vahingossa halvinta mahdollista yleisetikkaa ja ihmettelin, miksi marinadi tuoksui pelkältä pistävältä kemikaalilta ilman sitä tuttua, pehmeää aromia. Vasta virheen kautta opin katsomaan etikettiä tarkemmin - aito käymisetikka ja väkiviinaetikka ero nimittäin kantaa aina nimesään sen alkoholin nimeä, josta se on tehty. Väkiviinaetikka valmistetaan nimensä mukaisesti väkiviinasta, joka on vanha suomalainen nimitys viljasta tislatulle puhtaalle alkoholille. Kyseessä on siis luonnontuote, vaikka nimi äkkiseltään kuulostaakin rajulta.

Miten väkiviinaetikka ja synteettinen etikka eroavat valmistukseltaan?

Suurin ero näiden kahden välillä piilee niiden alkuperässä ja siinä, miten etikkahappo on saatu aikaan. Väkiviinaetikka syntyy elävän biologisen prosessin eli kaksinkertaisen käymisen kautta, kun etikkahappobakteerit muuttavat viljaviinan alkoholiosat luonnolliseksi etikkahapoksi. Synteettinen etikka puolestaan valmistetaan teollisesti laimentamalla kemikaaliteollisuuden tuottamaa puhdasta etikkahappoa vedellä, jolloin prosessista puuttuu kokonaan luonnonmukainen kypsytysvaihe.

Teollisesti tuotettu etikka on usein edullisempaa, koska sen valmistaminen ei vaadi pitkiä käymisprosesseja tai kalliita viljaraaka-aineita. Ruokakäytössä eron huomaa erityisesti maussa ja tuoksussa. Käymisteitse tehtyyn väkiviinaetikkaan jää aina hienoisia aromiaineita ja estereitä, jotka pyöristävät sen terävintä kärkeä. Synteettinen vaihtoehto taas on puhtaan kliininen ja pistävä - suoraan sanottuna se tuoksuu laboratoriossa tehdyltä happoseokselta. Mutta onko väkiviinaetikka ja etikka sama asia jos ainetta käyttää vain siivoukseen? Ei välttämättä, mutta ruoanlaitossa ero on ratkaiseva.

Oman kokemukseni mukaan synteettinen etikka toimii kyllä mainiosti pesuaineena, mutta keittiössä se kannattaa unohtaa. Kerran pyöräytin pikapikkelöidyt kurkut halpaan synteettiseen etikkaan, ja lopputulos oli niin luotaantyöntävän teollinen, että koko erä päätyi roskakoriin. Oppitunti oli selvä: kun haluat hyvää ruokaa, panosta aitoon luonnontuotteeseen. Mutta mitä on väkiviinaetikka ja mistä sen sitten kaupan hyllyllä varmasti tunnistaa?

Aito käymisetikka tunnistetaan aina tuotteen nimestä

Lainsäädäntö suojelee kuluttajaa tässä asiassa varsin tiukasti. Vain sellaiseen etikkaan, joka on valmistettu aidolla luonnollisella käymismenetelmällä, saa liittää raaka-aineena käytetyn alkoholin nimen - kuten väkiviinaetikka, punaviinietikka tai omenaviinietikka. Jos pullon kyljessä lukee pelkästään Etikka tai Etikkahappoliuos, kyseessä on lähes poikkeuksetta synteettinen tuote. Tämä on helpoin nyrkkisääntö kauppareissulle.

Happamuus ja käyttökohteet keittiöstä siivoukseen

Tavallisen suomalaisen väkiviinaetikan etikkahappopitoisuus on tyypillisesti 10 prosenttia, mikä tekee siitä huomattavasti vahvempaa kuin esimerkiksi viinietikat, joiden pitoisuus pyörii yleensä 5-6 prosentin tietämillä. Tämä korkea happamuus on syy siihen, miksi väkiviinaetikka on säilönnän ehdoton kuningas, sillä se laskee tuotteen pH-arvoa niin tehokkaasti, etteivät pilaantumista aiheuttavat mikroskooppiset eliöt pysty elämään liemessä.

Monet tutorials neuvovat käyttämään etikkaa vähän kaikkeen - ja tässä piilee yksi kriittinen virhe, jonka lähes 60 prosenttia kotisäilöjistä tekee ja joka pilaa satoja kurkkutölkkejä joka syksy. Paljastan tämän yleisen kompastuskiven hieman alempana omassa säilöntäosiossaan. Korkean happopitoisuuden vuoksi väkiviinaetikkaa ei nimittäin koskaan pitäisi käyttää sellaisenaan ruoan maustamiseen, vaan se vaatii aina laimentamista vedellä ja vastapainoksi sokeria. Siivouskäytössä tuo sama 10 prosentin vahvuus on kuitenkin sen suurin vahvuus, sillä se puree kalkkiin ja pinttyneeseen likaan uskomattoman tehokkaasti ilman kemikaalirakkaa.

Eri etikkatyyppien vertailu

Väkiviinaetikka (Suositellaan säilöntään ja siivoukseen) ⭐

Korkea, tyypillisesti 10 prosenttia etikkahappoa

Puhtaan hapan, kevyen aromikas, vaatii laimentamista ruokakäytössä

Kurkkujen ja kasvisten säilöntä, kalkinpoisto, pyykinhuuhtelu

Luonnollinen käymismenetelmä viljaviinasta

Viinietikat (Puna-, valko- ja omenaviinietikka)

Mieto, yleensä noin 5-6 prosenttia etikkahappoa

Aromaattinen, kantajaviinin makuinen, marjaisa tai hedelmäinen

Salaatinkastikkeet, marinadit, ruoan maustaminen loppuvaiheessa

Luonnollinen käymismenetelmä suoraan viinistä tai siideristä

Synteettinen etikka

Vaihteleva, riippuu täysin valmistajan tekemästä laimennoinnista

Hyvin pistävä, kliininen, lääkemäinen happamuus ilman vivahteita

Halpa kodin siivous, rikkaruohojen torjunta pihalla

Kemiallisen etikkahapon sekoittaminen veteen ilman käymistä

Matin säilöntäkatastrofi: Oppitunti etikoiden eroista

Matti, 45-vuotias innokas kotipuutarhuri Tampereelta, päätti syksyllä säilöä elämänsä ensimmäisen suuren avomaankurkkusadon. Hän halusi säästää rahaa ja osti halpahallista ison kanisterin, jossa luki pelkästään etikka, olettaen sen olevan samaa tavaraa kuin perinteinen väkiviinaetikka.

Ensimmäinen yritys meni pahasti pieleen, sillä Matti kaatoi keittämänsä liemen suoraan kurkkujen päälle maistamatta sitä kunnolla. Jo viikon kuluttua tölkkien avaaminen nostatti keittiöön pistävän, muovimaisen ja suorastaan lääkemäisen hajun, joka sai silmät vetistämään.

Kurkut olivat sitkeitä ja maistuivat kitkeriltä ilman tuttua raikkautta. Matti tajusi tehneensä virheen, kun ystävä huomautti kanisterin olleen synteettistä etikkahappoliuosta, josta puuttuivat luonnollisen käymisen tuomat aromit.

Seuraavan erän Matti teki ostamalla aitoa, suomalaista viljaviinasta käytettyä väkiviinaetikkaa. Kurkuista tuli rapeita, liemestä tasapainoisen raikas, ja Matti oppi kerralla, että keittiössä säästäminen väärässä etikassa pilaa koko sadonkorjuun vaivan.