Mistä natriumia saadaan?

Mitkä ovat natriumin tärkeimmät lähteet ravinnossa?

No siis, mietin usein, mistä kaikesta sitä suolaa oikeen kertyy. Ihan luonnostaan, maitopurkissakin sitä on, tai siinä pihvissä, jonka paistoin eilen illalla. Tai kanamunassa, kun tein aamupalan torstaina 23. marraskuuta. En edes lisännyt mitään.

Mutta joo, se varsinainen ongelma on se lisätty suola. Se natriumkloridi, jota tungetaan joka paikkaan. Ostin viikko sitten Lidlistä valmisaterian, en muista nimeä, mutta oli niin suolaista että meinasi henki mennä. Hinta oli 4,99e.

Ihan uskomatonta, kuinka paljon sitä kertyy niistä tavallisista jutuista. Leikkeleet ja makkarat, ne on ne pahimmat. Ja leipä! Miten leivässä voi olla niin paljon? Kävin joskus kaupassa vertailemassa ja valitsin sen vähäsuolaisen. Se on pieni parannus, mutta auttaa. Ja ne lihat ja munaruuat, niissäkin on.

Mikä nostaa natriumia?

Natriumia nostaa ruokavalioon lisätty suola, eli natriumkloridi. Luonnollisia natriumlähteitä ovat maito, liha ja kananmunat. Suomessa natriumia kertyy eniten lihavalmisteista, liha- ja kananmunaruoista sekä viljavalmisteista, kuten leivästä.

Niin, se ikiaikainen kysymys: miten saamme ujutettua niin paljon tätä elämän eliksiiriä, suolaa, jokaiseen suupalaamme? Ei se ole mysteeri, pikemminkin kansallinen urheilulaji.

Toki, maidossa ja lihassa on natriumia luonnostaan. Mutta jos arvelet pääseväsi eroon suolasta skippaamalla einespihvit ja syömällä pelkkää jugurttia, olet saanut väärää tietoa. Se on vähän kuin uskoisi, että sade pesee auton. Ei se luonnollinen natrium ole se, joka nostaa verenpainetta taivaisiin.

Vaan se, minkä itse kaadat joukkoon kuin suolapatsas – tai mitä joku muu on sinne jo ehtinyt ujuttaa. Se on se syyllinen. Se lisätty tavara.

Suomalaisten suolakriisi? Voi veljet. Olemme mestareita. Jos mietit, mistä se liiottelu oikein tulee, niin älä katso kauas. Se on leipäpussissa, lenkkimakkarassa ja niissä valmisruoissa. Ne lupaavat kotiruokaa, mutta maistuvat lähinnä kemian oppitunnilta.

Eikä siinä mitään, kyllähän nekin kelpaavat krapula-aamuna, mutta pidemmällä aikavälillä ne eivät ole sydämen parhaita ystäviä. Pikemminkin pahimpia.

Tuntuu, että suolaa on ujutettu joka kolkkaan. Leipä? Kyllä. Juusto? Ehdottomasti. Jopa makeisissa sitä voi olla, ihan vain maun pyöristykseksi. Joskus tuntuu, että suolalle pitäisi järjestää oma piilopaikka-MM-kisat, ja me olisimme pronssisijalla jo ennen kisan alkua.

Niin, mistä sitten sitä ylijäämäsuolaa löytää, jos aikoo yrittää hillitä suolaisen elämänsä menoa? Tässä muutama klassikko, jotka saavat verenpaineesi tanssimaan jenkkaa:

• Leikkeleet ja makkarat: Nämä ovat suorastaan suolan magneetteja, valmiina imemään kaiken mahdollisen nesteen. Miten muuten ne pysyisivätkin niin herkullisina (ja kestävän vanhentumatta niin kauan)?
• Valmisruoat ja einesateriat: Kiireisen ihmisen ystävä, sydämen vihollinen. Yksi annos voi täyttää päivän suolakiintiön, ja sitten loppupäivä onkin sokerijuurikkaalla.
• Leipä: Niin arkinen, niin viaton, mutta ah, niin suolainen. Varsinkin tietyt vaaleat leivät ovat oikeita suolapommeja. Luulemme syövämme terveellisesti, mutta syömme suolaa kuin merikarhu.
• Juustot: Erityisesti kovat juustot ja prosessoidut juustot. Ne ovat herkullisia, myönnän. Mutta suolaa niissä on enemmän kuin suolaisessa meressä.
• Sipsit ja muut snacksit: No tämä ei kai yllätä ketään. Paketti sipsejä on kuin suolainen matka avaruuteen, mistä palataan takaisin vain janon kera.

