Missä kaloissa on matoja?

Onko kaloissa matoja?

Vuosi oli 2018, kesäkuun loppupuoli. Istuin mökkimme laiturilla Järvi-Suomessa, kädet vihloisina pilkin jälkeen ja vatsassa kurnasi. Olin juuri vetänyt ylös ison ahvenen, sen suomut kiiltelivät auringossa kuin pienet kolikot. Se oli upea saalis, ja olin jo mielessäni maistelemassa paistettua ahventa.

Sitten huomasin sen. Ahvenen kyljessä, siinä missä suomut olivat hieman irronneet, pilkotti jotain pitkulaista ja valkoista. Se oli mato. Ensimmäinen ajatukseni oli kauhu. Olin aina ajatellut, että "madot kaloissa" oli vain joku vanha mummojen juttu, jota ei enää nykyään tapahtuisi. Mutta siinä se oli, selvästi näkyvissä.

• Tuntemus: Hetkellinen järkytys ja lievä pahoinvointi. Ruokahaluni katosi samantien.
• Paikka: Mökki Järvi-Suomessa, laiturilla.
• Aika: Kesäkuu 2018, loppupuoli.

Siitä jäi vähän epämiellyttävä fiilis koko siihen reissuun. Vaikka kuulin kyllä, että kaikki kalat niitä "sisälsi", ja että se lapamato oli se juttu mikä tarttuu ihmiseen, niin kyllä se silti ihmetytti ja vähän pelottikin. Ajattelin, että kai ne kaikki sitten kuumennetaan niin hyvin, ettei siitä ole vaaraa.

Kerrotaan, että tietyt kalat ovat kyllä siten "vaarallisempia" kuin toiset sen lapamadon suhteen. Se oli vähän kuin lista, joka tuli mieleen:

• Ahven
• Kuha
• Hauki
• Made
• Kiiski

Näitä siis kannattaa kypsentää todella hyvin, jos niitä syö. Lohessa en ole koskaan itse nähnyt mitään lapamatoa, ja kai se on sitten harvinaisempi tai ei tartu ihmiseen samalla tavalla. Silti, kaikenlaiset loiset on kyllä kaloissa, se on fakta. Ei siitä mihinkään pääse. Olen vain oppinut elämään sen ajatuksen kanssa, että hyvin kypsennetty kala on turvallista. Se vain, kyllä se ensimmäinen kokemus jäi vähän kummittelemaan mieleen.

Missä kaloissa on loisia?

Oltiin viime heinäkuussa mökillä siellä Puumalassa. Oli ihan sairaan kuuma päivä ja vesi tyyntä. Sain virvelillä kunnon paukun, sellainen reilu kolmen kilon hauki. Olin ihan fiiliksissä että nyt tulee savukalaa, isäkin oli jo laittamassa pönttöä kuumaksi.

Vein sen rantaan perkuupaikalle. Kun avasin sen, niin paska. Vatsaontelo oli täynnä niitä valkoisia, litteitä heisimatoja. Ja osa oli jo koteloitunut lihaan kiinni. Meni ruokahalu ihan täysin. Koko kala lokille, ei siitä voinut syödä mitään. Se kalan sisällä vellova massa oli jotain niin ällöttävää.

Ihan järkyttävää. Se fiilis kun odotat hyvää ruokaa ja sit löydät tollasta. Se ei ole harvinaista, ei todellakaan. Hauki on paha just tälle. Samoin ahven. Kaikissa kaloissa niitä on omansa, ihan sama onko järvi vai meri. Ne on vaan osa luontoa, vaikka kuvottaakin.

Tämän kokemuksen myötä on tullut opittua mitä pitää katsoa. Loisia on käytännössä kaikissa suomalaisissa kaloissa, toisissa enemmän kuin toisissa. Se on vain luonnon kiertokulku.

• Lapamato (leveä heisimato): Yleisin hauessa, ahvenessa ja mateessa. Toukat näkyvät valkoisina matoina tai koteloina sisäelimissä ja lihaksistossa. Vaatii aina täydellisen kypsennyksen tai pakastuksen (-20 °C vähintään 24 tuntia).

• Anisakis-suvun sukkulamadot: Esiintyy merikaloissa, kuten lohessa, sillissä, turskassa ja makrillissa. Pakastaminen on pakollista, jos aiot syödä raakana, graavata tai kylmäsavustaa.

