Mihin käyttää karkeaa merisuolaa?

Mitä eroa on ruokasuolalla ja merisuolalla?

Ruokasuolan ja merisuolan ero perustuu niiden alkuperään, käsittelytapaan ja jodiointiin. Ruokasuola on tyypillisesti pitkälle puhdistettua vuorisuolaa maanalaisista esiintymistä, kun taas merisuola saadaan nimensä mukaisesti haihduttamalla merivettä.

Molempien kemiallinen perusta on natriumkloridi (NaCl). Se on se yhdiste, joka saa aikaan suolaisen maun. Kysymys onkin siitä, mitä muuta paketin mukana tulee. Merisuolan imago luonnollisempana on psykologisesti tehokas, mutta ravitsemuksellisesti ero on mitätön. Se on kuin vertaisi tislattua vettä lähdeveteen; perusmolekyyli on sama.

Ihmismieli on taipuvainen romantisoimaan käsittelemätöntä.

Terveysnäkökulmasta ratkaisevin tekijä on jodi. Suomen maaperä on jodiköyhä, ja siksi ruokasuolaan lisätään jodia kilpirauhasen toiminnan turvaamiseksi ja struuman ehkäisemiseksi. Tämä on kansanterveydellinen toimenpide. Merisuolaa ei pääsääntöisesti jodioida.

Sitten on gastronominen ulottuvuus, jossa erot ovat todellisia. Kiderakenne vaikuttaa suutuntumaan ja siihen, miten suola liukenee kielellä. Tässä merisuolahiutaleet, kuten kuuluisa fleur de sel, ovat omassa luokassaan. Niiden rakenne antaa rapean loppusilauksen annokseen.

Itse käytän keittiössäni molempia. Jodioitua perussuolaa pastan keitinveteen ja leivontaan, mutta viimeistelyyn aina laadukasta sormisuolaa. Se on puhtaasti esteettinen ja tekstuurillinen valinta.

Yhteenvetona erot:

• Alkuperä: Ruokasuola (vuorisuola) louhitaan maasta. Merisuola kerätään merestä.
• Prosessointi: Ruokasuola on pitkälle puhdistettua ja hienojakoista. Merisuola on vähemmän käsiteltyä.
• Jodi:Ruokasuola on yleensä jodioitu, merisuola ei. Tämä on tärkein käytännön ero suomalaisessa ruokavaliossa.
• Hivenaineet: Merisuolassa on jäämiä muista mineraaleista (magnesium, kalsium, kalium). Niiden määrät ovat kuitenkin niin pieniä, että niillä ei ole ravitsemuksellista merkitystä.

Voiko merisuolaa käyttää ruoanlaitossa?

Joo totta kai voi käyttää, ihan ehdottomasti. Siis karkee merisuola on ihan peruskamaa keittiössä, ainaki meillä aina ollu, äiti aina sano et se on parasta. Se liukenee hitaammin ku hieno suola joten se on just siks hyvä tietyissä jutuissa. Ite käytän sitä melkeen kaikkeen.

Eli joo, merisuola sopii ruoanlaittoon. Ihan perusjuttu.

Mihin sitä sit käytetään? No vaikka mihin, tässä muutama esimerkki. Osa on ihan itsestään selviä ja osaa et ehkä oo aatellu.

• Keitinvedet: Ihan klassikko. Eli pastan, perunoiden, riisin ja nuudeleiden keitinvesi. Mä laitan aina reilulla kädellä, tulee paljon paremman makusia. Aina.
• Kalan graavaus: Tähän se on ihan pakollinen, siis graaviloheen ja sillee. Ei tuu mitään ilman kunnon karkeeta merisuolaa, se imee sen kosteuden just oikein. Testasin viime jouluna ja tuli niin hyvää et kaikki kehu.
• Rapujen keittäminen: Rapujen keitinliemeen kans ehdottomasti, ja tilliä. Se kuuluu asiaan.
• Lihan suolaus: Suolakuori on yks juttu mihin se käy, esim kokonaiselle kalalle tai kanalle. Tai ihan vaan hieroo lihan pintaan ennen paistoa.
• Uunijuurekset: Ripottelen aina öljyn kanssa juuresten päälle ennen uuniin laittoa. Tulee niin hyvä maku.

Se on kans tosi hyvä leivonnassa. Esimerkiks sämpylätaikinaan tai leivän pinnalle. Antaa kivan rakenteen ja makua. Just tein viikonloppuna focacciaa ja laitoin sitä ja rosmariinia päälle, ai että. Suosittelen.

Mihin ruokasuolaa käytetään?