Ei tässä ole tarkoitus paasata, mutta kun miettii kuinka helposti se suola livahtaa ruokavalioon, ei ole ihme, että Suomi on suolasyönnin kärkikastia. Pitäisikö ottaa käyttöön suolanpaljastustarra? Tai edes muistaa maistaa ennen kuin kaataa lisää suolaa ruokaan.

Mitä korkea natrium aiheuttaa?

Korkea natriumarvo, eli hypernatremia, aiheuttaa janon tunnetta sekä suun ja nielun kuivumista. Vaikea hypernatremia (yli 155 mmol/l) johtaa lihasnykimiseen, sekavuuteen, kouristeluun ja lopulta tajuttomuuteen. Ikääntyneillä janokeskuksen toiminta voi olla heikentynyt.

Se, että kroppa alkaa kiljua vettä kuin teini-ikäinen pleikkarin äärellä, on usein ensimmäinen vihje. Jos suu tuntuu Saharalta ja nielu narisevalta portilta, olet jo hyvällä matkalla kohti janokeskuksen täysimittaista paniikkikohtausta. Eihän tässä olla paitsiossa, vaan pikemminkin kuivilla kuin paahdettu paahtoleipä unohtuneena pöydälle.

Kun natrium nousee reilusti yli 155 mmol/l, se ei ole enää pelkkää hauskaa janoilua. Silloin aivot, nuo ylikellotetut prosessorit, alkavat sekoilla. Ajatukset lentelevät kuin heinäsirkat myrskyssä, lihakset nykivät kuin olisi piilossa sähköistynyt kisu. Sekavuus ja lihasnykiminen ovat ensimmäisiä merkkejä, että jotain on pahasti pielessä.

Sitten ollaankin jo siinä pisteessä, että kropan sähköjärjestelmä tekee U-käännöksen ja heittää kaikki johdot seinään. Kouristelut ja tajuttomuus ovat sen viimeisiä eleitä, ikään kuin kroppa ilmoittaisi, että nyt riitti, sammutan itseni.

Hauskintahan tässä on, että ikääntyneet, nuo elämän kokemuksen kirkkaimmat lyhdyt, eivät aina edes tajua, että jano iskee. Heidän janokeskuksensa on kuin vanha lankapuhelin – joskus se vaan soittaa tyhjää. Yleisimpiä syitähän tälle suolakekseilylle on kuivuminen, ja syyt voivat olla moninaisia:

• Liian vähäinen juominen: Simppeliä, mutta yllättävän yleistä.

• Liiallinen hikoilu: Kuten maratonilla ilman nesteytystä tai saunassa liian pitkään.

• Oksentelu ja ripuli: Ne vievät kehosta nestettä tehokkaammin kuin veronpalautus valtion kassasta.

• Tietyt lääkkeet: Diureetit, esimerkiksi, voivat sotkea nestetasapainoa.

Joten, miten vältämme tämän natriumhelvetin? Yksinkertaisesti: juo vettä. Ei tarvitse litkiä kuin norsu joenuomalla, mutta tasainen nesteytys pitää paitsi janon loitolla, myös aivot skarppeina. Juo siis harkiten.

Jos olo tuntuu siltä, että suolakeksi on jumissa kurkussa ja maailma heilahtaa kuin laivan keinussa, on ehkä aika soitella lääkärille. Onhan se nyt aika koomista, että elämän suola voi tehdä meistä ihan sekopäitä, jos annos menee pieleen.