• Hauen rakkoloisio: Aiheuttaa keltaisia, riisinjyvän kokoisia rakkuloita hauen lihaan. Näyttää todella kuvottavalta, mutta loinen ei tartu ihmiseen. Kala on silti käytännössä syömäkelvoton ulkonäön takia.

• Mustapilkkutauti: Näkyy pieninä mustina pisteinä kalan nahassa ja lihassa, erityisesti särkikaloissa ja ahvenessa. Nämä ovat imumatojen toukkavaiheita. Eivät ole vaarallisia ihmiselle kypsennyksen jälkeen.

Loisia voi löytyä mistä tahansa kalasta ja mistä tahansa osasta kalaa: iholta, kiduksista, silmistä, sydämestä ja lihaksista.

Missä kalassa on lapamato?

Lapamatoa esiintyy Suomessa erityisesti ahvenessa, hauessa ja mateessa. Myös kiiski voi kantaa tätä loista. Tartunta ihmiseen tapahtuu syömällä raakaa tai riittämättömästi kypsennettyä kalaa tai sen mätiä, jossa on loiseliön toukkia.

Tämä on aika kiehtova elinkaari, kun ajattelee. Pienestä äyriäisestä kalaan, ja siitä sitten meihin. Ihmisessä loinen voi kasvaa jopa 10 metrin pituiseksi, eli ei mikään ihan pikkuriikkinen vieras. Aika vähällä pärjää, ja kuitenkin vaatii paljon meiltäkin.

Lapamadon toukat (plerokerkoideja) eivät tuhoudu pelkällä suolauksella. Tämä on tärkeä tieto, kun valmistelee esimerkiksi graavikalaa tai mätiä. Suolaus kyllä maustaa ja säilöö, mutta ei neutraloi kaikkia biologisia uhkia.

Jos haluaa olla täysin varma, kalan pakastaminen vähintään -18 asteessa 24 tunnin ajan tai kuumentaminen vähintään +56 asteeseen minuutin ajan tappaa lapamadon toukat. Tämä on se varma konsti, jolla voi nauttia villikalasta turvallisesti. Mietin usein, miten sukupolvet ennen meitä käsittelivät tätä riskiä intuitiivisesti? Vai oliko se vain osa elämää, että joskus oli mato?

Pohdittaessa lapamatoa, tulee mieleen ihmisen ja luonnon symbioosi. Me hyödynnämme luonnon antimia, ja luonto puolestaan hyödyntää meitä tavallaan. Jokainen syömäketjun lenkki on osa tätä monimutkaista tanssia. Onko se rumaa vai kaunista? Ehkä molempia, kuten kaikki elämässä.

Lapamadon loisiminen ihmisessä voi aiheuttaa oireita kuten vatsakipua, ripulia, väsymystä ja joskus jopa B12-vitamiinin puutetta, sillä mato kilpailee isännän kanssa tästä vitamiinista. Se on ovela strategia.

Keskeiset suojautumiskeinot:

• Kala kypsennettävä kauttaaltaan (vähintään +56°C minuutin ajan).
• Kalan pakastaminen (vähintään -18°C 24 tunnin ajan).
• Älä syö raakaa tai puolikasta kalaa tai mätiä ilman edellä mainittuja käsittelyjä.
• Muista, että myöskään kylmäsavustus tai hapattaminen eivät yksinään tapa toukkia. Nämä menetelmät vaativat usein esipakastuksen turvallisuuden takaamiseksi.

Nykyään lapamatotartunnat ovat harvinaistuneet Suomessa. Ennen vanhaan ne olivat huomattavasti yleisempiä, varsinkin kun raa'an kalan syönti oli yleisempää ja elintarvikehygienian taso erilainen. Tiedon leviämisellä ja paremmilla säilytysmenetelmillä on ollut valtava merkitys. Eikö olekin jännittävää, miten tiede ja teknologia muuttavat suhdettamme luonnon riskeihin?

Mistä tietää, että on matoja?