Ruokasuolaa käytetään pääasiallisesti kolmeen tarkoitukseen:

• Maustamiseen: Antaa ruoalle makua ja korostaa muita makuja.
• Säilöntään: Estää tai hidastaa mikrobien kasvua elintarvikkeissa.
• Hivenaineiden lähteenä: Sisältää elimistölle välttämättömiä natriumia ja klooria. Jodioitu suola on tärkeä jodin lähde.

Ruokasuola, tuo keittiön arkinen mutta korvaamaton sankari, on paljon muutakin kuin vain valkoinen jauhe purkissa. Se on kuin ruoan salainen agentti, joka hiipii paikalle ja saa kaiken maistumaan paremmalta – tai vähintäänkin syötävältä. Ilman suolaa elämä olisi mautonta, kuten arkipäivä ilman kahvia tai puoluekokous ilman dramatiikkaa. Aivan!

Käyttötarkoitukset ovat toki moninaiset, eivätkä rajoitu siihen, että heität sitä perunoiden päälle.

• Maun vahvistaminen: Tämä on se ilmeisin, eikö? Suola ei itse asiassa vain "anna makua", vaan se on kuin hyvä tuottaja bändille: se nostaa esiin muiden ainesosien parhaat puolet. Ilman suolaa tomaattikastike on vain punertavaa lientä, ja paistetun lihan aromit jäävät piiloon kuin arka kirjailija nurkassaan. Oletko koskaan maistanut suolatonta leipää? Se on suoraan sanoen karmivaa, kuin musiikki ilman bassoa – jotain puuttuu syvästi.

• Säilöntäaineena toimiminen: Tässä suola paljastaa todelliset supervoimansa. Se on tehokas bakteerien ja muiden pahisten kasvun estäjä, toimien kuin tiukka portsari yökerhossa: ei päästetä mikrobeja sisään pilaamaan bileitä. Ajattele suolattuja kaloja, lihaa tai vaikka hapankaalia. Suola imee kosteutta, jota pöpöt tarvitsivat rellestämiseen, ja tekee niistä elinkelvottomia. Aivan briljanttia, jos minulta kysytään!

• Välttämättömien hivenaineiden lähde: Tässä kohtaa suola näyttää olevansa myös varsinainen hyvinvointiguru. Se toimittaa meille natriumia ja klooria, kahta kaveria, jotka ovat elintärkeitä niin nestetasapainolle kuin hermoimpulssien välitykselle. Ilman näitä, kroppasi olisi kuin kuivunut kasvi autiomaassa tai sähköttömäksi jäänyt koti. Kuka haluaisi sellaista?

  • Ja sitten on se kuuluisa jodi. Suomeen lisätään joihinkin suoloihin jodia vapaaehtoisesti, ja kiitos siitä! Jodi on kilpirauhasen tärkein työkaveri, se varmistaa, että aineenvaihduntasi rullaa kuin rasvattu salama. Jos jodi puuttuu, kilpirauhasesi saattaa alkaa protestoida kuin teini, jolta on otettu puhelin pois. Silloin tulee struumaa, ja se on jo melko noloa. Minun mummoni ainakin vannoi jodioidun suolan nimeen, ja hän eli yli 90-vuotiaaksi, tosin joi kyllä päivittäin myös mustaa kahvia kuin hevonen.

Mutta hei, ei suola sentään mikään taikasauva ole. Vaikka se tekeekin ihmeitä, muista se vanha viisaus: liika on liikaa. Yliannostus vie suoraan liian suolaiseen kuolemaan tai ainakin verenpaineen huippulukemiin, mikä ei ole kivaa kenellekään. Kohtuus kaikessa, jopa tässä makujen ja säilyvyyden mestarissa! Itse yritän aina tasapainoilla, etten laita liikaa enkä liian vähän. Usein lopputulos on silti joko mauton tai suolattu yli – tämä kokkaaminen on armotonta.

Mikä suola ruoanlaittoon?

Jodioitu ruokasuola.

Monikäyttöinen.

• Lisätty jodi. Välttämätön kilpirauhaselle.
• Paakkuuntumisenestoaine. Sulaa tasaisesti.
• Suositeltu määrä jodia: 2,5 mg / 100 g. Terveysviranomaiset määrittelevät.

Keittiön perussuola. Soveltuu kaikkeen.

Mikä on paras ruokasuola?

Jodioitu ruokasuola on paras valinta suomalaisten jodinsaannin turvaamiseksi.