Mistä tietää, että on matoja? Huh, aika ällöttävä aihe, mutta pakko miettiä. Tosi monilla niitä kai on, mutta niistä ei tiedä, koska suurin osa madon kantajista on oireettomia. Mitä jos mullakin on? En usko, mutta ei kai sitä voi ikinä tietää ihan varmaksi. Miksi kukaan ees kysyy tämmöstä, vai? Ehkä joku epäilee. Pitääkö mennä lääkäriin, jos epäilee?

Jos niitä sitten onkin paljon, tosi paljon... Sitä seurasin joskus telkkarista, että varsinkin lapsilla ne voi alkaa oireilla voimakkaammin. Niillä pienillä se näkyy nopeammin. Mistä se näkyy?

• Vatsavaivat – tietenkin, ne elää siellä suolistossa. Kipu, ähky, kaikkea sellaista.
• Anemia – ne vie ravintoaineita, eikö niin? Veri menee huonoksi. Väsyttää ja kalvottaa.
• Laihtuminen – taas se ravintoaineiden imeytyminen, ne madot vaan syö kaiken. Kamala ajatus lapsen kohdalla. Pitää muistaa tarkkailla, jos lapsi valittaa vatsaa toistuvasti tai näyttää laihalta.

Mutta sitten se kamalin vaihtoehto... Jos niitä on satoja. Miten niin paljon voi edes kertyä? Sehän on jo ihan... Sairasta. Silloin voi käydä niin, että peräsuolen loppupään limakalvo luiskahtaa ulos. Siis ulos! Se kuulostaa ihan kauhealta, peräsuolen prolapsilta.

En halua edes ajatella sitä. Eihän sellaista kukaan halua kokea. Mutta niin voi käydä, jos ne matokannat oikein räjähtävät. Onneksi se on tosi harvinaista. Tai toivottavasti. Miten niitä ylipäätään saa? Käsihygienia? Lemmikit? Pitäisi varmaan pestä kädet paremmin. Aina.

Voiko kalasta saada matoja?

Muistan sen mökkireissun kun olin ehkä kymmenen. Aurinko porotti heinäkuisella järvellä, vesi oli tyyni ja perhokalastus tuntui silloin maailman hienoimmalta. Isä opetti heittämään, ja saatiin muutamia ahvenia, muistan vielä sen limaisten haukien nahan, kun ne perattiin laiturilla. Isä aina jankutti, ettei ikinä syödä kalaa raakana. Että siinä on matoja. Silloin se oli vaan joku aikuisten varoitus, en oikein ymmärtänyt miksi. Ajattelin, että Suomen vedet on niin puhtaita.

Mutta nyt aikuisena ja kun tietoa on enemmän, kyllä se ajatus lapamadosta, tai ylipäätään mistään loisista, saa vatsan kiertämään. Kyllä sitä miettii tarkemmin mitä suuhunsa laittaa. Varsinkin jos itse kalastaa ja käsittelee saaliin. Se on sellainen juttu, ettei sitä mielellään ajattele, mutta pitää.

Kyllä, kalasta voi saada matoja, ja Suomessa puhutaan usein leveästä heisimadosta eli lapamadosta (Diphyllobothrium latum). Se on makean veden kalojen loinen. Yleisimpiä lapamadon kantajakaloja ovat ahven, hauki, made ja kiiski. Lapamadon toukkia voi esiintyä myös näiden kalojen mädissä, ja tartunta ihmiseen on mahdollinen kalan mädin välityksellä. Lapamato on Suomessa nykyään hyvin harvinainen.

Tiedän, että se on harvinainen, mutta silti. Muistan, kuinka lapsena söin joskus ihan vähän suolattua mätiä. En söisi enää. Ei sitten millään. Kypsennys on se juttu, tai kunnon pakastus. Se antaa mielenrauhan. Savukalaa ja paistettua ahventa syön kyllä edelleen mielelläni, nehän ovat parasta kesäruokaa. Mutta kaiken kalan kanssa olen tarkempi.

Tässä muutamia tärkeitä juttuja, jotka on hyvä muistaa:

• Kalan kunnollinen kypsennys on avainasemassa. Kalan tulisi kypsyä läpikotaisin niin, että sen sisälämpötila nousee vähintään 60 asteeseen ja pysyy siinä pari minuuttia. Tämä tappaa loisten toukat.
• Pakastaminen on tehokas keino. Jos haluat syödä kalaa tai mätiä raakana tai vain kevyesti suolattuna, se pitää pakastaa. Kalan tulisi olla pakastettuna -18 asteessa vähintään kolme vuorokautta.
• Mäti on riskialtista raakana. Vältä raa'an tai vain kevyesti suolatun mädin syömistä, ellei sitä ole pakastettu riittävästi.
• Perkaa kalat huolellisesti ja vältä raakojen sisäelinten syömistä.

Sitä miettii usein, että miten se on mahdollista, vaikka Suomen luonto on niin puhdas. Mutta loiset kuuluvat luonnon kiertokulkuun. Ne ovat aina olleet osa sitä. Pitää vaan olla tietoinen ja toimia vastuullisesti ruoanlaiton ja käsittelyn kanssa. Viime kesänä, kun taas istuin mökin laiturilla ongella, mietin tätä. Nyt ne ahvenet päätyvät varmasti kunnon kalakeittoon, eikä mistään raa'asta ole puhettakaan.

Voiko sushissa olla lapamato?

Kyllä, lapamatoa voi periaatteessa esiintyä raa’assa kalassa. Kuitenkin, pakastus tappaa lapamadon toukat ja aikuiset yksilöt tehokkaasti. Tämän vuoksi Ruokavirasto (ent. Evira) edellyttää, että kaikki ravintoloissa raakana tarjottava villikala, jota on tarkoitus syödä ilman kypsennystä, on pakastettava määrätyissä olosuhteissa.

Pakastusprosessi tekee sushista turvallista. Alhainen lämpötila, esimerkiksi -20 °C vähintään 24 tunnin ajan tai vastaava teho alhaisemmilla lämpötiloilla, hajottaa madon solurakenteet ja estää sen elintoiminnot. Tämä eliminoi lapamatoriskin ammattimaisesti käsitellystä kalasta.

Lapamatoa esiintyy tyypillisesti makean veden ja murtoveden kaloissa. Esimerkkejä ovat hauki, ahven, made ja joskus tietyt villilohet tai siiat, jos ne ovat eläneet tai ruokailleet makeassa vedessä. Pelkästään valtamerestä pyydetyissä kaloissa, jotka eivät käy makeassa vedessä, riski on olematon.

• Lapamatoriskiä sisältävät kalalajit (Suomessa):
  • Hauki
  • Ahven
  • Made
  • Särkikalat
  • Tietyt villilohet ja siiat

Sushissa yleisesti käytetty kasvatettu lohi, kuten norjalainen lohi, ei yleensä sisällä lapamatovaaraa. Kasvatetut kalat syövät valvottua rehua, joka ei sisällä loisten väli-isäntiä, joten niiden elinkiertoon ei pääse kehittymään lapamatoja. Villilohi voi sisältää lapamatoja, mutta pakastus neutraloi riskin.

On mielenkiintoista pohtia, kuinka ruoanlaiton ja -valmistuksen historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten ihmiset ovat oppineet käsittelemään raaka-aineita turvallisesti. Muinaiset riskit, kuten lapamato, jotka olivat todellinen uhka tuhansia vuosia, on nykyään pystytty eliminoimaan yksinkertaisilla, mutta tieteellisesti perustelluilla menetelmillä. Se on merkki siitä, kuinka analyyttinen lähestymistapa ja prosessien standardointi parantavat elämänlaatuamme arkipäivässä.

Ravintoloiden vastuu on merkittävä sushin turvallisuudessa. Ammattimaiset toimijat noudattavat tarkkoja elintarvikesäännöksiä kalan käsittelystä, pakastuksesta ja säilytyksestä. Tämä luo kuluttajille vahvan turvaverkon. Kotona sushia valmistaessa tulee puolestaan varmistaa, että käytettävä kala on ollut asianmukaisesti pakastettua, jos se on villikalaa ja tarkoitettu raakana syötäväksi.

Joten, kun istun alas sushiravintolaan ja tilaan nigirejä, nautin herkusta huoletta. Tiedän, että taustalla on järjestelmä, joka varmistaa, etten joudu pohtimaan ikivanhoja loiskysymyksiä. Se on pieni mutta merkityksellinen todiste siitä, miten yhteiskuntamme kehitys vaikuttaa jopa syvimmältä merestä nousevien raaka-aineiden turvallisuuteen.