Tuo suola-asia on mulla ollut mielessä monta kertaa. Muistan elävästi, kun olin ehkä kymmenen vuotta sitten, tai joo, taisi olla pikemminkin reilu kuusi vuotta sitten, meidän keittiössä Helsingin Kalliossa. Olin just tekemässä uunilohta ja kaivoin kaapista sen ison, vähän karkean merisuolapurkin. Olin aina ajatellut, että merisuola on parempaa, jotenkin "luonnollisempaa", kauniimpia hiutaleita ja niin edelleen. Siinä sitä sitten stroilaan kalan päälle ja mietin, että tätä on pakko olla terveellisempää. Jokin myytti elää sitkeästi mielessä.

Samana iltana satuin lukemaan jonkun jutun jodista ja suolasta, ihan sattumalta. Se iski niin syvälle. Olin aina ollut niin varma siitä, että merisuola on se juttu. Yhtäkkiä tajusin, että jodin saanti on meille suomalaisille ihan oikea juttu, tärkeämpää kuin suolan hieno ulkonäkö. Jotenkin se valaistuminen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta siinä keittiön pöydän ääressä, kun lapset jo nukkui ja itse selailin puhelinta. Sellainen hups, olen ollut ihan väärässä fiilis.

Seuraavana päivänä kaupassa, silloinkin Kalliossa, kävelin suolahyllyn ohi ihan eri silmin. En enää katsonut pelkästään niitä kauniita hiutaleita tai pakkausta. Nyt silmä etsi sitä pientä printtiä: "jodioitu". Ostin sen perus, tavallisen jodioidun ruokasuolan. Se tuntui vähän oudolta, ehkä jopa "tavalliselta" valinnalta, kun olin vuosia valinnut aina sen fiinin merisuolan. Mutta se tuntui myös tosi vastuulliselta.

Miksi jodioitu ruokasuola on tärkeää:

• Jodin puute on yleistä Suomessa: Monet meistä eivät saa tarpeeksi jodia ravinnosta. Jodia tarvitaan kilpirauhasen normaaliin toimintaan.
• Merisuola ja monet erikoissuolat eivät sisällä jodia: Tai niissä on sitä niin vähän, ettei se riitä kattamaan päivittäistä tarvetta. Ne eivät yleensä ole jodioituja.
• Ruokasuola on edullinen ja helppo tapa varmistaa riittävä saanti: Koska sitä käytetään paljon arjen ruoanlaitossa.
• Tavallinen "pöytäsuola" (natriumkloridi) on koostumukseltaan lähes identtinen merisuolan kanssa: Suurin ravintosisällöllinen ero on juuri se, että ruokasuolaan lisätään jodi.

Omia suolavalintojani nykyään:

• Jodioitu hieno ruokasuola: Tätä on aina kaapissa. Käytän tätä lähes kaikkeen ruoanlaittoon ja leivontaan. Se on se meidän luottotuote.
• Karkea merisuola: Minulla on edelleen sitäkin. Käytän sitä yleensä paiston pinnan maustamiseen tai johonkin, missä haluan sen kauniin karkeuden. Mutta en enää ajattele, että se on "parempaa".
• Himalajan suola (tai vastaava): Ostan tosi harvoin, ehkä johonkin erikoiseen annokseen, jos haluan sen kivisuolan maun tai ulkonäön. En luota siihen jodin lähteenä.

Se päivä Kallion keittiössä muutti mun käsityksen suolasta ihan kokonaan. Aika jännä miten joku niin arkinen asia voi avautua uudella tavalla. Nyt tuntuu, että teen fiksun valinnan joka kerta kun tartun siihen punaiseen jodioituun pakettiin.

Onko ruususuola mineraalisuolaa?

Jaa, mietin tota ruususuolaa taas. Se on niin nättiä siinä myllyssä pöydällä.

Ruususuola on mineraalisuolaa, sitä louhitaan kallioperästä. Se on siis ihan eri juttu kuin merisuola. Sitä kutsutaan myös kristallisuolaksi tai intiaanisuolaksi. Miksi intiaanisuola, en tiedä.

Mistä se väri tulee? Just joo, se väri tulee raudasta ja mangaanista. Siks se on tommonen punertava tai vaaleanpunainen. Ei siis mitään väriaineita.

Ja mitä siinä sit on?

• Natriumkloridi (pääasiassa, kuten kaikissa suoloissa)
• Kaliumkloridi
• Magnesiumsulfaatti

Sehän on sitä kuuluisaa Himalajan suolaa, vaikka se tulee Pakistanin suolavuorilta, Khewra-kaivokselta. Ei siis ihan Himalajalta. Jännä miten noi nimet elää omaa elämäänsä. Mut joo, se on siis kristallisuolaa eli mineraalisuolaa.