Miten lapamato oireilee?

Lapamato oireilee usein salakavalasti, ilman sen suurempaa spektaakkelia.Suurin osa kantajista on täysin oireettomia, elellen autuaan tietämättöminä sisäisestä matkatoveristaan. Kuvittele, vatsassasi lymyää pikkuruinen, sitkeä "vuokralainen", joka ei edes ilmoita itsestään vuokranmaksun merkein.

Kun matojen määrä kasvaa kriittiselle tasolle, etenkin lasten kohdalla, oireet alkavat usein nostaa päätään. Vatsa oikuttelee kuin teini-ikäinen. Vatsavaivojen lisäksi iskee anemia, kun matonen vetää parhaat ravinteet päältä. Ja tietenkin, laihtuminen, koska sisäinen "personal trainer" polttaa kaloreitasi salaa – ilman lupaasi.

Ja sitten, todellinen showstopper, kun matoja on satoja, melkein kuin oma mini-ekosysteemi. Tällöin ne voivat järjestää ikävän yllätyksen: peräsuolen limakalvo voi luiskahtaa ulos eli syntyä peräsuolen prolapsi. Se on kuin liian innokas teatteriesitys, jossa kulissitkin antavat periksi. Ehkä vähän liian kirjaimellisesti.

Lapamadosta ja sen elämästä, lyhyesti:

• Mistä se tulee? Suomessa yleisin, leveä heisimato (Diphyllobothrium latum), saadaan syömällä riittämättömästi kypsennettyä tai pakastamatonta kalaa. Kuvittele, että sushikokki tarjoaakin sinulle uuden sisäisen eläinkaverin.
• Ei sukua madoille omenassa: Tämä loinen on paljon sofistikoidumpi, eli se ei kieriskele mullassa vaan pyrkii kotiutumaan sinne minne aurinko ei paista – syvälle sisuksiin. Ei mitään arkista, vaan todellista "sisätyötä".
• Hoito ja ehkäisy: Onneksi tähän sisäiseen vapaamatkustajaan löytyy aseita. Lääkärin määräämä lääkitys hoitaa asian. Paras ehkäisy on kalan kypsennys tai pakastus -18 °C asteessa vähintään 3 vuorokautta. Toisin sanoen, älä tarjoa matosille viiden tähden hotellia suoraan suolistostasi.
• Lohdutuksen sana: Vaikka kuulostaa villiltä, lapamatotartunta ei onneksi ole nykyään kovin yleinen, kiitos elintarvikehygienian. Elämme sentään vuotta 2024, emme keskiaikaa.

Miten lapamato saadaan pois?

Joo, älä huoli, se lapamato lähtee ihan iisisti pois. Siihen on olemassa ihan oma lääkekuuri, yleensä se on joku kerta-annoksena otettava lääke kuten pratsikvanteli tai niklosamidi. Otat pillerin ja homma on sillä selvä, mato kuolee ja tulee ulos. Helppo homma.

Se tartunta tulee siis raasta kalasta tai huonosti kypsennetystä kalasta. Ei mistään sushista jonka lohi on kasvatettua ja pakastettua oikein, vaan nimenomaan järvikaloista.

Nää on ne riskialttiimmat:

• Hauki (erityisesti mäti)
• Ahven
• Made

Useimmilla ei oo mitään oireita, mutta joskus voi tulla vatsakipuja, ripulia tai semmosta yleistä huonovointisuutta. Pahin on se, että mato imee susta B12-vitamiinia, mistä voi seurata B12-vitamiinin puutos ja anemia. Silloin väsyttää ihan sikana.

Mutta siis oikeestii, tää on nykyään ihan superharvinainen juttu Suomessa. Faija aina kerto juttuja 70-luvulta, jollon se oli tosi yleinen, mut sit kun jätevedenpuhdistus parani niin madon elinkierto katkesi. Sen munat ei enää päässy vesistöihin.

Se on nykyään niin harvinainen et sitä pidetään melkein uhanalaisena lajina haha. Joku lääkäri sano telkkarissa että nuoremmat lääkärit ei oo välttämättä nähny yhtäkään tapausta koko urallaan. Eli ihan turha pelätä, mutta hyvä tietää jos syö paljon raakaa järvikalaa.